Urheilu

Leijonat tarvitsevat nyt Mikko Rantasen taitoja: Raskas NHL-kausi opetti, miten tappioista voi selviytyä

Leijonien nuori laitahyökkääjä otti vuodessa jättiläismäisen loikan urallaan.

Pariisi. Laitahyökkääjä Mikko Rantanen antaa kasvot pelaajalle, joka on ottanut jättiläismäisen loikan urallaan yhdessä vuodessa.

Lupaava hän on ollut aina, mutta nyt odotukset alkavat vaihtua saavutuksiksi, jotka näkyvät myös kaukalossa.

Viime keväänä hän sai kutsun Leijoniin jääkiekon Pietarin MM-turnaukseen, mutta pettymys löi päin naamaa.

Takana oli sentään vähän NHL-otteluita ja muutakin menestystä, mutta urakka alkoi Jubileinyi-hallin katsomossa. Oli muun muassa nuorten maailmanmestaruus, ja vieläpä kapteenina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokemattomalle pelaajalle se oli kova paikka, eikä hän sitä peittele.

”Ei sitä tarvitse kieltää, että kaikki haluavat pelata. Ei voi rutista. Ollaan siellä katsomossa, kunnes kutsu käy”, Rantanen muistelee tunnelmiaan Pietarista.

Viisi peliä Rantanen seurasi sivusta ja kuunteli fanien huutoja. Harjoituksissa oli vain jaksettava yrittää ja olla terävänä.

”Sitten, kun pääsin irti, oli hyvä fiilis”, hän sanoo.

Nuoren lupauksen oli vaikea päästä mukaan pelaavaan kokoonpanoon, kun huippukova joukkue voitti illasta toiseen.

Se saattoi ehkä hieman puraista, kun nuoremmat joukkuetoverit Patrik Laine ja Sebastian Aho villitsivät kansaa.

”Pakko oli pysyä positiivisena, ja oli itsekin helpompi olla positiivinen, kun joukkue voitti.”

Nyt on toisin. Pariisissa pelaavassa Leijona-joukkueessa Rantanen on noussut niihin pelaajiin, jotka keräävät mediaringin ympärilleen ja joilta odotetaan maaleja ja pisteitä.

Hänelle kertyy peliminuutteja ja sitä kautta tulosvastuuta. Hyökkääjän aikaansaannoksia on helpoin tarkastella pistepörssissä, vaikka muutkin asiat vaikuttavat.

”On se auttanut tähän kauteen”, Rantanen sanoo viime kevään pakollisesta istunnosta. ”Ei tarvitse enää ihmetellä, miten hommat menevät.”

Kiekkoilijana Rantanen on turkulaisen juniorikoulun tuote. Hän on kotoisin Nousiaisista Turun kupeesta, mutta TPS oli hänen värinsä viimeiseen A-nuorten peliin asti. Se muuten päättyi Suomen mestaruuteen keväällä 2015.

TPS:n liigakausi oli painunut penkin alle ja Rantanen lähti talkootöinä auttamaan omaa ikäluokkaansa kohti kultataistelua. Turku villiintyi juniorikiekosta, kun ratkaisuottelu keräsi yli 10 000 katsojaa ja HPK kukistui.

Junioritasolla pöytä puhdistui, ja oli luontevaa lähteä yrittämään, voisiko antaa katetta ykköskierroksen varaukselle, joka on niinkin alhainen kuin tasan kymmenen.

Ensimmäisen kauden Rantanen opetteli Pohjois-Amerikan tavoille, pelasi vain yhdeksän NHL-ottelua, mutta toisella rysähti. Hän pelasi NHL:ssä Coloradossa täyden kauden ja rikkoi nykyään kovana pidetyn 20 maalin rajan.

Olkoonkin, että Avalanche oli liigan heikoin joukkue, mutta Rantasen nousua eteenpäin se ei haitannut, päinvastoin.

”Kasvoin varmaan aika paljon. Edellinen kausi opetti peliä ja pelityyliä”, Rantanen sanoo elostaan Denverissä.

Tämänkin kauden alussa Rantanen sai maistaa farmikiekkoilun suloisuutta, kunnes tahti muuttui.

”Minun tavoite oli, kun kauteen lähdin, että saisin pelipaikan ylhäältä ja pystyisin vakiinnuttamaan sen.”

Kun Rantanen pelasi viime lokakuun lopussa kauden ensimmäisen NHL-ottelunsa, ei hän suostunut irrottamaan otetta ovenkahvasta.

”Tavoite täyttyi, ja kyllä se antaa itseluottamusta ensi kauteen.”

Loppukaudesta Rantanen pelasi pääasiassa Nathan MacKinnonin ja sveitsiläisen Sven Andrighetton kanssa.

MacKinnon on nuori, mutta Rantasta kokeneempi NHL-pelaaja. Silti Rantanen oli tämän ketjun paras maalintekijä, kun Coloradon umpimurheellinen kausi päättyi.

Joskus oppi voi olla kovaa, ja Rantasen NHL-tavoille oppimisessa se oli hyvin kovaa, kun Colorado hävisi illasta toiseen.

”On se tosi vaikeaa, mekin hävittiin 56 peliä. Se on erittäin paljon”, Rantanen sanoo.

Teemu Selänne on joskus sanonut, että NHL on erittäin raskas sarja, jos häviää paljon. Selänne ei silti koskaan ollut joukkueessa, joka olisi hävinnyt 56 ottelua. Hän on silti oikeassa.

”Piti vaan yrittää mennä joka peliin tuoreena. Kaikki oli uutta ja menossa oli ensimmäinen kausi. Se auttoi pitämään mielen virkeänä”, Rantanen sanoo.

Oli aika luontevaa, että tuollaisen kauden jälkeen voisi jatkaa kevättä Leijonissa. Ja isossa roolissa.

Suomi–Slovenia keskiviikkona kello 21.15. MTV ja C More näyttävät ottelun. HS.fi seuraa ottelua reaaliajassa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kuka?

Mikko Rantanen


  Ikä: 20 vuotta

  TPS:n kasvatti

  Debytoi SM-liigassa joulukuussa 2012 liigan historian kolmanneksi nuorimpana pelaajana

  Teki 2015 kolmivuotisen tulokassopimuksen Colorado Avalanchen kanssa

  Teki Coloradossa tällä kaudella 38 pistettä (20+18).

  Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa ja aikuisten MM-hopeaa vuonna 2016
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Alppihiihtotähti ei halua edustaa Trumpin hallintoa olympialaisissa – järkyttyi saamastaan palautteesta

  2. 2

    Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen

  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  4. 4

    Edis Tatli palasi Euroopan mestariksi ja haluaa MM-otteluun: ”Nyt kiitän Jumalaa, perhettä, ystäviä ja sponsoreita, kaikkia”

  5. 5

    Uusi kontaktipalvelu tuo kipeästi kaivattuja töitä urheilijoille – ”Huippuosaaja voi olla kiinnostava tyyppi, vaikka ei näkyisi Googlen haussa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää