Urheilu

Käsipallomestari Cocksin manageri: opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 750 000 euroa Riihimäen hallihankkeelle

Cocksin komea kausi päättyi taas täysosumaan.

Cocks–BK-46 28–24

Cocks mestari 3–0

Riihimäki.

Riihimäen Cocksin vasen laitahyökkääjä Teemu Tamminen, 29, huokaili viidennen peräkkäisen käsipallon Suomen mestaruuden ratkettua. Cocks vei SM-kullan suoraan kolmella voitolla.

Tamminen teki isoimman saldon kymmenellä osumalla.

”Pitkä kausi on päätöksessä. Tätä on odotettukin, sillä pelejä taisi tulla lähes 80. Harmillisen pitkä tauko oli finaalien alkamisessa, mikä näkyikin ensimmäisessä finaalissa”, Tamminen sanoi.

Cocksin manageri Jari Viita pääsi vain pikaisesti paikalle ennen ottelua, sillä hän ajoi samaan aikaan Riihimäki-rallissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viita ehti viettää 12 vuoden tauon rallikuvioista.

Viita on merkkihenkilö Cocksin menestysjakson luomisessa.

”Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 750 000 euroa Riihimäen jäähallien taakse rakennettavalle palloiluhallille. Hallin budjetoitu summa on noin neljä miljoonaa euroa. Kun päätös tulee virallisesti, menee valmistumiseen parisen vuotta. Sitä varten otetaan pankkilainaa.

Myös kaverit ja minä itse rahoitamme sitä”, Viita sanoi.

”Tämä kausi menee 30 000–50 000 euroa tappiolle. Europelien matkustamiset ja Hämeenlinnan pelit tekivät miinusta. Europeleissä on tarkoituksena olla ainakin 5–10 vuotta. Pääsylippu- ja sponsoritulojen lisäksi saamme rahoitusta Hartwall-areenan omistamamme Riiaition vuokraamisesta”, Viita kertoi.

Cocks julkaisee 27. kesäkuuta kuviot uuteen eurosarjaan osallistumisesta.

Tammisen tavoin Cocksin menestyksissä mukana ollut kapteeni Antti Valo päätti hienon uransa. Valo heitti nelisen minuuttia ennen loppua seitsemän metrin heiton sisään. Valo pääsi kentälle yhdeksän minuuttia ennen loppua.

”Kaadoimme jääkylmää vettä Antin päälle. Hän on ollut minulle kuin isoveli, jolta on voinut kysyä asioita”, sanoi Tamminen.

”Pari päivää juhlitaan mestaruutta, sitten pelataan vähän jalkapalloa, ja keskiviikkona ovat päättäjäiset”, Tamminen suunnitteli.

Cocksin valmentaja Gintaras Savukynas osoitti hienoa tilannetajua Valon peluutuksessa.

”Se oli pelin, kauden ja urani viimeinen maali. Aloitin Cocksin edustuksessa jo kaudella 2000–01, mutta tämä oli seuran historian paras.

Kannatti jatkaa vielä tämä kausi, vaikka paikat ovat olleet romuna viimeiset pari kautta”, Valo sanoi.

BK-46:n kasvatti ja yhä Raaseporissa asuva Nico Rönnberg teki seitsemän maalia Cocksille.

”BK-46 hyötyi ottelutauosta, koska sillä oli enemmän energiaa kropassa.”

Nämä olivat hyviä yleisöpelejä. Oli hienoa voittaa kasvattajaseura.

”Hymyillään, kun Raaseporissa kuljetaan”, Rönnberg sanoi.

Nicon velipoika Andreas Rönnberg heitti yhden maalin BK-46:lle.

Rankkarispesialisti Ben Weber (8 maalia) ja Oscar Kihlstedt (7 osumaa) olivat BK-46:n tehohahmot.

Yhden maalin tehnyt Andte Udd siirtyy BK-46:n riveistä ensi kaudeksi Riihimäelle.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Käsipallo
  • Urheilurakentaminen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Talkoolaisten palvelus TPS:lle – Mika Laurikainen onnistui sitouttamaan pelaajia yhteiseen tavoitteeseen

  3. 3

    Susijengi kaatoi hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan

    Tilaajille
  4. 4

    Kuljetusliike IFK ei löytänyt perille – ”Väkinäisyys kuitenkin paistaa läpi otteistamme”

  5. 5

    Kouluratsastustuomarit eivät halua korvamatoja vapaaohjelmamusiikista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Patrik Laine iski kauden ennätyspisteensä NHL:ssä – kaksi komeaa maalia Minnesotan verkkoon

  2. 2

    Hongalle raju pettymys, TPS juhli nousua Veikkausliigaan

  3. 3

    FC Barcelonan puheenjohtaja: ”Meitä ei käytetä poliittisiin tarkoituksiin”

  4. 4

    Honka jahtaa paikkaa auringossa – Kolme pääkaupunkiseudun joukkuetta liigassa on kova leikki, jossa vain HJK on kestänyt mukana

  5. 5

    Poliisi: FC Hongan ja TPS:n kannattajat ottivat yhteen kentällä – poliisi otti kiinni kuusi henkilöä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    6. 6

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    7. 7

      On julma etuoikeus pystyä ahdistelemaan tyttöä tai naista ilman seuraamuksia

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    10. 10

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää