Urheilu

Iivo Niskasella tasapaksu hiihto Planicassa – väliaika-analyysistä löytyi selitys odotettua vaisumpaan suoritukseen

Matti Heikkinen edelleen pahasti epävireinen.

Torstaina Vuoden urheilijaksi valittu Iivo Niskanen oli yllättävän kaukana parhaasta vireestään, kun hiihdon maailmancupissa hiihdettiin sunnuntaina hänen paraatimatkansa, 15 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla ja väliaikalähdöllä.

Tämän matkan viime talven maailmanmestari jäi Slovenian Planicassa tasapaksulla suorituksella kymmenenneksi, ja eroa kärkeen kertyi runsas minuutti.

Voiton vei Kazakstanin Aleksei Poltoranin, kuten kaksi viikkoa sitten maailmancupin edellisellä perinteisen normaalimatkalla.

Tour de Skin kärkimiehistä Poltoranin (neljäs) oli ainoa, joka oli mukana sunnuntain kisassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poltoraninille mc-voitto oli uran 12:s, ja ne kaikki ovat tulleet perinteisellä. Yhden voiton hän on saavuttanut pelkällä tasatyönnöllä, mistä nousi silloin pieni kohu.

Niskasen valmistautuminen mc-viikonloppuun ei mennyt normaalin kaavan mukaan.

Torstai-illan Urheilugaalan takia hän matkusti Sloveniaan perjantaina eli vuorokautta normaalia myöhemmin.

Kisa hiihdettiin ladulla, jonka olisi pitänyt sopia Niskasen ominaisuuksille. Korkeuseroa oli lähes sata metriä, ja pitkissä nousuissa pääsi hiihtämään vuorohiihtoa.

Väliajoissa Niskanen oli pitkin matkaa 10. sijan vaiheilla, ja ero kärkeen kasvoi tasaisesti.

Kisan jälkeen väliaika-analyysi paljasti, että Niskasen suksien luisto ei ollut kilpailukykyinen.

”Ylämäkeen Iivo hiihti kärjen vauhtia”, päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi HS:lle.

Jylhän mukaan keli muuttui nopeasti miesten kisan alkaessa.

”Siihen ei ehtinyt oikein reagoida. Nämä ovat suksivalintakysymyksiä.”

Kärkikolmikon takana oli melko tasaista, sillä Niskanen hävisi neljänneksi sijoittuneelle Norjan Emil Iversenille vain 15 sekuntia.

Toiseksi sijoittui pitkään johtanut Norjan uusi ykköshiihtäjä Johannes Høsflot Klæbo, ja kolmas oli tällä kaudella paljon sairastellut Ruotsin Calle Halfvarsson.

Suomalaisittain huolestuttavinta oli se, että Matti Heikkisen vire on edelleen hukassa. Hän jäi sijalle 42, ja eroa kärkeen kertyi lähes kolme minuuttia. Heikkinen oli kisan viidestä suomalaisesta huonoin.

”Matilla on edelleen se sama haaste, että kone ei lähde kunnolla käyntiin. Perinteisestä kuormitustilasta ei ole kyse”, Jylhä sanoi.

Omaan tasoonsa nähden parhaiten onnistui 26:nneksi päätynyt Perttu Hyvärinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Urheilu
  • maailmancup
  • Matti Heikkinen
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Syntymäpäiväsankari Patrik Laine joutui joukkuekaverin pilan kohteeksi – fanit vitsailivat jekun seurauksista

  2. 2

    Jussi Piha halusi olla täydellinen kapteeni, salibandyn pelaaja ja isä – sitten tuli itku: ”Ajattelin koko ajan, että pitäisi olla jossain muualla”

  3. 3

    Kimi Räikkönen ihmetteli tallipäällikön ”outoja” kehuja – julkaisi videon, jossa osoittaa pitävän kunnostaan huolta

  4. 4

    Kärpät nousi takaa ohi ja kaatoi Tapparan toistamiseen, Tappara-luotsi Rautakorpi: ”Paransimme selkeästi edelliseen peliin”

  5. 5

    Tehoton Suomi hukkasi ylivoimansa ja hävisi Tšekille

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Anestesiahoitaja Sarah Sellers herätti ihmetystä Bostonin maratonilla – kuka on kilpailussa toiseksi tullut täysin tuntematon juoksija?

  2. 2

    Jussi Piha halusi olla täydellinen kapteeni, salibandyn pelaaja ja isä – sitten tuli itku: ”Ajattelin koko ajan, että pitäisi olla jossain muualla”

  3. 3

    Kimi Räikkönen ihmetteli tallipäällikön ”outoja” kehuja – julkaisi videon, jossa osoittaa pitävän kunnostaan huolta

  4. 4

    Norjan hiihtoliitto sai sponsorisopimukseen läpi epätavallisen dopingpykälän, Suomessa vastaava ei tulisi kuuloonkaan: ”Tuo on norjalaisten tapa toimia”

  5. 5

    Pikkuleijonat avasi MM-kisat voitolla – HIFK-ikonin 16-vuotias poika iski mahtitehot

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen hillitön suosio Kiinassa huipentui sunnuntain kilpailussa – Ferrari julkaisi videon, johon riitti selitykseksi sana ”katsokaa”

  2. 2

    Kimi Räikkönen julkaisi kuvan Shanghain F1-katsomosta – ei todellakaan liioittele kuvatekstissä

  3. 3

    Lauri Markkanen juhli Verna-vaimonsa syntymäpäivää Helsingissä – julkaisi kuvan komeasta menopelistä

  4. 4

    Anestesiahoitaja Sarah Sellers herätti ihmetystä Bostonin maratonilla – kuka on kilpailussa toiseksi tullut täysin tuntematon juoksija?

  5. 5

    Ferrarin uhraaman Räikkösen mahdolliset harhaluulot haihtuivat viimeistään Shanghaissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    2. 2

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    5. 5

      Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

    6. 6

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    7. 7

      ”On harhaluulo, että vain mies voisi kiihottua raiskauskohtauksen katsomisesta”, sanoo yhden historian rankimmista raiskauskohtauksista ohjannut Isabella Eklöf – Nyt hän kertoo, miten se tehdään näyttelijöitä kunnioittaen

    8. 8

      Turun puukottajan kuulemisesta tuli hyvin sekava – Bouananen käytöksestä voi tehdä muutaman päätelmän siitä, millainen ihminen salissa istui

    9. 9

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    10. 10

      Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    4. 4

      Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

    5. 5

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    6. 6

      Tamperelainen tietoturva-asiantuntija Janne Ahlberg on internetin huijareiden metsästäjä, jonka paljastama kuva­huijaus levisi jälleen Syyrian ohjus­iskun jälkeen

    7. 7

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    8. 8

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    9. 9

      ”Koko ajan ne katsovat, mitä muuta työtä voisi olla tarjolla”

    10. 10

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    4. 4

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    7. 7

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    8. 8

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    9. 9

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    10. 10

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tehoton Suomi hukkasi ylivoimansa ja hävisi Tšekille
    3. Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi
    4. Tobin Carberry vauhditti Vilppaan avausvoittoon – Seagullsin valmentaja kehui upeaa tunnelmaa: ”Tässä sarjassa et parempaan paikkaan pysty menemään”
    5. Kärpät nousi takaa ohi ja kaatoi Tapparan toistamiseen, Tappara-luotsi Rautakorpi: ”Paransimme selkeästi edelliseen peliin”
    6. Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään
    7. Tunti sitten
    8. Syntymäpäiväsankari Patrik Laine joutui joukkuekaverin pilan kohteeksi – fanit vitsailivat jekun seurauksista
    9. Marimekko painosti teekkareiden Julkku-vappu­lehden ottamaan naiset mukaan toimintaansa – ”Edellytimme Luola­miehiltä välitöntä sitoutumista”
    10. Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä
    11. Henkilö­auto törmäsi tukki­rekkaan Etelä-Savossa, yksi kuoli
    12. Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi Tilaajille
    13. Näytä lisää