Urheilu

Ruotsin olympiafiaskon vuonna 2002 ikimuistoisella imaisullaan aiheuttanut Tommy Salo muistelee huippukuntoaan: ”Tuntuu täysin väärältä, että siinä kävin niin”

Ruotsi oli vahvassa vireessä vuoden 2002 olympialaisissa.

Ruotsin jääkiekkomaajoukkue on juhlinut olympiakultaa kahdesti, vuosina 1994 Lillehammerissa ja vuonna 2006 Torinossa. Vuoden 2002 Salt Lake Cityn kisat jäivät kuitenkin historiaan yhdestä kaikkien aikojen yllättävimmistä fiaskoista.

Ruotsi näytti alkulohkon perusteella olevan menossa kohti toista olympiakultaansa, kun se kaatoi Kanadan, Tšekin ja Saksan yhteismaalierolla 14–4.

Puolivälierissä vastaan asettui heittopussi Valko-Venäjä, jonka Suomi murskasi omassa alkulohkopelissään peräti maalein 8–1.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt Tre Kronorin suunnitelmien mukaan, vaan aivan ottelun lopussa Vladimir Kopatin keskialueelta laukoma roikkukiekko putoaa maalivahti Tommy Salon oudon hyppytorjunnan jälkeen maaliin.



Valko-Venäjä eteni sensaatiomaisesti jatkoon maalein 4–3, mutta hävisi välierissä Suomen pudottaneelle Kanadalle maalein 1–7 ja pronssiottelussa Venäjälle lukemin 2–7.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsin turnaus päättyi katastrofiin. Suurin syntipukki oli tietysti Salo, vaikka Ruotsin materiaalilla ottelu olisi pitänyt ratkaista jo ensimmäisessä erässä.

”Ei ole koskaan mukava päästää paskakiekkoa. Sen maalin olisin mielelläni ottanut takaisin. Pelasin todella hyvin siinä turnauksessa, joten tuntuu täysin väärältä, että siinä kävin niin”, Salo muistelee Expressenin haastattelussa.

Salo myöntää, että joukkueen asenteessa oli parantamisen varaa.

”Meillä oli jo välieräpeli mielessä, ja aliarvioimme Valko-Venäjän. Se joukkue meidän pitäisi voittaa seitsemänä päivänä viikossa. Mutta me emme olleet hereillä.”

Ottelun jälkeen moni pettynyt ruotsalaispelaaja jätti toimittajat huomioimatta kokonaan, mutta Tommy Salo seisoi haastatteluissa kaikkein pisimpään.

”Se oli minulle itsestään selvää, se oli minun vastuuni. Minun ei kuulunut piiloutua vain siksi, että oli mennyt huonosti.”

Salo on saanut kuulla vuoden 2002 imaisustaan lukuisia kertoja, vaikka ei naureskelijoille ole suoraan tunteita paljastanutkaan.

”Joskus olen suuttunut todella, vaikka olenkin pitänyt sen sisälläni. Mutta olen myös ajatellut, että mitä sinä olet tehnyt elämässäsi? En usko, että olet voittanut enempää kuin olympia- ja MM-kultaa.

Salon meriittilistalta löytyy lisäksi kaksi MM-hopeaa ja neljä MM-pronssia. Hänet valittiin MM-turnauksen tähdistökentälliseen vuosina 1997–99.

Hän pelasi NHL:ssä vuosina 1994–2004 New York Islandersissa, Edmonton Oilersissa ja Colorado Avalanchessa.

Peliuransa jälkeen Salo toimi muun muassa Leksandin urheilujohtajana, muttei ole kaivannut takaisin samoihin hommiin sen jälkeen, kun pesti päättyi kolme vuotta sitten.

Hän aikoo tosin muuttaa Leksandiin, mutta muilta osin tulevaisuus on auki.

”Minulla on paljon ystäviä siellä, ja pidän rauhallisuudesta ja kalastamisesta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Olympialaiset
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maalivahti Niklas Bäckström nautti fanien suosiosta, mutta puhui pettymyskaudestaan: ”Toivottavasti näin ei ikinä jatkossa enää käy

  2. 2

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  3. 3

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  4. 4

    HBA Märsky hävisi liigakarsinnan Lapuan Korikobrille

  5. 5

    Voiko kuuden vuoden pelikieltoa saada hölmömmin? Englantilainen jalkapalloilija hankki tahallaan varoituksia, jotta kaverit saivat pieniä vedonlyönti­voittoja

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  2. 2

    Maalivahti Tuukka Rask varasti show’n Torontossa – ”Yksi maailman parhaista maalivahdeista”

  3. 3

    Lauri Marjamäki yrittää rakentaa Leijona-joukkuetta väärillä palikoilla – mihin tarvitaan kymmenen ottelun MM-leiritystä?

  4. 4

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  5. 5

    Patrik Laine kuittasi viisaudesta kysyneelle toimittajalle ja kiitti onnitteluista veikeällä kuvalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen hillitön suosio Kiinassa huipentui sunnuntain kilpailussa – Ferrari julkaisi videon, johon riitti selitykseksi sana ”katsokaa”

  2. 2

    Kimi Räikkönen julkaisi kuvan Shanghain F1-katsomosta – ei todellakaan liioittele kuvatekstissä

  3. 3

    Lauri Markkanen juhli Verna-vaimonsa syntymäpäivää Helsingissä – julkaisi kuvan komeasta menopelistä

  4. 4

    Anestesiahoitaja Sarah Sellers herätti ihmetystä Bostonin maratonilla – kuka on kilpailussa toiseksi tullut täysin tuntematon juoksija?

  5. 5

    Ferrarin uhraaman Räikkösen mahdolliset harhaluulot haihtuivat viimeistään Shanghaissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Asukas kompastui kotinsa kierreportaissa ja jäi jumiin roikkumaan Tampereella – soitti apua roikkuessaan pää alaspäin, palokunta pelasti

    4. 4

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    5. 5

      Harkimo pettyi kärki­paikkojen karattua, arvelee Petteri Orpo HS:lle – Yhteydet venäläisiin liikemiehiin ”eivät ainakaan helpota” pääsyä ministeriksi

    6. 6

      Näyttelijä Natalie Portman kieltäytyi miljoonan dollarin palkinnosta Israelissa ”omantunnon syistä”

    7. 7

      ”Maailman pahin” supertippuri talttui lopulta – vasta vihoviimeinen antibiootti nujersi brittimiehen Kaakkois-Aasiasta saaman bakteerin

    8. 8

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    9. 9

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    10. 10

      Harkimon ja kumppaneiden puuhista tulee mieleen vuosi 1998, ja se ei välttämättä ole hyvä asia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    4. 4

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    5. 5

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    6. 6

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    7. 7

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

    9. 9

      ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” – Yli tuhat HS:n lukijaa kertoi, miltä lapsihaaveiden kariutuminen tuntuu ja kuinka tuskasta pääsee yli

      Tilaajille
    10. 10

      Taksien hinnoittelu vapautuu, Trafi julkaisi esimerkkihinnaston – onnistuuko sinulta tämän taulukon lukeminen aamuyön taksijonossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä
    3. Asukas kompastui kotinsa kierreportaissa ja jäi jumiin roikkumaan Tampereella – soitti apua roikkuessaan pää alaspäin, palokunta pelasti
    4. Tunti sitten
    5. ”Maailman pahin” supertippuri talttui lopulta – vasta vihoviimeinen antibiootti nujersi brittimiehen Kaakkois-Aasiasta saaman bakteerin
    6. 2 tuntia sitten
    7. New York kieltää autoilun Central Parkissa Manhattanilla – ”Puisto rakennettiin ennen autoja”
    8. Yhdysvaltojen demokraatti­puolue käynnisti oikeus­jutun Trumpin vaali­organisaatiota, Wikileaksia ja Venäjää vastaan
    9. Kolme viidestä suomalaisesta antaa Sipilän hallitukselle arvosanan ”melko huono” tai ”huono” – vain kuusi prosenttia pitää hallitusta hyvänä
    10. Romania harkitsee Israelin-lähetystönsä siirtoa Jerusalemiin
    11. Maalivahti Niklas Bäckström nautti fanien suosiosta, mutta puhui pettymyskaudestaan: ”Toivottavasti näin ei ikinä jatkossa enää käy
    12. Orpo: Huoli Yhdysvaltojen politiikasta varjostaa maailman­talouden nousu­kautta
    13. Harkimo pettyi kärki­paikkojen karattua, arvelee Petteri Orpo HS:lle – Yhteydet venäläisiin liikemiehiin ”eivät ainakaan helpota” pääsyä ministeriksi
    14. Näytä lisää