Urheilu

Olympiavoittaja putosi suurimmalta urheilija-apurahalta – kesälajien urheilijoille jaettiin enemmän rahaa kuin viime vuonna

uApurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

Yhteensä 166 kesälajien urheilijaa saa kaikkiaan lähes 1,3 miljoonaa euroa verovapaina urheilija-apurahoina. Urheiluministeri Sampo Terhon (sin) myöntämien urheilija-apurahojen tavoitteena on luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle, ministeriö kertoo tiedotteessa.

Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta. Painopiste on nuorissa urheilijoissa ja pienintä apurahasummaa on nostettu 5 000:stä 6 000 euroon. Isotuloiset urheilijat eivät voi saada verotonta urheilija-apurahaa.

Kesälajien apurahoissa on vajaan 200 000 euron korotus viime vuoteen. Talvilajien apurahat myönnetään toukokuussa.

Suurimman apurahan, 20 000 euroa, sai kaikkiaan yksitoista urheilijaa, muun muassa nyrkkeilijä Mira Potkonen ja ratakelaaja Leo-Pekka Tähti. Sen sijaan vielä viime vuonna 20 000 euroa saaneista muun muassa Pekingin vuoden 2008 kisojen olympiavoittaja, ampuja Satu Mäkelä-Nummela ja Lontoon vuoden 2012 kisojen olympiamitalisti, purjehtija Tuuli Petäjä-Sirén putosivat 10 000 euron apurahalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Urheilija-apurahat lajeittain

20 000 euroa

Nyrkkeily

Potkonen Mira

Paini

Olli Petra

Purjehdus

Tenkanen Tuula

Pyöräily

Lepistö Lotta

Triathlon

Lilja Liisa

Uinti

Liukkonen Ari-Pekka

Yleisurheilu

Heikkinen Marjaana

Kotaja Amanda

Piispanen Toni

Söderberg David

Tähti Leo-Pekka

10 000 euroa

Ammunta

Mäkelä-Nummela Satu

Salmi Marika

Törnroos Vesa

Veromaa Mopsi

Beach volley

Lahti-Liukkonen Taru

Lehtonen Riikka

Parkkinen Anniina

Jousiammuna

Forsberg Jere

Antonios Jean-Pierre

Nyrkkeily

Gustafsson Elina

Paini

Heino Ville

Kuosmanen Elias

Purjehdus

Mikkola Monika

Nirkko Tapio

Petäjä-Siren Tuuli

Ratsastus

Karjalainen Katja

Suunnistus

Harju Venla

Rantanen Merja

Teini Marika

Taekwondo

Mikkonen Suvi

Triathlon

Sali Kaisa

Uinti

Jallow Mimosa

Laukkanen Jenna

Lähteenmäki Leo

Yleisurheilu

Lipsanen Simo

Manni Henry

Murto Wilma

Mäkelä Kristiina

Ojala Aleksi

6 000 euroa

Ammunta

Friman Cristian

Heinonen Marjut

Kallioinen Eetu

Kopra Vili

Kurki Juho

Kössi Oskari

Laitinen Timo

Takanen Tommi

Vallioniemi Timi

Beach volley

Ahtiainen Niina

Sinisalo Ida

Golf

Lindell Oliver

Jalkapallo

Ahtinen Olga

Collin Kaisa

Danielsson Jenny-Julia

Engman Adelina

Heroum Nora

Kemppi Juliette

Naumanen Katarina

Tulkki Emmaliina

Jousiammunta

Kuoppa Taru

Judo

Kanerva Emilia

Viitanen Samuli

Karate

Keinänen Titta

Aronen Emma

Keilailu

Jähi Joonas

Oksanen Niko

Palermaa Osku

Pasanen Sanna

Koripallo

Edon Maxhuni

Gustavson Andre

Hopkins Shawn

Pöllä Hannes

Raitanen Remu

Rajala Sofia

Valtonen Elias

Äijänen Anniina

Lentopallo

Breilin Niklas

Heikkiniemi Ronja

Jokela Joonas

Lankinen Akseli

Porkka Henrik

Sosunoff Matias

Maalipallo

Miinala Erkki

Honkanen Miika

Melonta

Dietrich Miika

Hakala Jeremy

Nykänen Miika

Polet Pauliina

Vettanen Niklas

Miekkailu

Vuorinen Niko

Nyrkkeily

Aliu Krenar

Khataev Arslan

Kujala Ilari

Paini

Heino Jere

Lahti Tuomas

Lipasti Matias

Metsomäki Toni

Mäenpää Konsta

Peltokangas Mikko

Savolainen Arvi

Selenius Henri

Painonnosto

Ilmarinen Meri

Vuohijoki Anni

Purjehdus

Kurtbay Sinem

Muhonen Oskari

Ruskola Noora

Tapper Kaarle

Wulff Mikaela

Pöytätennis

Miettinen Esa

Oláh Benedek

Pyöräily

Sopanen Harri

Ratsastus

Kivimäki Jaana

Salibandy

Johansson Sami

Salo Nico

Soutu

Karppinen Eeva

Naukkarinen Joel

Ven Robert

Sulkapallo

Koljonen Kalle

Suunnistus

Anttonen Sari

Haataja Anna

Ojanaho Olli

Portin Fredric

Tennis

Ruusuvuori Emil

Triathlon

Goesch Henrik

Uinti

Latikka Antti

Kylliäinen Tanja

Markkanen Jessika

Mattsson Matti

Voimanosto

Kokko Juhani

Törrönen Susanna

Voimistelu

Gergalo Rebecca

Joronen Siiri

Kirmes Oskar

Närevaara Milja

Oikari Ada

Rantala Emma

Saarenketo Heikki

Tikkanen Jouki

Vainio Juulia

Virkkunen Amanda

Yleisurheilu

Richardsson Camilla

Andersson Saga

Bäck Kristian

Helander Oliver

Hurske Reetta

Hyryläinen Anne-Mari

Jaakkola Aleksi

Kangas Jenni

Kinnunen Jarkko

Lehikoinen Viivi

Liipola Henri

Mörö Oskari

Neziri Nooralotta

Nikkanen Minna

Nokelainen Heidi

Oja Ronja

Partanen Aku (Veli-Matti)

Pulli Kristian

Purola Samuel

Raitanen Topi

Sandblom Linda

Savola Elmo

Seppänen Tuomas

Tervo Krista

Uusimäki Hilla

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Urheilija-apurahat
  • Urheilu
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maalivahti Niklas Bäckström nautti fanien suosiosta, mutta puhui pettymyskaudestaan: ”Toivottavasti näin ei ikinä jatkossa enää käy

  2. 2

    Lauri Marjamäki yrittää rakentaa Leijona-joukkuetta väärillä palikoilla – mihin tarvitaan kymmenen ottelun MM-leiritystä?

  3. 3

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  4. 4

    Voiko kuuden vuoden pelikieltoa saada hölmömmin? Englantilainen jalkapalloilija hankki tahallaan varoituksia, jotta kaverit saivat pieniä vedonlyönti­voittoja

  5. 5

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  2. 2

    Maalivahti Tuukka Rask varasti show’n Torontossa – ”Yksi maailman parhaista maalivahdeista”

  3. 3

    Lauri Marjamäki yrittää rakentaa Leijona-joukkuetta väärillä palikoilla – mihin tarvitaan kymmenen ottelun MM-leiritystä?

  4. 4

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  5. 5

    Patrik Laine kuittasi viisaudesta kysyneelle toimittajalle ja kiitti onnitteluista veikeällä kuvalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen hillitön suosio Kiinassa huipentui sunnuntain kilpailussa – Ferrari julkaisi videon, johon riitti selitykseksi sana ”katsokaa”

  2. 2

    Kimi Räikkönen julkaisi kuvan Shanghain F1-katsomosta – ei todellakaan liioittele kuvatekstissä

  3. 3

    Lauri Markkanen juhli Verna-vaimonsa syntymäpäivää Helsingissä – julkaisi kuvan komeasta menopelistä

  4. 4

    Anestesiahoitaja Sarah Sellers herätti ihmetystä Bostonin maratonilla – kuka on kilpailussa toiseksi tullut täysin tuntematon juoksija?

  5. 5

    Ferrarin uhraaman Räikkösen mahdolliset harhaluulot haihtuivat viimeistään Shanghaissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    3. 3

      Pohjois-Korea aikoo lopettaa ydin- ja ohjuskokeensa ja sulkea ydinkoekeskuksensa – Kimin mukaan aseistus on valmis

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

    6. 6

      Bank Norwegian tarjoaa pikavippejä hirmukorolla, mutta toimitusjohtaja Tine Wollebekk ei antaisi omien lastensa ottaa sellaista

    7. 7

      Asukas kompastui kotinsa kierreportaissa ja jäi jumiin roikkumaan Tampereella – soitti apua roikkuessaan pää alaspäin, palokunta pelasti

    8. 8

      Näyttelijä Natalie Portman kieltäytyi miljoonan dollarin palkinnosta Israelissa ”omantunnon syistä”

    9. 9

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    10. 10

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    4. 4

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    5. 5

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    6. 6

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    7. 7

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

    9. 9

      ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” – Yli tuhat HS:n lukijaa kertoi, miltä lapsihaaveiden kariutuminen tuntuu ja kuinka tuskasta pääsee yli

      Tilaajille
    10. 10

      Taksien hinnoittelu vapautuu, Trafi julkaisi esimerkkihinnaston – onnistuuko sinulta tämän taulukon lukeminen aamuyön taksijonossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pohjois-Korea aikoo lopettaa ydin- ja ohjuskokeensa ja sulkea ydinkoekeskuksensa – Kimin mukaan aseistus on valmis
    3. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
    4. Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski Tilaajille
    5. Bank Norwegian tarjoaa pikavippejä hirmukorolla, mutta toimitusjohtaja Tine Wollebekk ei antaisi omien lastensa ottaa sellaista
    6. Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan
    7. Järvenpää loi reseptin, joka onnistuu imemään uusia asukkaita kaupunkiin – maata ostetaan vapaaehtoisesti tai pakolla
    8. Yksi sisällissodan traagisimmista tarinoista ei ole totta – myytti yhdeksänvuotiaana kaatuneesta Toivo Peltosesta perustuu virheeseen, ja nyt HS kertoo, kuka oli nuorin sodassa kuollut lapsisotilas Tilaajille
    9. Ihmisen käyttäytymistä koskevat tiedot ovat arvokkaita – kuka ne omistaa?
    10. Keskustan pelastus voisi olla pelakuu – Se tiivistäisi hyvin puolueen kollektiivisen surun siitä, ettei kansa ymmärrä heitä
    11. Kuubassa presidentin sukunimi vaihtui vuosikymmenten jälkeen
    12. Näytä lisää