Urheilu

Lumilautailun päävalmentaja: ”Enni Rukajärvi inspiroi meitä kaikkia, eikä kaikkein vähiten tyylin takia”

Lumilautaliiton päävalmentajan Antti Koskisen mukaan Rukajärvi kelpaa esikuvaksi kaikille.

Lumilautaliiton päävalmentaja Antti Koskinen ylistää Enni Rukajärven merkitystä suomalaiselle lumilautailulle.

Rukajärvi voitti maanantaina toisen olympiamitalinsa ottamalla pronssia slopestylessa Sotšin olympiahopean lisäksi.

Lisäksi Rukajärvi on voittanut slopestylessa MM-kultaa ja big airissa MM-hopeaa.

”Varsinkin naislumilautailulle Ennin merkitys on ollut suuri. Sotšin (2014 olympialaisten) jälkeen on nähty selvä piikki harrastajamäärissä. Ja hän inspiroi meitä kaikkia, eikä kaikkein vähiten tyylin takia”, Koskinen sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rukäjärvi tunnetaan erittäin tyylikkäänä laskijana.

”Varmasti voin olla kaikille esikuvana siinä, että suomalainen voi pärjätä”, Rukajärvi itse sanoi.

Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Kojonkoski ylisti Rukajärveä maanantain kisan jälkeen. Hän luonnehti Rukajärveä uuden sukupolven urheilijaksi.

”Hän on vähän erilainen kulkija kuin mihin on urheilutähteydessä totuttu. Itsenäinen, vapaa, huikea suorittaja”, Kojonkoski kuvaili laskijaa, johon kertoi tutustuneensa paremmin Sotšin kisoissa 2014.

Rukajärvi on esimerkiksi tarkka omista ja yhteistyökumppaneidensa arvoista. Hän myös sanoi aiemmin HS:n haastattelussa, että tavallaan hän haluaisi boikotoida olympialaisia.

Hän on myös noussut yhdeksi eniten yhteiskunnallisia kannanottoja tekeväksi suomalaisurheilijaksi.

Vaikka Rukajärvi nykyisin kantaa ottaakin, suurellisten julistusten sijaan perustelut lähtevät ruohonjuuritasolta.

”Uskon siihen, että jos on hyvä ihminen, se tuo hyvää toisille ja itselle. Sillä pääsisi aika pitkälle, jos kaikki olisivat kivoja toisilleen.”


Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Maalivahti Niklas Bäckström nautti fanien suosiosta, mutta puhui pettymyskaudestaan: ”Toivottavasti näin ei ikinä jatkossa enää käy

  2. 2

    Lauri Marjamäki yrittää rakentaa Leijona-joukkuetta väärillä palikoilla – mihin tarvitaan kymmenen ottelun MM-leiritystä?

  3. 3

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  4. 4

    Voiko kuuden vuoden pelikieltoa saada hölmömmin? Englantilainen jalkapalloilija hankki tahallaan varoituksia, jotta kaverit saivat pieniä vedonlyönti­voittoja

  5. 5

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cooperissa teini-ikäisenä 4 000 metriä juossut huippu-urheilija palauttaisi kiistellyn testin kouluihin – ”On huono juttu, ettei sitä juosta”

  2. 2

    Maalivahti Tuukka Rask varasti show’n Torontossa – ”Yksi maailman parhaista maalivahdeista”

  3. 3

    Lauri Marjamäki yrittää rakentaa Leijona-joukkuetta väärillä palikoilla – mihin tarvitaan kymmenen ottelun MM-leiritystä?

  4. 4

    Kapteeni Petrell ratkaisi IFK:lle pronssit, myös TPS ehti juhlia hetken: ”Iso juttu minulle ja varmaan joka jätkälle”

  5. 5

    Patrik Laine kuittasi viisaudesta kysyneelle toimittajalle ja kiitti onnitteluista veikeällä kuvalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen hillitön suosio Kiinassa huipentui sunnuntain kilpailussa – Ferrari julkaisi videon, johon riitti selitykseksi sana ”katsokaa”

  2. 2

    Kimi Räikkönen julkaisi kuvan Shanghain F1-katsomosta – ei todellakaan liioittele kuvatekstissä

  3. 3

    Lauri Markkanen juhli Verna-vaimonsa syntymäpäivää Helsingissä – julkaisi kuvan komeasta menopelistä

  4. 4

    Anestesiahoitaja Sarah Sellers herätti ihmetystä Bostonin maratonilla – kuka on kilpailussa toiseksi tullut täysin tuntematon juoksija?

  5. 5

    Ferrarin uhraaman Räikkösen mahdolliset harhaluulot haihtuivat viimeistään Shanghaissa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    3. 3

      Pohjois-Korea aikoo lopettaa ydin- ja ohjuskokeensa ja sulkea ydinkoekeskuksensa – Kimin mukaan aseistus on valmis

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

    6. 6

      Bank Norwegian tarjoaa pikavippejä hirmukorolla, mutta toimitusjohtaja Tine Wollebekk ei antaisi omien lastensa ottaa sellaista

    7. 7

      Asukas kompastui kotinsa kierreportaissa ja jäi jumiin roikkumaan Tampereella – soitti apua roikkuessaan pää alaspäin, palokunta pelasti

    8. 8

      Näyttelijä Natalie Portman kieltäytyi miljoonan dollarin palkinnosta Israelissa ”omantunnon syistä”

    9. 9

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    10. 10

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    4. 4

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    5. 5

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    6. 6

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    7. 7

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

    9. 9

      ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” – Yli tuhat HS:n lukijaa kertoi, miltä lapsihaaveiden kariutuminen tuntuu ja kuinka tuskasta pääsee yli

      Tilaajille
    10. 10

      Taksien hinnoittelu vapautuu, Trafi julkaisi esimerkkihinnaston – onnistuuko sinulta tämän taulukon lukeminen aamuyön taksijonossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pohjois-Korea aikoo lopettaa ydin- ja ohjuskokeensa ja sulkea ydinkoekeskuksensa – Kimin mukaan aseistus on valmis
    3. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
    4. Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski Tilaajille
    5. Bank Norwegian tarjoaa pikavippejä hirmukorolla, mutta toimitusjohtaja Tine Wollebekk ei antaisi omien lastensa ottaa sellaista
    6. Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan
    7. Järvenpää loi reseptin, joka onnistuu imemään uusia asukkaita kaupunkiin – maata ostetaan vapaaehtoisesti tai pakolla
    8. Yksi sisällissodan traagisimmista tarinoista ei ole totta – myytti yhdeksänvuotiaana kaatuneesta Toivo Peltosesta perustuu virheeseen, ja nyt HS kertoo, kuka oli nuorin sodassa kuollut lapsisotilas Tilaajille
    9. Ihmisen käyttäytymistä koskevat tiedot ovat arvokkaita – kuka ne omistaa?
    10. Keskustan pelastus voisi olla pelakuu – Se tiivistäisi hyvin puolueen kollektiivisen surun siitä, ettei kansa ymmärrä heitä
    11. Kuubassa presidentin sukunimi vaihtui vuosikymmenten jälkeen
    12. Näytä lisää