Urheilu

Tongan öljytty lipunkantaja on oikeasti Australiassa syntynyt ”rantapummi”, jolla on maltilliset tavoitteet: ”Saavun maaliin ennen kuin valot sammutetaan, enkä laske päin puuta”

Mitä on olympiamenestys? Tongan öljytty lipunkantaja Pita Taufatofua sanoo, että hänen tavoitteenaan on olla laskematta päin puuta maastohiihdossa.

34-vuotiaasta Taufatofuasta tuli sensaatio jo Rion kesäolympialaisten aikaan sosiaalisessa mediassa, kun hän ilmestyi avajaisiin öljystä kiiltelevä ylävartalo paljaana ja yllään vain tongalaisten perinteinen ta’ovala-lannevaate lanteillaan.

Taufatofua toisti tempun Pyeongchangissa hyytävässä pakkasessa, tällä kertaa kantaen lippua kuin keihästä edessään. Suosio sosiaalisessa mediassa oli jälleen taattu.
Rion olympialaisissa Taufatofua hävisi ensimmäisellä kierroksella taekwondossa kuuden minuutin kamppailun jälkeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän sai Rion jälkeen tarjouksia esiintyä elokuvissa ja valokuvamallina mutta päätti, että oli aika uudelle haasteelle, talviolympialaisille. Lajivalinnaksi tuli maastohiihto.

New York Timesin haastattelussa hän kertoi, että maastohiihto oli helppo valinta, koska se tuntui rankimmalta, mitä hän saattoi ajatella.

Ongelmana vain oli, että Taufatofua ei ollut koskaan ennen hiihtänyt tai edes nähnyt lunta, eikä hänellä ollut juurikaan rahaa. Tongalaisista sukujuuristaan syvästi ylpeä Taufatofua on todellisuudessa australialainen ja sanonut olevansa nykyään rantapummi.

Niinpä Taufatofua aloitti hiihdon opettelemisen juoksemalla hiekkadyyneillä laudanpätkät suksina.

”Meidän piti matkia hiihtoa, vaikka meillä ei ollut lunta”, Taufatofua kertoi New York Timesille.

Sitten hän siirtyi harjoittelemaan rullasuksilla. Hän kertoi kolhineensa itseään pahemman kerran opetellessaan hiihtämään rullasuksilla.
Taufatofua perusti myös joukkorahoituskampanjan päästääkseen Itävaltaan harjoittelemaan hiihtämistä. Hän opetteli Itävallassa tekniikan, säännöt ja suksien voitelemisen.

Viime vuoden helmikuussa hän osallistui Lahdessa MM-sprinttihiihtoon.

”En törmäillyt harjoituksissa suksien kanssa puihin, en osunut liian moneen ihmiseen ja ammattilaiset eivät pahemmin kiroilleet minulle, joten nautin hiihdosta”, Taufatofua sanoi silloin Ylen haastattelussa.


Taufatofua epäonnistui kuudessa ensimmäisessä yrityksessään alittaa karsintaraja, mutta viimeinen yritys Islannissa onnistui.

Taufatofua kertoi, että hänellä oli rahaa vain menolippuun Islantiin, ja hän päätyi lainaamaan veljeltään rahaa päästäkseen takaisiin kotiin.

”Olen ollut lumilla vain 12 viikkoa. Perjantaina voi tulla 13 viikkoa täyteen lumilla, jos minulta menee loppuviikko aikaa selvitä maaliin”, Taufatofua vitsaili keskiviikkona Pyeongchangissa.

Taufatofua työskenteli aiemmin Brisbanessa sosiaalityöntekijänä auttaen lapsia.

”En voita mitalia perjantaina, koska olen ollut lumilla niin vähän aikaa. Mutta neljän vuoden päästä, ehkä joku Tongalta voisi voittaa. Tai kahdeksan vuoden päästä joku Tyyneltä valtamereltä voisi voittaa”, Taufatofua sanoi.

Työssään Taufatofua oli tehnyt kaikkensa lasten hyväksi, samoin myös olympialaisissa.

”Mikä tärkeintä lapset Tyynellä valtamerellä näkevät jotain, josta eivät ole koskaan ennen kuulleetkaan. Siksi minä olen täällä”, Taufatofua sanoi.

Taufatofuan hiljainen itävaltalainen valmentaja Thomas Jacob ei suhtautunut kovinkaan innostuneesti valmennettavansa mahdollisuuksiin.

”Pita sanoo aina meille, että hän haluaa selvitä maaliin. Uskon niin, mutta siitä tulee tietenkin rankkaa – ehkä hän ei ole viimeinen”, Thomas Jacob sanoi.

Taufatofuan tavoitteet miesten 15 kilometrin vapaalla hiihtotavalla ovat varsin maltilliset.

”Tavoitteeni on, että saavun maaliin ennen kuin valot sammutetaan, enkä laske päin puuta”, Taufatofua sanoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa, tällä kertaa täysin vaatetettuna.

Lähteet: AFP, Business Insider, New York Times.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tuomarineuvoston puheenjohtaja Jussi Prykäri itävaltalaisen hiihtäjän harhautumisesta: ”Reitti oli tehty minun ohjeistukseni mukaan”

  2. 2

    Susijengi kylmäpäinen kuumassa taistossa – ”Lopussa oli jaloissa niin paljon happoa, että oli vaikea kävellä”

  3. 3

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  4. 4

    Valioliigaseuran pelaajat kuvasivat seksivideon ja nimittivät naista rasistisesti

    Tilaajille
  5. 5

    Bjørgen karkasi murskaavasti kultaan, Stadlober laski dramaattisesti harhaan toiselta sijalta – Pärmäkoski nousi hopealle: ”Järki pelasi vielä siinä vaiheessa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomarineuvoston puheenjohtaja Jussi Prykäri itävaltalaisen hiihtäjän harhautumisesta: ”Reitti oli tehty minun ohjeistukseni mukaan”

  2. 2

    Bjørgen karkasi murskaavasti kultaan, Stadlober laski dramaattisesti harhaan toiselta sijalta – Pärmäkoski nousi hopealle: ”Järki pelasi vielä siinä vaiheessa”

  3. 3

    Erossaolo lapsesta yksi painava syy – Aino-Kaisa Saarinen kertoi itkien, että hulppea ura on päättymässä: ”Olen saanut elää ihan ihmeellistä elämää”

  4. 4

    Tulikuuma Patrik Laine nousi harvinaiseen joukkoon – samassa tempussa ovat onnistuneet aiemmin muun muassa Yzerman ja Crosby

  5. 5

    Krista Pärmäkoski toi kotiin puolet Suomen olympiajoukkueen mitaleista – harvasta voi urheilu­maailmassa sanoa samaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  2. 2

    Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

  3. 3

    Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

  4. 4

    Urheiluministeri Sampo Terho lupasi tehdä ”arhinmäet”, jos Iivo Niskanen ottaa kultaa – Arhinmäeltä tuli viiltävä kuitti, mutta Terho oli jo baarissa

  5. 5

    Naisleijonat kohun keskeltä kohti pronssipeliä: ”Eiköhän lopeteta tämä peruspohjoismainen paskankaivelupiirileikki, olen aika väsynyt teihin pikkuhiljaa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

    2. 2

      Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

      Tilaajille
    3. 3

      Siperian kylmyys saapuu – Ilmatieteen laitokselta harvinainen pakkasvaroitus alkuviikolle

    4. 4

      Tutkimus: Kiinan internetjättien tekoäly-yhteistyö on uusi uhka Euroopan yrityksille

    5. 5

      Suomeen tuodaan autoja, joista saksalaiset haluavat eroon – Tekeekö käytetyn dieselauton ostaja virheen?

      Tilaajille
    6. 6

      Keskuudessamme liikkuu lapsena järkytettyjä miehiä, jotka haastavat riitaa ja juovat liikaa – Miehiä on rohkaistava puhumaan seksuaalisesta häirinnästä ajoissa

    7. 7

      ”Teitä hädänalaisia lapsettomia käytetään hyväksi, kun tarjotaan tällaista lasta”, sanoi lääkäri adoptioäiti Lee Lehdolle – Adoptioperheet jäävät yhä useammin yksin vaikeisiin tilanteisiin

    8. 8

      Kuntourheilijoiden dopinginkäyttö on salattu maailma, josta ei kerrota aina edes puolisolle – Tullin mukaan aiempaa useampi käyttäjä on tavallinen treenaaja

    9. 9

      Näyttelijä halusi esitellä mekkoaan, mutta yleisö luuli, että hänet oli pakotettu palelemaan – Mikä Jennifer Lawrencen tapauksessa on feminismiä?

    10. 10

      ”Hiljainen puhe” korjaa katkenneen yhteyden ja vie parisuhdetta eteenpäin, sanoo pariterapia­istuntoja analysoinut tutkija – Näin otat sen haltuun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

    2. 2

      Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

      Tilaajille
    3. 3

      ”Teitä hädänalaisia lapsettomia käytetään hyväksi, kun tarjotaan tällaista lasta”, sanoi lääkäri adoptioäiti Lee Lehdolle – Adoptioperheet jäävät yhä useammin yksin vaikeisiin tilanteisiin

    4. 4

      Näyttelijä halusi esitellä mekkoaan, mutta yleisö luuli, että hänet oli pakotettu palelemaan – Mikä Jennifer Lawrencen tapauksessa on feminismiä?

    5. 5

      Siperian kylmyys saapuu – Ilmatieteen laitokselta harvinainen pakkasvaroitus alkuviikolle

    6. 6

      ”Jos vaatii kohtuullista palkkaa, voi työ jäädä saamatta” – Lapin työläiset kertovat työehtojen villistä lännestä, jossa työntekijän ei kannata sairastua

    7. 7

      Tuomarineuvoston puheenjohtaja Jussi Prykäri itävaltalaisen hiihtäjän harhautumisesta: ”Reitti oli tehty minun ohjeistukseni mukaan”

    8. 8

      Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

    9. 9

      Ovatko pyöräilijät niin laiskoja, että heille pitää rakentaa 26 miljoonan euron tunneli? Poliitikoilla on useita syitä kannattaa kallista hanketta

    10. 10

      Bjørgen karkasi murskaavasti kultaan, Stadlober laski dramaattisesti harhaan toiselta sijalta – Pärmäkoski nousi hopealle: ”Järki pelasi vielä siinä vaiheessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

    3. 3

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    4. 4

      26-vuotias korkea­koulutettu paloi loppuun työssä, eikä stressi hellittänyt edes sairauslomalla – Tutkija: ”Olen huolissani siitä, millaiseen kulttuuriin nuori sukupolvemme on työelämässä opetettu”

      Tilaajille
    5. 5

      Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

      Tilaajille
    6. 6

      Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

    7. 7

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    8. 8

      Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

    10. 10

      Viron kieli kuulostaa joskus hämäävän tutulta – kokeile HS:n kielivisassa, tunnistatko 25 sanan merkitykset

    11. Näytä lisää