Urheilu

Uimapukuhifistely oli kytemässä Suomenkin junioriuinnissa kuten Yhdysvalloissa – junioreilta kiellettiin kalliit tekniset puvut

Suomessa junioriuimareiden uima-asussa lahkeen pituus ei saa yltää reiden puolivälin alapuolelle.

Suomen juniorikilpauinnissa on pystytty estämään kallis ”välineurheilu” nuorimmissa ikäluokissa. 13-vuotiailla ja sitä nuoremmilla pojilla sekä 12-vuotiailla ja sitä nuoremmilla tytöillä ei ole viime syksystä lähtien saanut olla kilpailuissa huipputeknologiaa hyödyntäviä lähes kokovartalouimapukuja.

HS kertoi lauantaina New York Timesin uutisesta, jonka mukaan Yhdysvalloissa uimapukuhifistely on yltynyt kilpavarusteluksi. Yhdysvalloissa jopa alle 10-vuotiaille uimareille hankitaan lähes 500 euroa maksavia huippu-uimapukuja. Lasten vanhemmat perustelevat teknisten uimapukujen hankintaa lapsilleen muun muassa sillä, että lapsen idolillakin, kuten moninkertaisella olympiavoittajalla Katie Ledeckyllä, on sellainen.

Nyt Yhdysvaltojen uimaliitto on tekemässä samanlaisen päätöksen kuin Suomen Uimaliitto on tehnyt. Myös Ruotsissa on harkinnassa vastaava kielto kuin Suomessa. Suomen Uimaliiton mukaan Suomi on asiassa kaiken kaikkiaan edelläkävijä.

Millainen Suomen uima-asukielto on? Junioriuimareiden uima-asussa lahkeen pituus ei saa yltää reiden puolivälin alapuolelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Pojat haluavat usein pitää uikkareita, jotka ovat polveen asti ja jotka eivät kuitenkaan ole teknisiä uima-asuja. Rajoitus on kuitenkin tehty näin, jotta tulkinnalle ei jää varaa”, kertoo Suomen Uimaliiton puheenjohtaja Sami Wahlman.

Wahlmanin mukaan asuhifistely ei ehtinyt Suomessa nousta suureksi ongelmaksi, mutta eriarvoistumista oli kuitenkin nähtävissä.

”Eniten asiasta älähtivät vanhemmat, jotka olivat jo etukäteen panostaneet lastensa uintiharrastukseen hankkimalla teknisiä uima-asuja myös tuleville vuosille”, Wahl kertoo.

Kun sääntö tuli voimaan viime syyskuussa, sitä on Wahlmanin mukaan Suomessa myös noudatettu.

”Ensimmäiset kisat katsoimme läpi sormien, mutta sen jälkeen se on pitänyt kutinsa.”

Sääntö on myös voimassa tapauksessa, jossa esimerkiksi 13-vuotias poika osallistuisi aikuisten kilpailuihin. Yhdysvalloissa aikuisten kansallisiin kisoihin osallistuville tekniset uimapuvut aiotaan sallia jatkossakin ilman ikärajaa.

”Tästä aikanaan keskustelimme, mutta sääntötulkinnan selkeyden vuoksi ikä on ainoa rajoite. Ei 13-vuotias SM-kisoihin ehkä vielä kuulukaan”, Wahlman toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uinti
  • uimapuvut
  • Urheilu
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Riina Kykkäsen Opel ruostui 20 vuotta metsässä, kunnes hänen veljensä Mirko kunnosti sen – sisarusten harrastus vie kaikki rahat ja vähän enemmänkin

  2. 2

    Real Madrid voitti Mestarien liigan – Liverpoolin maalivahdin virheet auttoivat espanjalaisseuran 3–1-voittoon

  3. 3

    Oliver Helander on tasavallan uusi keihäshirmu – ”Heittäminen tuntui helpolta”

  4. 4

    Ulosajot pelastivat HJK:n kasvot Metroderbyssä – pelillisesti Stadin derbylle löytyi korvaaja

  5. 5

    Ricciardo hehkutti rakkauttaan Monacoon – Räikkönen joutui arvuuttelemaan renkaitten kanssa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Riina Kykkäsen Opel ruostui 20 vuotta metsässä, kunnes hänen veljensä Mirko kunnosti sen – sisarusten harrastus vie kaikki rahat ja vähän enemmänkin

  2. 2

    Real Madrid voitti Mestarien liigan – Liverpoolin maalivahdin virheet auttoivat espanjalaisseuran 3–1-voittoon

  3. 3

    Oliver Helander on tasavallan uusi keihäshirmu – ”Heittäminen tuntui helpolta”

  4. 4

    Janne Korpi ja Jaajo Linnonmaa isännöivät raviristeilyjä: Ravien seksikkyyttä lisäisi, jos urheilu-uutisissa näytettäisiin mutaisten ohjastajien sijaan ihmisiä ravintolassa viihtymässä

  5. 5

    Pysäyttääkö kyber­hyökkäys Mestarien liigan finaalin? Cristiano Ronaldo ja Mohamed Salah kohtaavat haasteellisessa Kiovassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

  2. 2

    Melkoinen ryöstö: Ennätyspisteet tehneelle Eeli Tolvaselle kuulunut Vuoden tulokas -palkinto annettiin venäläiselle – syyksi paljastui naurettava käytäntö

  3. 3

    Siitosorin päivä pitenee, kun kevät käynnistää tammojen kiiman – Celantus-ori huhkii nyt kahta työtä

  4. 4

    Ruotsi voitti MM-kultaa hurjassa jännitysnäytelmässä – Filip Forsberg niittasi ratkaisevan maalin voittolaukaus­kilpailussa

  5. 5

    Kolminkertainen uinnin olympiavoittaja kertoi eroavansa ”henkilökohtaisten ongelmien vuoksi” – valmentaja-aviomies kertoi toistuvasta pettämisestä

  6. Näytä lisää

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtiolla oli varaa rakentaa kallis mökki Käsivarteen, mutta poliisit ja rajavartijat vietiin tuntien ajomatkan päähän – ”Mökkiä käytetään myös edustamiseen”

    2. 2

      Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen peruskouluissa tapahtuu tuhansia pieniä oikeusmurhia – Miten on mahdollista, että samalla osaamisella arvosana voi olla seiska, kasi tai ysi?

      Tilaajille
    4. 4

      Trump maalaa eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi huijareiksi – ja viesti uppoaa amerikkalaisiin

    5. 5

      Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen

    6. 6

      Riina Kykkäsen Opel ruostui 20 vuotta metsässä, kunnes hänen veljensä Mirko kunnosti sen – sisarusten harrastus vie kaikki rahat ja vähän enemmänkin

    7. 7

      HS-kuvakertomus: Kolumbian Medellínin rohkeat aktivistit vastustavat rikollisjengien murhatekoja hiljaisella rituaalilla

    8. 8

      Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan

    9. 9

      Helena Haro piirsi vuonna 1980 niin suloisen apinakuvan, että avopuoliso J. Karjalainen halusi tehdä siitä laulun – nyt kaksikon luoma apinaorkesteri herää henkiin lastenkirjassa

    10. 10

      Uimastadion aukesi viimein mittavan remontin jäljiltä, ensimmäiset uimarit altaassa – HS:n suora lähetys käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisopiskelijoiden kevätnäytös löi vaatejätti Lacosten entisen luovan johtajan ällikällä – ”Tämä on kuin kansainvälisen muotikilpailun finaali”

    2. 2

      Mielipide: Varokaa Hernesaaren sakkorysää, joka on todella härskiä rahastamista

    3. 3

      Lapsiasiavaltuutettu: Retkirahojen keruun kouluissa on loputtava – ”Kuntien on kunnioitettava perusopetuksen maksuttomuutta”

    4. 4

      Pilvenpiirtäjä­työmailla piilee riskejä, joista ei ole Suomessa juuri kokemusta – Kala­satamassakin on koettu läheltä piti -tilanne

    5. 5

      Mitä jos seuraavan ulkomaanreissun tekisi lentämättä? Selvitimme, mitä maksaa ja kauanko kestää esimerkiksi matka Berliiniin laivalla, bussilla ja junalla

    6. 6

      Miksi nainen piilottaa vaateostoksensa kaappiin ja muita mysteereitä

    7. 7

      Vanhemmilta karhutaan luokka­retki­rahoja, vaikka se rikkoo perustus­lakia – ”Kopio­paperiakin on pyydetty”, sanoo vanhempain­liiton toiminnan­johtaja

    8. 8

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    9. 9

      Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta

      Tilaajille
    10. 10

      Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    8. 8

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    9. 9

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    10. 10

      Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Uimastadion aukesi viimein mittavan remontin jäljiltä, ensimmäiset uimarit altaassa – HS:n suora lähetys käynnissä
    3. Valtiolla oli varaa rakentaa kallis mökki Käsivarteen, mutta poliisit ja rajavartijat vietiin tuntien ajomatkan päähän – ”Mökkiä käytetään myös edustamiseen”
    4. Suomen peruskouluissa tapahtuu tuhansia pieniä oikeusmurhia – Miten on mahdollista, että samalla osaamisella arvosana voi olla seiska, kasi tai ysi? Tilaajille
    5. Helena Haro piirsi vuonna 1980 niin suloisen apinakuvan, että avopuoliso J. Karjalainen halusi tehdä siitä laulun – nyt kaksikon luoma apinaorkesteri herää henkiin lastenkirjassa
    6. Tunti sitten
    7. Murhapääkaupunki rauhoittui, ja nyt yksinhuoltaja Paula Valencia uskaltaa haaveilla – HS vieraili Kolumbian Medellínissä, jonka tarina kertoo ihmiskunnan suunnasta Tilaajille
    8. Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen
    9. 2 tuntia sitten
    10. Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta Tilaajille
    11. Etelä-Korean presidentti tavattuaan Kim Jong-unin: Pohjois-Korea on yhä sitoutunut ydinaseriisuntaan ja Trumpin tapaamiseen
    12. Ruokahuolto petti heti, peseytyminen kiellettiin – Tammisaari oli kesän 1918 pahin kuolemanloukko, ja uusi tutkimus kertoo siihen syyt
    13. Vanhempien juominen varjostaa monen koulutietä – osa tuoreista ylioppilaista pelkää, joutuuko vielä omissa juhlissaankin häpeämään
    14. Näytä lisää