Urheilu |HS seuraa

Saksa kaatoi Suomen jatkoajalla – Paikka puoli­välierissä varmistui jo, mutta USA-pelissä on silti huima panos

Suomi voi edelleen voittaa alkulohkonsa.

Saksa voittaa jatkoaikamaalilla.

Jatkoaika pelataan siis kolmella kolmea vastaan.

Jatkoaika käyntiin.

Yksikin piste varmisti Leijonille jatkopaikan. Lohkon sijoitus pysyy edelleen avoinna.

Granlund tarjoili ja Aho laukoi ajassa 57.54. Jatkoaika häämöttää.

Aho tasoitti!

Granlund laukoi tolppaan.

Pekka Jormakalla oli siinä pari aika makoisa paikkaa, mutta ei kelvannut.

Uskomattomia paikkoja Suomi onnistuu hukkaamaan. Nyt ylivoimalle.

Pelaamalla kolmannen erän yrityksellä, ei tässä tilanteessa ehkä oltaisi.

Suomi pyörittää edelleen vahvasti, mutta Ahokaan ei saa tilanteita aikaiseksi.

Kymmenen minuuttia jäljellä ottelua.

Teräväisen vuoro yrittää, mutta ei mene.

Nyt alkaa yritys olla vaadittavalla tasolla, vielä ripaus huolellisuutta ja päättäväisyyttä maalintekoon.

Suomi painaa päälle, mutta Saksa puolustaa kurinalaisesti.

Suomi pelaa tosi ahtaaseen paikkaan kiekkoja Saksan maalille. Ei onnistu.

Rantanen hukkasi pari paikkaa.

Kolmas erä pääsi vauhtiin.

Saksan 2-1-osuma

Erä päättyi ja Saksa johtaa 2-1. Yllätys ilmassa. Laukaukset Suomelle 25-8.

Saksa johtoon kevyellä siniviivalaukauksella. Björn Krupp laukoi ajassa 38.48.

Suomi tarvitsee ottelusta vähintään pisteen, jotta kolmen pisteen voitto Yhdysvalloista tiistaina toisi lohkon ykkössijan. Nähdyllä esityksellä Leijonat saa tehdä täyden päivätyön.

Heiskasella oli maalipaikka alivoimalla. Jäähy päättyi, ei maalia.

Saku Mäenalaselle kakkonen estämisestä. Pelattu 35.51.

Taas kolataan jäätä ja ihmetellään. Heikkoa ja rikkonaista peliä, mutta tunnustus Saksalle, joka puolustaa hyvin.

Tämä peli on mennyt ihan näyttökuution pusukameratasolle.

Saksan tasoitus

Tolvasen 1-0-maali

Leijonat kesti alivoiman ja erää on jäljellä seitsemän minuuttia.

Anttila läpi alivoimalla, ei maalia, mutta hurja laukaus.

Saksa ylivoimalle, kun Savinainen otti koukkausjäähyn ajassa 30.58.

Leijonilla muutama paikka Saksan maalin jälkeen.

Puolet ottelusta on pelattu ja sekavaksi on mennyt.

Saksa tasoitti maalin edestä ruuhkan keskeltä. Frederik Tiffels teki neloskenttää vastaan.

Vähän yli viisi minuuttia pelattu toista ja laukaukset ovat 15-3 Suomelle.

Mikko Rantasella yksi hyvä paikka, mutta patjoihin jäi laukaus.

Jäähy päättyi eikä viiden hyökkääjän ylivoima kulkenut ollenkaan.

Leijonat ylivoimalle. Mattias Plachta otti estämisjäähyn.

Toinen erä käyntiin.

Suomi vei ensimmäisen erän laukaukset selvästi lukemin 11-2.

Eka erä päättyi.

Kaksi minuuttia jäljellä ensimmäistä erää.

Jäähy ohi, ei maalia.

Leijonat ylivoimalle. Marcel Noebels otti kakkosen huitomisesta. Viiden hyökkääjän ylivoima jäällä.

Nyt on vartti pelattu ja Saksa hyppäsi junaan mukaan. Kaksi erittäin hyvää vaihtoa saksalaisilta. Ei tästä voittoa tule, jos hellittää kaasua.

Ensimmäisen 13 minuutin perusteella saksalaisille tulee hyvin kiireinen ilta. Sen verran kovaa Leijonat kiekkoa vievät ja syötöt kulkevat.

7.20 jäljellä avauserää, ja ottelun hyvin Suomen hallussa.

Katsomossa istuu muun muassa maajoukkuejalkapalloilija Markus Halsti. Kertoi ennen peliä, ettei ole kokoonpanossa huomenna Bröndbyä vastaan.

Tolvanen heittää jo pientä jalkakikkaa väliin. Pelattu 8.39 ja Leijonat johtaa Eelin maalilla 1-0.

Juuso Riikolalle syöttöpiste Tolvasen sooloon. Syöttöpiste Riikolan toinen tässä turnauksessa.

Hyvä alku Suomella, liikkuvaa ja pirteää peliä. Halu hyökätä näkyy.

Saksalla on vain kymmenen olympiahopeamitalia joukkueessa ja tänään pelissä.

Aikamoinen sisääntulo Leijoniin. Kaksi maalia tehtynä eikä olla kuin toisen ottelun alussa.

Ja Eeli Tolvanen teki avausmaalin. Pelattu vain 2.26. Hyvä rannelaukaus kuljetuksen päätteeksi.

Peli on käynnissä.

Suomen kokoonpanon ainoa muutos Kanada-peliin on siis se, että Ville Husso korvaa Harri Säterin maalilla.

Viisi minuuttia, ja sitten tippuu kiekko jäähän.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi-tilaukseen
Saat HS Mini -tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Jääkiekon MM-kisat
  • Leijonat
  • Urheilu
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sankka savupilvi viivytti IFK:n ottelun alkua, ja siihen taisivat mennä HPK:n pelihalut

  2. 2

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  3. 3

    Mitä isä edellä, sitä poika perässä – Teemu Selänteen suojelijan jälkikasvu esitti halpamaisen tempun: ”Me emme unohda sitä”

  4. 4

    Lumilajien mitalisateesta vastaavat jatkossa Vuokatti-Rukan urheilijat – miljoonaluokan satsaus näkyy monella tavalla: lumilautailijat ovat saamassa kaivatun ison hyppypatjan

  5. 5

    Venäläisten tekemät dopingtestit kelpaavat taas kansainvälisessä urheilussa – Wada lopetti hyllytyksen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  2. 2

    Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin ja lähti itkien kentältä – suursuosikki Manchester City hävisi kotonaan

  3. 3

    Barcelonan fanit raivostuivat – syynä on kuva ruutupaidasta, joka romuttaisi 118-vuotisen historian

  4. 4

    Mitä isä edellä, sitä poika perässä – Teemu Selänteen suojelijan jälkikasvu esitti halpamaisen tempun: ”Me emme unohda sitä”

  5. 5

    Uran loputtua Pekka Koskelan päällimmäinen tunne oli helpotus – nyt ME-luistelija ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

  2. 2

    Kimi Räikkönen viilentää itseään Singaporessa pumpattavassa ammeessa – kuva paljastaa myös kulissien karuuden

  3. 3

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  4. 4

    Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

  5. 5

    Minttu Räikkönen kertoi ajatuksensa Kimin jatkosta ja suhtautumisestaan arvostelijoihin: ”Välillä sisilialainen sisälläni pääsee esiin”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – muusikko kiistää syytteet

    3. 3

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    4. 4

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    5. 5

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    6. 6

      Myrsky iskee viikonloppuna, mutta sitä ennen Suomeen tulee hyvin lämmintä ilmaa – Meteorologi: ”Sää voi tuntua hyvinkin erikoiselta”

    7. 7

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    8. 8

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    9. 9

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    10. 10

      Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    6. 6

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    9. 9

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    10. 10

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    5. 5

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää