Urheilu

Onko agility koiran kanssa temppuilua tai e-urheilu ajanvietettä ja hupia? Urheilun pienet ja uudet lajit joutuvat taistelemaan saadakseen arvostusta

Urheilun pienet lajit ja uudet tulokkaat joutuvat usein taistelemaan ennakkoluuloja vastaan. Arvostus nousee lajitietoisuuden myötä, ja virallisten tahojen tunnustukset ovat siinä merkittävässä roolissa.

Myyrmäen urheilupuiston liepeillä Vantaalla kaikuu lukuisia haukkuja. Kävellessä kohti tekonurmistadionia äänet vain voimistuvat.

Nurmella on jo täysi tohina päällä.

Bordercollie Ilo kiitää läpi agilityn SM-kisojen joukkuekilpailun rataa. Pujottelukepeillä se empii hetken, mutta löytää rytmin ohjaaja Lotta Korventaustan opastuksen jälkeen.

Heti perään Iris Kieme ja Tuuri porhaltavat radan läpi. 50 sekunnin rypistyksen jälkeen Kieme lysähtää nurmen pintaan haukkomaan henkeä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Agilityn harrastajia on Suomessa noin 13 000, ja vuonna 2016 kilpailulisenssin hankkineita oli 4871. Pienenä ja urheilupiireissä tuntemattomampana lajina se on joutunut taistelemaan arvostuksensa puolesta.

Eikä se ole tilanteessaan yksin.


Suomen Agilityliitto perustettiin vuonna 2006. Reilun vuosikymmenen taipaleen aikana laji on kasvanut Suomessa, ja esimerkiksi olosuhteet ovat hallien myötä parantuneet huomattavasti.

Lajia saatetaan kuitenkin edelleen mieltää koiran kanssa temppuiluksi ja sen kouluttamiseksi, liiton puheenjohtaja Ville Liukka sanoo. Huipputasolla agility vaatii kuitenkin rutkasti treenitunteja ja ohjaajaltakin hyvää fyysistä kuntoa siinä missä moni muu perinteisempi laji.

”Mielestäni agilitya eivät muut pidä urheilulajina”, Vantaalla kilpailemassa ollut Janika Karenmaa toteaa.

”Sellaisia kommentteja, että eikös se koira juokse siellä, tarvitseeko sinun juosta”, 12 vuotta lajia harrastanut ja MM-karsinnoissakin kilpaillut raumalainen kertoo hikeä valuen.

Viime vuosina pinnalle noussut elektroninen urheilu on pitkälti samassa ennakkoluulojen veneessä.

”E-urheilussa on vielä vahva ajantuhlauksen stigma. Pelaaminen on aikojen saatossa mielletty ajanvietteenä ja hupina, ja siitä eroon pääseminen vie aikaa”, Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) puheenjohtaja Joonas Kapiainen sanoo.



Uudelle lajille oman asemansa valaminen urheilukentän betoniin on nykypäivänä haastavampaa kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Lajien kirjo on kasvanut räjähdysmäisesti, ja uusia tulokkaita ilmestyy koko ajan.

Asetelmat kuitenkin voivat muuttua, minkä osoittaa suomalaisen lajikartan historiakin.

”Esimerkiksi jääkiekko on kehittynyt valtalajiksi pitkän kaavan mukaan. 1960-luvulle saakka jääpallohan oli Suomessa vielä suurempi laji”, Urheilumuseon erikoistutkija Vesa Tikander muistuttaa.

”Toinen esimerkki on salibandy, joka Suomessa elää valtavan harrastajamäärän ansiosta”, hän sanoo 1980-luvulla Suomessa ensiaskeleita ottaneesta lajista.

Lajien arvostuksessa media näyttelee Tikanderin mukaan isoa osaa.

”Se riippuu hyvin paljon näkyvyydestä ja sitten lajin yleisestä volyymista tai harrastajamääristä ja kansainvälisen kilpailun laajuudesta.”

Yksi askel arvostuksen saamiseen pienempien ja tuntemattomampien lajien kohdalla on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) jakama liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus.

Vuonna 2018 Veikkauksen tuotoista koostuvaa avustusta sai 122 eri järjestöä yhteensä vajaat 42 miljoonaa euroa. Kriteerit pohjautuvat vuoden 2015 liikuntalakiin.

 

”Tunnettuus on kasvussa, mutta perinteisen urheilun kenttä ei välttämättä ole vielä perillä siitä mitä e-urheilu on ja mitä siihen liittyy.”

”Lähtökohtana on 30 paikallisyhdistystä tai 1 000 todennettua harrastajaa. Toiminnan täytyy olla valtakunnallista”, OKM:n ylitarkastaja Hannu Tolonen tiivistää tärkeimmät perusteet.

Agilityliitto on yksi tuoreimmista valtionapukelpoisuuden täyttäneistä järjestöistä. Se on saanut tukea vuodesta 2016 lähtien, ja tämän vuoden päätöksessä summa oli 90 000 euroa.

Tuen piiriin pääseminen oli merkittävä asia.

”Siinä mielessä alamme saamaan arvostusta, että koiraurheilu nähdään myös oikeasti urheiluna”, kolmatta vuotta hallituksessa ja ensimmäistä vuotta sen puheenjohtajana toimiva Liukka sanoo.

”Saatiin tavallaan urheilustatus.”

Status on siinäkin mielessä tärkeä, että monet kunnat katsovat omia avustuksia ja tukea jakaessaan onko liitto saanut OKM:n tunnustuksen.

Viime vuosina valtionapukelpoisuuden täyttäneitä tahoja ovat myös esimerkiksi Suomen brasilialaisen jujutsun liitto, Suomen Bridgeliitto ja Suomen Moottorikelkkailijat.

Tolosen mukaan lisäksi nuorisoalan avustusta saavat parkour ja elektroninen urheilu ovat olleet tapetilla.

”Sitä keskustelua on käyty, että ovatko ne nuorisokulttuuria vai urheilutoimintaa. Kysymys on enemmän siitä, miten he itse toimintansa näkevät – onko se urheilua vai nuorisokulttuuria.”

SEUL:n Kapiainen huomauttaa, että e-urheilun tilanne arvostuksen suhteen on vielä hyvin nuori.

”Tunnettuus on kasvussa, mutta perinteisen urheilun kenttä ei välttämättä ole vielä perillä siitä, mitä e-urheilu on ja mitä siihen liittyy.”

Tunnustuksia niin sanotun perinteisen urheilun puoleltakin on tullut. Vuonna 2010 perustettu SEUL hyväksyttiin esimerkiksi Suomen olympiakomitean kumppanuusjäseneksi vuonna 2016 ja e-urheilu Puolustusvoimien urheilukoulun lajiksi vuonna 2017.

SEUL:n toiminta on Kapiaisen mukaan lähtökohtaisesti nuorisokulttuuriin ja -harrastamiseen liittyvää. Nuorisoalan avustusta se saa valtiolta 90 000 euroa.

”Siitä on keskusteltu, että liitto kuuluisi siirtää urheilujärjestöjen rahoituksen piiriin. Sekin on toisaalta hyvä asia. Se on tulevaisuutta, että olemme menossa sitä kohti.”

Toistaiseksi rajoitteita asettaa esimerkiksi riittämätön rekisteröityjen pelaajien määrä. Rekisterijärjestelmän kasvattamisessa on vielä Kapiaisen mukaan haasteita, sillä toistaiseksi maksullinen pelaajalisenssi kattaa vain liiton toimeenpanemat SM-kilpailut.

Koska perustaso on yleensä ollut ilmainen, lisenssin tulisi halpanakin tarjota erittäin hyvä lisäarvo pelaajalle, jotta esimerkiksi ruohonjuuritason harrastaja haluaisi sen ostaa.

Tunnustukset virallisilta tahoilta nostavat osaltaan lajeja esiin, mikä johtaa laajempaan kiinnostukseen ja ajan mittaan sekä Kapiaisen että Liukan alleviivaaman lajitietoisuuden lisääntymiseen.

Samalla ennakkokäsityksetkin murenevat.

”Kun esimerkiksi tapaa työpaikalla uusia ihmisiä, huomaa, että tietoisuus agilitysta on lisääntynyt”, Liukka sanoo.

Yksittäisellä päätökselläkin voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, josta on esimerkkejä talvilajien puolelta. Kovin moni ei varmasti enää kyseenalaista aluksi ”lökäpöksyjen lajina” pidettyä lumilautailua.

”Kun lumilautailu otettiin mukaan olympiakisoihin 1998, Suomessakin perinteinen urheilumaailma havahtui, että tällainenkin laji on, ja sitä ruvettiin arvostamaan urheiluna”, Tikander sanoo.

Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus

Suurimmat OKM:n tukien saajat 2018 (euroa)


 Suomen Olympiakomitea (6 760 000)

 Suomen Palloliitto (2 025 000)

 Suomen Voimisteluliitto (1 700 000)

 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta (1 560 000)

 Suomen Jääkiekkoliitto (1 480 000)

 Suomen Työväen Urheiluliitto (1 410 000)

 Suomen Salibandyliitto (1 130 000)

 Suomen Urheiluliitto (1 050 000)

 Suomen Hiihtoliitto (1 040 000)

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Agility
  • E-urheilu
  • Urheilu
  • Joonas Laine
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  2. 2

    Ella Junnila valitsi jääräpäisesti oman lajinsa, vaikka äiti Ringa Ropo patisteli ensin pituushyppyyn – nyt haaveena on kahden metrin haamuraja

  3. 3

    The Times: Jäljellä olleen sopimuskauden 10 miljoonaa ei riitä Antonio Contelle – haastaa Chelsean oikeuteen

  4. 4

    Lohduttomaan itkuun puhjennut pikkupoika kuvasti koko suomalaisen jalkapalloyleisön tunteita

  5. 5

    Jatkosopimuksen solmineen Bottaksen vauhti, työmoraali ja luonne vakuuttivat Mercedes-pomon: ”Ilman virheitämme ja epäonnea hän voisi johtaa kuljettajien MM-sarjaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  2. 2

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  3. 3

    Ella Junnila valitsi jääräpäisesti oman lajinsa, vaikka äiti Ringa Ropo patisteli ensin pituushyppyyn – nyt haaveena on kahden metrin haamuraja

  4. 4

    Bottas iloitsi Hamiltonin sopimusuutisesta – Räikkönen odottaa malttamattomana Ferrarin ratkaisua: ”Perheenikin haluaa tietää, mitä jatkossa tehdään”

  5. 5

    Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kroatian sankari makasi maassa tuskissaan – Englannin maalivahdin huulilta luettu kommentti sai brittifanit innostumaan

  2. 2

    Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

  3. 3

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  4. 4

    Jatkuvat kuolemantapaukset Mont Blancilla johtivat kiipeilyn rajoittamiseen – viranomaisia pöyristytti yritys kiivetä 9-vuotiaiden kaksosten kanssa Euroopan korkeimmalle vuorelle

  5. 5

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    2. 2

      Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

    3. 3

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    4. 4

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    5. 5

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    6. 6

      Mäntyharjun kuolonkolarin aiheuttajaksi epäilty mies ajoi samaa tietä poliisia pakoon myös viime syksynä – tuolloin poliisi onnistui pysäyttämään kuljettajan

    7. 7

      80 päivän vertailu paljastaa, kuinka totaalisen erilaista kesää viime vuonna vietettiin – Onko tämä nyt ilmaston­muutoksen vaikutusta?

    8. 8

      Maa-ampiaiset hyökkäsivät päivä­koti­ryhmän kimppuun Lappeen­rannassa – ensihoitajat paikalle

    9. 9

      Ovatko ihmiset liian kehittymättömiä demokratiaan? Trumpin esiintymistä seuratessa on vaikea uskoa, että hän todella on kansan itselleen valitsema johtaja

    10. 10

      Irakissa uhkaavat laajat levottomuudet, jotka voivat yltyä tänään – öljy­rikkauksista huolimatta paikalliset elävät kurjuudessa: ”Koti­rouvatkin käyttävät metamfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    3. 3

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    4. 4

      Muotitalo Burberry on polttanut vuoden aikana tuotteitaan 32 miljoonan euron arvosta

    5. 5

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    6. 6

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    7. 7

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    8. 8

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    10. 10

      Seppo Järvinen unelmoi matkustavansa vielä jonain päivänä Afrikkaan – Hän on seissyt Myllypuron leipäjonossa kaksi kertaa viikossa vuodesta 2008, koska hänellä on nälkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää