Urheilu

Huomasitko Portugalin tapasikailijan tempun Marokkoa vastaan? Gary Lineker tiivisti tilanteen painokelvottomalla tekstillä

Portugali otti 1–0-voiton Marokosta, vaikka peli ei vakuuttanutkaan.

Portugali otti tiistaina arvokkaan voiton, kun se kaatoi B-lohkon toisessa ottelussaan Marokon Cristiano Ronaldon maalilla 1–0.

Marokko olisi pelitapahtumien perusteella ansainnut ottelusta enemmän, mutta Portugalin maalivahti Rui Patricio onnistui pitämään maalinsa puhtaana taidon, puolustuksen uhrautuvaisuuden ja Marokon tehottomuuden ansiosta.

Portugalin puolustuksen johtohahmo oli monesta kohusta uransa aikana tutuksi tullut Pepe.

Etenkin Real Madridissa viettäminä vuosinaan Pepe oli tasaisesti otsikoissa törkytaklauksilla, filmaamisillaan, ja ”ansiolistalle” kuuluu myös maassa makaavan Getafe-pelaajan Francisco Casqueron raivoisa potkiminen.



Viime aikoina mies on ollut vähemmän otsikoissa, mutta Marokko-pelin loppuhetket osoittivat, että ei seepra kovin helpolla raidoistaan pääse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Marokon puolustaja Mehdi Benatia taputti Pepeä olkapäähän ottelun loppuhetkillä, ja tämä kaatui maahan kuin salamaniskun saaneena. Kumpikin oli varsin herkässä mielentilassa, mutta jatkotoimilta vältyttiin, eikä erotuomarin tarvinnut kaivaa kortteja taskustaan.
Englannin maajoukkueen entinen tähtipelaaja Gary Lineker tiivisti Twitterissä monien tuntemukset Pepestä.

”Katsokaa, Pepe on edelleen mulkku.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jalkapallon MM-kisat
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  2. 2

    Ella Junnila valitsi jääräpäisesti oman lajinsa, vaikka äiti Ringa Ropo patisteli ensin pituushyppyyn – nyt haaveena on kahden metrin haamuraja

  3. 3

    The Times: Jäljellä olleen sopimuskauden 10 miljoonaa ei riitä Antonio Contelle – haastaa Chelsean oikeuteen

  4. 4

    Lohduttomaan itkuun puhjennut pikkupoika kuvasti koko suomalaisen jalkapalloyleisön tunteita

  5. 5

    Jatkosopimuksen solmineen Bottaksen vauhti, työmoraali ja luonne vakuuttivat Mercedes-pomon: ”Ilman virheitämme ja epäonnea hän voisi johtaa kuljettajien MM-sarjaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  2. 2

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  3. 3

    Ella Junnila valitsi jääräpäisesti oman lajinsa, vaikka äiti Ringa Ropo patisteli ensin pituushyppyyn – nyt haaveena on kahden metrin haamuraja

  4. 4

    Bottas iloitsi Hamiltonin sopimusuutisesta – Räikkönen odottaa malttamattomana Ferrarin ratkaisua: ”Perheenikin haluaa tietää, mitä jatkossa tehdään”

  5. 5

    Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kroatian sankari makasi maassa tuskissaan – Englannin maalivahdin huulilta luettu kommentti sai brittifanit innostumaan

  2. 2

    Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

  3. 3

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  4. 4

    Jatkuvat kuolemantapaukset Mont Blancilla johtivat kiipeilyn rajoittamiseen – viranomaisia pöyristytti yritys kiivetä 9-vuotiaiden kaksosten kanssa Euroopan korkeimmalle vuorelle

  5. 5

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    2. 2

      Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

    3. 3

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    4. 4

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    5. 5

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    6. 6

      Mäntyharjun kuolonkolarin aiheuttajaksi epäilty mies ajoi samaa tietä poliisia pakoon myös viime syksynä – tuolloin poliisi onnistui pysäyttämään kuljettajan

    7. 7

      80 päivän vertailu paljastaa, kuinka totaalisen erilaista kesää viime vuonna vietettiin – Onko tämä nyt ilmaston­muutoksen vaikutusta?

    8. 8

      Maa-ampiaiset hyökkäsivät päivä­koti­ryhmän kimppuun Lappeen­rannassa – ensihoitajat paikalle

    9. 9

      Ovatko ihmiset liian kehittymättömiä demokratiaan? Trumpin esiintymistä seuratessa on vaikea uskoa, että hän todella on kansan itselleen valitsema johtaja

    10. 10

      Irakissa uhkaavat laajat levottomuudet, jotka voivat yltyä tänään – öljy­rikkauksista huolimatta paikalliset elävät kurjuudessa: ”Koti­rouvatkin käyttävät metamfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    3. 3

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    4. 4

      Muotitalo Burberry on polttanut vuoden aikana tuotteitaan 32 miljoonan euron arvosta

    5. 5

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    6. 6

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    7. 7

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    8. 8

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    10. 10

      Seppo Järvinen unelmoi matkustavansa vielä jonain päivänä Afrikkaan – Hän on seissyt Myllypuron leipäjonossa kaksi kertaa viikossa vuodesta 2008, koska hänellä on nälkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää