Urheilu

Lauri Markkanen donkkasi, blokkasi ja johti Suomen murskavoittoon Virosta – perjantaina tarvitaan vähintään samanlainen esitys

Suomi voitti Viron maaottelussa lukemin 95–76.

Lauri Markkanen oli hyvässä vireessä, kun Suomen koripallomiehet murskasivat Viron maaottelussa Helsingissä maanantaina tylysti lukemin 95–76 (43–24).

Markkanen oli Suomen paras pistemies. Chicago Bullsin suomalaistähti upotti hyvällä tarkkuudella 23 pistettä ja otti 12 levypalloa. Joukossa oli useita ilmavia donkkeja, jotka saivat kotiyleisön juhlatuulelle. Markkanen täydensi iltapuhteensa parilla torjunnalla.

Joukkueiden edellisessä ottelussa Suomelta oli Markkasen lisäksi sivussa muun muassa Petteri Koponen ja Sasu Salin, mutta maanantaina kolmikko johdatti Susijengin selvään voittoon.

Ottelu oli alusta asti isäntien hallussa, ja Hartwall-areenan runsaat 3 300 katsojaa saivat nauttia etenkin Markkasen vahvoista otteista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alkutahdit löi Salin, joka upotti ensimmäisen kolmen minuutin aikana kahdeksan pistettä ja vei Suomen jo 10–0 johtoon. Tauolla Suomen johto oli 19 pistettä, ja tulostaulu näytti samaa eroa myös loppusummerin soidessa, vaikka Suomen tähdet katsoivat loppuminuutteja vaihtopenkiltä.

Suomen pirteimpiä pelaajia oli 18-vuotias Mikael Jantunen, joka heitti seitsemän pistettä ja esitti myös puolustuspäässä hyvää pelinlukua.

Suomen MM-karsinnat jatkuvat perjantaina vierasottelussa Tšekkiä vastaan. MM-karsintojen ensimmäinen vaihe päättyy kotiotteluun Islantia vastaan 2. heinäkuuta.

Tosipeleissä Suomelta vaaditaan vielä terävöitymistä puolustuspäässä, ja myös hyökkäyskuvioiden ajoituksissa oli hiottavaa.

Juttua korjattu 21.55: Mikael Jantunen on 18-vuotias, ei 20-vuotias.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
  • Susijengi
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  2. 2

    Koripallon MM-karsinnan joukkotappelusta kovat rangaistukset – sanktioita 13 pelaajalle ja kahdelle valmentajalle

  3. 3

    Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

  4. 4

    Sara Kuivisto tekee perheyrityksessä vaniljajäätelöä sata litraa kerralla ja tavoittelee ennätyksiä juoksuradoilla –”Olen töissä vähän kuin muiden maskotti”

  5. 5

    Ydinonnettomuudesta tutussa Fukushimassa pelattava softball-ottelu avaa Tokion kesäolympialaiset – myös Pekingin talvikisoihin uusia lajeja

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

  2. 2

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  3. 3

    Tässä on kaikkien aikojen kallein maalivahti – Ei pelannut vielä edelliskaudella yhtäkään liigaottelua

  4. 4

    Ranskalaisnaiset kertovat sosiaalisessa mediassa seksuaalisesta häirinnästä MM-kisojen voitonjuhlissa – Poliisi pyytää ilmoittamaan asiasta viranomaisille

  5. 5

    Entinen Veikkausliiga-hyökkääjä äimistelee uutta jalkapallokieltä ja HJK:n ”koheesiotapahtumaa” – ”Eikö mikään ole pyhää?”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kroatian sankari makasi maassa tuskissaan – Englannin maalivahdin huulilta luettu kommentti sai brittifanit innostumaan

  2. 2

    Voittomaalia juhlineet kroatialaiset jyräsivät kentän laidalla työskennelleen valokuvaajan, ja siitä syntyi ainutlaatuisia kuvia

  3. 3

    Fifa huolestui jalkapallon tv-lähetysten seksismistä, kuvissa näkyy liikaa ”kuumia naisia”

  4. 4

    Koko Kroatia juhlii nyt MM-finaalipaikkaa, mutta kisoista itsensä ulos kiukutellutta Nikola Kalinićia harmittanee vietävästi

  5. 5

    Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Kuka näitä lavuaareja oikein suunnittelee? Liisa Marsion upouuden kodin allas on niin pieni, ettei edes käsien peseminen onnistu

    3. 3

      Tämä pidätetty mopsi on sympaattisin juttu internetissä tällä hetkellä – eivätkä ihmiset voi olla ihastelematta sitä

    4. 4

      Britannian poliisin kerrotaan tunnistaneen Skripalien myrkyttämisestä epäiltyjä – CNN: Ei tunnettuja vakoojia

    5. 5

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Pori on nyt ihmismäärällä mitattuna Suomen toiseksi suurin kaupunki, ja äkkilähtö sinne voi maksaa 800 euroa yöltä – ”Onhan tämä hullua parissa päivässä saada kuun vuokra”

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    8. 8

      Varsinais-Suomen jättipaloa yritetään saada hallintaan porottavassa helteessä ja vaikeissa oloissa – palavasta metsästä kävelee tuhkan peitossa olevia pelastajia

    9. 9

      Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

    10. 10

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Kuumista öistä tulee viikon­loppuna vielä ”trooppisempia” – Näillä keinoilla saat unta tukalassa asunnossa

    3. 3

      Kuka näitä lavuaareja oikein suunnittelee? Liisa Marsion upouuden kodin allas on niin pieni, ettei edes käsien peseminen onnistu

    4. 4

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    5. 5

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    6. 6

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    7. 7

      HS tapasi Trumpin ja Putinin tilaisuutta hämmentäneen ja putkaan viedyn toimittajan: ”Tätäkö on Suomen mainostettu lehdistönvapaus?”

    8. 8

      ”Rajuilla välineillä nopeasti sisään ja nopeasti ulos” – Asunto­murto­kopla piinaa Helsingin kanta­kaupunkia, epäilee poliisi

    9. 9

      Pyhärannan laaja maastopalo saatiin yöllä rajattua, mutta sammutus­töissä voi kestää jopa päiviä – ”Vettä menee tolkuton määrä”

    10. 10

      Trump sanoo nyt Putinin olevan vastuussa Venäjän vaali­vaikuttamisesta – vain hetkeä aiemmin Valkoinen talo joutui jälleen selittelemään presidentin puheita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    9. 9

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää