Urheilu

Huimaa draamaa B-lohkon päätöskamppailuissa: Ronaldon epäonnistuminen maksoi lohkovoiton – jatkopaikkakin oli karata loppuhetkillä

Espanja kohtaa jatkopeleissä Venäjän ja Portugali Uruguayn.



MM-kisojen B-lohkossa saatiin maanantaina yllättävällä tavalla päätökseen. Ennakko-oletuksena oli, että Espanja ja Portugali taistelevat tasapäisesti lohkovoitosta omissa otteluissaan Marokkoa ja Irania vastaan. Näin kävikin, mutta vasta melko dramaattisten vaiheiden jälkeen.

Portugali oli ottamassa Iranista 1–0-voiton, mutta viime hetken rangaistuspotku toi Iranin tasoihin. Tasapeli riitti Portugalille kuitenkin kakkospaikkaan.

Espanja oli taipua kisojen ehkä yllätyksellisimpään tappioon, kun jatkotoiveensa jo menettänyt Marokko pani joukkueen todella ahtaalle. Kahdesti tappiolla ollut Espanja nousi 2–2-tasapeliin vasta ottelun viime hetkillä.

Tulokset tarkoittavat sitä, että Espanja ja Portugali päätyivät tasapisteisiin ja samaan maalieroon. Espanjalla on kuitenkin tehtynä viisi maalia (5–4) ja Portugalilla vain neljä (4–3).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin ollen Portugali kohtaa jatko-otteluiden ensimmäisellä kierroksella A-lohkon ykkösen Uruguayn ja Espanja A-lohkon kakkosen Venäjän.

Portugali painoi Irania vastaan alkuminuutit päälle, ja parhaat paikat aukesivat Iranin arviointi- ja kommunikaatiovirheiden seurauksena. Maalivahti Alireza Beiranvand esiintyi myös varsin epävarmasti.

Joukkueensa kaikki neljä maalia ennen Iran-ottelua tehnyt Cristiano Ronaldo pääsi kertaalleen yrittämään vapaapotkusta, mutta laukaus kilpistyi muuriin.

Irankin pääsi ensimmäisellä puoliajalla muutaman kerran hätyyttelemään Rui Patricion vartiomaa maalia, mutta huippuvaarallisia tilanteita ei nähty.

Ottelun avausmaali tuli vasta 45. minuutilla. Ricardo Quaresma pelasi seinän rangaistusalueen rajalla ja laukoi tavaramerkiksi tulleella ulkosyrjävedolla pallon takanurkkaan ohi Beiranvandin. Maali katkaisi Ronaldon putken Portugalin ainoana maalintekijänä Venäjän MM-nurmilla.

Toisen puoliajan alussa Ronaldo kaatui rangaistuspotkualueella, ja vaikka erotuomari ei ensin reagoinut tilanteeseen, muutti hän päätöksensä videotarkistuksen jälkeen. Näin Ronaldo pääsi yrittämään jo turnauksen viidettä osumaansa, mutta Beiranvand torjui vasemmalle puolelleen suuntautuneen laukauksen.

Iranin pelaajien tunteet kävivät todella kuumina rangaistuspotkutuomion jälkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla vain Sardar Azmoun joutui katselemaan keltaista korttia.

Seuraava keltainen nostettiinkin sitten maalintekijä Quaresmalle, ja vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua Ronaldokin katseli keltaista. Erotuomari tarkisti kontaktitilanteen videolta, mutta päätti lopulta, ettei Ronaldon huitaisu ollut ulosajon arvoinen.

Tasoitus tuli vasta ottelun viime hetkillä, kun videotarkistus osoitti pallon osuneen Portugalin Cedric Soaresin käteen rangaistusalueella, ja Karim Ansarifard laukoi pallon yläkulmaan rangaistuspilkulta.

Iran oli lopulta lähellä voittoa ja jatkopaikkaa, mutta Mehdi Taremi ei saanut avopaikasta palloa edes maalia kohti.

Lohkon toisessa ottelussa Marokko siirtyi yllättäen Espanjaa vastaan johtoon jo 14. minuutilla, kun Andres Iniestan ja Sergio Ramosin kommunikointi petti täysin, ja Khalid Boutaib karkasi läpiajoon lähes keskiviivalta.

Boutaib ei erehtynyt, vaan laukoi Marokon ensimmäisen maalin turnauksessa David De Gean jalkojen välistä.

Espanjan tasoitusta ei tarvinnut kuitenkaan odottaa kauan. Iniesta ja Isco repivät Marokon puolustuksen riekaleiksi, ja lopuksi Isco täräytti pallon maalin kattoon lähietäisyydeltä, kun peliä oli takana runsaat 18 minuuttia.

Espanjan puolustus nukahti toisen kerran täydellisesti 25. minuutilla, ja Boutaib karkasi puolen kentän sivurajan heiton jälkeen läpiajoon. Tällä kertaa De Gea kuitenkin pystyi pysäyttämään Boutaibin laukauksen, ja Espanja säästyi lisämurheilta.

Diego Costa oli lähellä viedä Espanjan johtoon aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä, mutta hän ei aivan yltänyt ohjaamaan palloa verkkoon Iniestan poikittaissyötöstä.

Toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia, kun Nordin Ambrabat laukoi suoraan maaliristikkoon. Pallo kimposi Espanjan onneksi kuitenkin takaisin kentälle.

Reilun tunnin pelin Isco oli lähellä nousta Espanjan sankariksi, mutta Romain Saiss ehti pelastamaan miehen pusku maaliviivalta.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä syvemmälle omalle puolustusalueelleen Marokko valui ja tyytyi yhä useammin roiskimaan purkupalloja Espanjan kenttäpuoliskolle.

Parikymmentä minuuttia ennen loppua Espanjan päävalmentaja Fernando Hierro halusi tuoretta voimaa hyökkäykseen ja otti kentälle Marco Asension ja Iago Aspasin. Tilaa saivat tehdä Diego Costa ja Thiago Alcantara.

Seuraavan maalin iski kuitenkin Marokko. Youssef En-Nesyri voitti Ramosin pääpallossa ja puski kulmapotkusta pallon suoraan yläkulmaan.

Aspas toi kuitenkin hienolla kantapääohjauksella Espanjan tasoihin ottelun loppuminuuteilla ja takasi näin dramaattisten vaiheiden jälkeen lohkovoiton.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallon MM-kisat
  • Jalkapallo
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uusi voimistelu­skandaali muhii Yhdysvalloissa: arvostettua valmentajaa syytetään henkisestä ja fyysisestä ahdistelusta – treenien aluksi kootaan ”läskiryhmä”

  2. 2

    Fiasko uintikilpailun palkintojenjaossa – kaikki liput putosivat, kultamitalisti ei tyytynyt tilanteeseen: ”Kerran vielä”

  3. 3

    Seksuaalisesti hyväksikäytetty telinevoimistelija Simone Biles palasi mestariksi ja paljasti suunnittelemansa kisapuvun merkityksen: ”Tämä on selviytyjille”

  4. 4

    Veikkausliigaseura etsii ykkösvahdilleen käytettyä polkupyörää: ”Olisiko jollakulla antaa tai myydä?”

  5. 5

    Amatöörigolfarin huima päivä – löi kolme hole-in-onea viidessä tunnissa: ”Suurin osa pelaajista saattaa yrittää koko elämänsä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Mika Häkkinen: ”Näin taustapeileistä, kuinka tulikuumaa höyryä tuli jäähdyttimistä” – Näin suomalaiskuljettaja kertoo nyt vuoden 1998 maailmanmestaruus­ajostaan

  2. 2

    Seksuaalisesti hyväksikäytetty telinevoimistelija Simone Biles palasi mestariksi ja paljasti suunnittelemansa kisapuvun merkityksen: ”Tämä on selviytyjille”

  3. 3

    Amatöörigolfarin huima päivä – löi kolme hole-in-onea viidessä tunnissa: ”Suurin osa pelaajista saattaa yrittää koko elämänsä”

  4. 4

    Neljä japanilaiskoripalloilijaa lähetettiin kotiin Aasian mestaruuskisoista prostituutioskandaalin vuoksi: ”Urheilijoiden pitäisi olla yhteiskunnan esikuvia”

  5. 5

    Lazion äärikannattajaryhmä haluaa kieltää naisilta pääsyn eturivien paikoille Serie A -seuran kotistadionilla – saman joukkueen äärikannattajat osoittaneet aiemmin natsisympatioita

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Michael Schumacher jättää pitkäaikaisen kotinsa Sveitsissä ja muuttaa Mallorcalle – ”Kaikki on valmista toivottamaan hänet tervetulleeksi”

  2. 2

    ”Onhan se mies iso kävelevä paradoksi” – Kari Hotakainen kirjoitti Kimi Räikkösestä kirjan, jonka kokonainen luku on omistettu 16 päivän ryyppy­putkelle

  3. 3

    Lentokapteeni Ari Huuselan uusi vene on valtamerten formula ykkönen tai Airbus A350: ”Työkaluna ihan älyttömän upea”

  4. 4

    Lasse Lempaisen veitsen alla oli sadan miljoonan euron mies – Saako maailman paras urheilukirurgi Sakari Orava seuraajan Suomesta?

    Tilaajille
  5. 5

    Unitutkija kytki piuhat Mikael Granlundiin ja selvitti, mitä päässä tapahtuu yöllä – Tähti­hyökkääjän aivot raksuttivat, kun olisi pitänyt jo vaipua syvään uneen

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksityistetty vankila luisui niin pahaan kaaokseen, että brittihallitus joutui ottamaan sen takaisin haltuunsa

    2. 2

      Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun

    3. 3

      Ensin jätkäsaarelaiset menettivät 8-ratikan, nyt sitä korvaavat bussit ovat jatkuvissa vaikeuksissa – ”Vaikka laittaisimme sinne kuinka paljon autoja, ne seisovat ruuhkassa”

    4. 4

      Touko Aallon tapaus tarjosi Venäjän medialle varsinaisen herkkupalan – siihen yhdistyi kolme keskeistä mielikuvaa, joita suomalaisista yritetään iskostaa venäläisiin

    5. 5

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset naistenlehdet julkaisivat viime vuonna 268 kansikuvaa, joista seitsemässä oli ”person of color” – ei ihme, ettei termille ole edes suomennosta

    7. 7

      Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla, sanoo kaupunkiprofessori Mari Vaattovaara – ”Köyhille rakennetaan hellahuoneita”

    8. 8

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi valtio velkaantuu yhä, vaikka Suomi elää nousukauden huippua? HS selvitti, mihin rahamme nyt menevät

    10. 10

      Juutalainen seurakunta: Weekend-festivaalin aikana hajotettu hautausmaan muuri on historiallisesti arvokas – ”Käsivoimin on revitty kiviä alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi valtio velkaantuu yhä, vaikka Suomi elää nousukauden huippua? HS selvitti, mihin rahamme nyt menevät

    2. 2

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    5. 5

      Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla, sanoo kaupunkiprofessori Mari Vaattovaara – ”Köyhille rakennetaan hellahuoneita”

    6. 6

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    7. 7

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    8. 8

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    9. 9

      Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun

    10. 10

      New York Times: #metoo-johto­hahmo Asia Argento maksoi satoja­tuhansia dollareita häntä seksuaalisesta ahdistelusta syyttäneelle miehelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ensin jätkäsaarelaiset menettivät 8-ratikan, nyt sitä korvaavat bussit ovat jatkuvissa vaikeuksissa – ”Vaikka laittaisimme sinne kuinka paljon autoja, ne seisovat ruuhkassa”
    3. Yksi kuoppa Kurvissa halvaannutti tuhansien ihmisten työmatkan maanantaiaamuna Helsingissä – Sähköverkkotyöt keskeytettiin ruuhkien takia ja urakkaa päätettiin jatkaa yöllä
    4. Näyttämötaiteilija Urho Somersalmi surmasi vaimonsa eläkelahjaksi saamallaan kirveellä, eikä jättänyt Kansallisteatteria kuolemankaan jälkeen – Uusi kirja kokoaa Helsingin hirveät kummitustarinat
    5. Neljää naista syytetään Tomi Metsäketoon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta – liittyy Facebook-kirjoitteluun
    6. Yksityistetty vankila luisui niin pahaan kaaokseen, että brittihallitus joutui ottamaan sen takaisin haltuunsa
    7. Uusi voimistelu­skandaali muhii Yhdysvalloissa: arvostettua valmentajaa syytetään henkisestä ja fyysisestä ahdistelusta – treenien aluksi kootaan ”läskiryhmä”
    8. Paavi julkaisi kirjeen, jossa hän tuomitsee lapsia hyväksi­käyttäneet papit: ”Hylkäsimme pienokaiset”
    9. Kokoomuksen ex-ministeri Lenita Toivakka ei lähde enää ehdolle vaaleissa – jättää politiikan kokonaan
    10. Espanjan poliisi ampui poliisi­asemalle veitsen kanssa hyökänneen miehen
    11. Hallituspuolueet jyräsivät opposition: Eduskunnan sote-valiokunta ei enää kuule asiantuntijoita
    12. Näytä lisää