Urheilu

Finaalijoukkueet ovat jo ennalta tuttuja MM-finaalin tuomitsevalle argentiinalaistuomarille – loppuotteluun valmistaudutaan matea juomalla ja vitsejä kertomalla

Néstor Pitana tuomitsi Ranskan puolivälieräottelun ja Kroatian neljännesvälieräottelun.

Vaikka Lionel Messin johtama joukkue poistui jalkapallon MM-kisoista jo aikaisessa vaiheessa, sunnuntaina pelattavassa loppuottelussa nähdään sittenkin joukko argentiinalaisia.

Ottelun tuomitsee argentiinalainen Néstor Pitana avustavina erotuomareinaan maanmiehensä Hernan Maidana ja Juan Pablo Belatti.

Pitana on aiemmin näissä kisoissa viheltänyt jo neljä ottelua, joihin kuuluvat muun muassa kisojen avausottelu Venäjä–Saudi-Arabia, neljännesvälieräottelu Kroatia–Tanska ja puolivälieräottelu Uruguay–Ranska.

Kummatkin finaalijoukkueet ovat siis Pitanalle jo ennalta kentältä tuttuja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ranskan ja Uruguayn välisessä ottelussa Pitana tuomitsi kummallekin joukkueelle kaksi keltaista korttia. Ranska voitti ottelun lukemin 2–0.

Kroatian ja Tanskan välinen ottelu venyi aina rangaistuspotkukilpailuun saakka. Kroatia voitti erittäin dramaattisen vaiheiden jälkeen ottelun lopulta lukemin 3–2.

Pitana tuomitsi jatko-ottelussa Kroatialle rangaistuspotkun, jonka Tanskan maalivahti Kasper Schmeichel kuitenkin torjui Luka Modricin laukauksen. Ottelussa nähtiin vain yksi keltainen kortti, joka annettiin Tanskalle.

Fifan verkkosivuilla julkaistussa tuomarien haastattelussa Pitana vertaa valintaansa finaalin tuomariksi kokemukseen isäksi tulemisesta.

”Finaalin viheltäminen on tuomareiden maailmassa suurin mahdollinen saavutus. Kun nyt saamme tehdä sen, aiomme suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla”, Pitana sanoo.

Finaalijoukkueista tuomarit puhuvat kunnioittavan varovaisesti.

”Kummatkin ovat suuria, kovasti työskenteleviä joukkueita. Kummatkin ovat ansainneet paikkansa loppuottelussa. Hyvin pelaaminen ei sunnuntaina riitä kummallekaan, vaan voittaakseen on pelattava erinomaisesti”, Maidana sanoo.

Tuomarikolmikko kertoo valmistautuvansa kaikkiin otteluihin samalla tavalla.

”Juomme aina matea, kuuntelemme musiikkia ja kerromme vitsejä. Ennen ottelua myös halaamme ja haemme tukea toisistamme”, Belatti kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallon MM-kisat
  • Jalkapallo
  • Urheilu
  • Jukka Vuorio
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

  2. 2

    Pettymystä nieleskellyt Valtteri Bottas joutuu Saksan GP:ssa Ferrarien puristukseen – Kimi Räikkönen: ”Kolmas ruutu on aika hyvä lähtöpaikka”

  3. 3

    Kristiina Mäkelä loikki Euroopan tilaston kuudenneksi – Kalevan kisojen voittotulos jäi vain 8 senttiä Suomen ennätyksestä: ”Mahtava fiilis”

  4. 4

    Honka nollasi TPS:n, Macoumba Kandji pyssytti jo kauden yhdeksännen maalinsa – ”Kun miettii kaikkia tapahtumia, Honka ansaitsi voiton”

  5. 5

    Donald Trumpin ja NFL-pelaajien kansallislaulukiista roihahti jälleen liekkiin – presidentti haluaisi protestoivien pelaajien palkanmaksun poikki

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Takavuosien lapsitähti Annimari Korte oli viisi vuotta urheilematta vakavan sairastelukierteen takia: ”Jonain päivänä hengittäminen sattui niin paljon, etten pystynyt liikkumaan”

  2. 2

    Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

  3. 3

    Elmo Lakka aitoi Suomen mestariksi ja kosi tyttöystäväänsä suorassa tv-lähetyksessä

  4. 4

    Donald Trumpin ja NFL-pelaajien kansallislaulukiista roihahti jälleen liekkiin – presidentti haluaisi protestoivien pelaajien palkanmaksun poikki

  5. 5

    Venäjän näyteikkuna kehuttuna kisajärjestäjänä sulkeutuu – ennen seuraavia kisoja on selvitettävä dopingsotkut: ”Siinä on selvästi kahdet kasvot”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Taitoluistelun olympiamitalistia puukotettiin kadulla, kuoli sairaalassa vain 25-vuotiaana – poliisi ottanut kiinni yhden epäillyn ja etsii toista

  2. 2

    Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

  3. 3

    Tennistähteydestä haaveillut eteläkorealainen paljasti maansa urheilijoiden karmean kohtelun – raiskaukset ja lyömiset arkipäivää

  4. 4

    Nuorten MM-yleisurheilussa hurjia tuloksia – 16-vuotias kenialainen viilettää jo Lasse Virénin vauhtia, Ruotsin seiväskomeetta yritti ”järjetöntä tulosta”

  5. 5

    Ranska voitti jalkapallon maailmanmestaruuden maalijuhlassa, Kroatia kaatui lukemin 4–2

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    2. 2

      Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

    3. 3

      Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?

    4. 4

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    5. 5

      Rekrytoijien ennakko­luulot voivat vaikeuttaa naisten pääsyä johto­asemiin – Tutkija: ”Standardit ovat erilaiset miehille ja naisille”

    6. 6

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    7. 7

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    8. 8

      Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    9. 9

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    10. 10

      Pariisissa nähtiin huima nuoralla­tanssispektaakkeli, kun ranskalaisnainen esiintyi 35 metrin korkeudella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    2. 2

      Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    3. 3

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    4. 4

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    5. 5

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    6. 6

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    7. 7

      James Bluntin keikka Porissa kiteyttää, kuinka vähän uudet ulkomaiset nimet kiinnostavat kotimaisilla festivaaleilla

    8. 8

      Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

    9. 9

      ”Lohkoketjut lopettavat vale­kapitalismin”, julistaa entinen pankkiiri – Keski­aikaisessa maisemassa Sveitsissä tehdään vallan­kumousta, tai ainakin yritetään

    10. 10

      ”Varokaa, sieltä tulee pyöräilijä!” komensivat vanhemmat lapsiaan minua syyllistävään sävyyn – Miksei lapsia opasteta liikenteessä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yksi ihminen kuoli gyrokopterin pudottua Enontekiössä Kilpis­järven alueella
    3. Pariisissa nähtiin huima nuoralla­tanssispektaakkeli, kun ranskalaisnainen esiintyi 35 metrin korkeudella
    4. Pettymystä nieleskellyt Valtteri Bottas joutuu Saksan GP:ssa Ferrarien puristukseen – Kimi Räikkönen: ”Kolmas ruutu on aika hyvä lähtöpaikka”
    5. Pysäköinninvalvojan auton takalasi hajosi kesken ajon Pohjois-Haagassa – Poliisi tutkii, ammuttiinko autoa ilma-aseella
    6. Tunti sitten
    7. Rekrytoijien ennakko­luulot voivat vaikeuttaa naisten pääsyä johto­asemiin – Tutkija: ”Standardit ovat erilaiset miehille ja naisille”
    8. Honka nollasi TPS:n, Macoumba Kandji pyssytti jo kauden yhdeksännen maalinsa – ”Kun miettii kaikkia tapahtumia, Honka ansaitsi voiton”
    9. Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”
    10. Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”
    11. Maastopalot jatkavat roihuamistaan Lapissa, pelastuslaitos toivoo sateiden helpottavan sammutustöitä – Savu­patsaat näkyvät Nasan satelliitti­kuvissa
    12. 2 tuntia sitten
    13. Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?
    14. Näytä lisää