Urheilu

Futuristisen linnunpesän näköinen stadion, jonka naapurista alkaa neuvostohenkinen maalaismaisema – täällä HJK pelaa keskiviikkona

Mestarien liigan karsintapelit jatkuvat keskiviikkona, kun HJK pelaa valkovenäläisen BATE Borisovin vieraana otteluparin ensimmäisessä osassa.

Kiiltävää terästä, kaunis iltavalaistus, virheetön aito nurmi ja moitteettomat nykyaikaiset palvelut odottavat BATE Borisovin ja Valko-Venäjän maajoukkueen vuonna 2014 valmistuneen kotistadionin kävijöitä.

Silti vain muutaman sadan metrin päässä maisema muuttuu kuin toiseksi todellisuudeksi. Ränsistyviä tönöjä, hiekkateitä, kerrostalolähiöitä ja teollisuusalueiden savupiippuja.

Traktori kylänraitilla on normaali näky, ja BATE onkin lyhenne Borisovin auto- ja traktorielektroniikkatehtaasta. Matkaa maan pääkaupunkiin Minskiin on 75 kilometriä.

Ristiriitaisesta miljööstä huolimatta Klubi pelaa keskiviikkona urheilullisesti kovatasoista seuraa vastaan, joka on voittanut maansa mestaruuden nyt 12 kertaa peräkkäin. Ennen HJK:n kohtaamista seura on kahdeksan ottelun voittoputkessa.

BATE Borisov on käynyt vierailulla Suomessa vuonna 2016, kun joukkue kohtasi Mestarien liigan toisella karsintakierroksella Seinäjoen SJK:n. Silloin BATE voitti kotikentällään 2–0, ja Seinäjoella pelattiin tasan 2–2.

”Sain Valko-Venäjällä sillä reissulla ruokamyrkytyksen”, kertoo SJK:ssa tuolloin pelannut puolustaja Teemu Penninkangas, joka nykyään edustaa Turun Interiä.

Ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi hän epäilee hotellilla nautittua kana-ateriaa.

”Kyllä se varmaan se oli. Pari muutakin kanaa syönyttä kaveria sai samoja oireita, itselläni nousi kuume neljäänkymmeneen asteeseen.”

SJK majoittui Minskissä, ja joukkueen aika kului hotellilla, harjoituksissa ja Borisovin stadionilla. Penninkangas sanoo, ettei nähnyt Valko-Venäjästä kovin paljon.

”Sen verran mitä bussin ikkunasta katsoin, niin kyllähän se semmoiselta itäblokin maalta näytti. Kaikki ei ollut ihan viimeisen päälle, ja talot olivat ränsistyneempiä kuin Suomessa. Tosin Minskissä oli tosi hienoja ja uusia kortteleita.”

Borisovin stadion jäi Penninkankaalle mieleen.

”Stadion on hieno ja uusi, sellainen linnunpesän muotoinen. Kannattajien ääni kaikui siellä komeasti. Kaikesta huomaa, että seuran resurssit ovat eurooppalaisen huippuseuran tasoa. Kaikki katsojat osallistuivat kannustamiseen, ei pelkästään faniporukka. Stadionilla oli tosi hyvä meininki. Vaikutti siltä, että BATE on kaupunkilaisille iso juttu.”

Tappio Borisoville jäi harmittamaan Penninkangasta.

”Onhan se kova jengi joka pelaa hyvin, mutta kyllä se jo silloin olisi ollut voitettavissa. Luulen, että Klubilla on täydet mahdollisuudet mennä jatkoon tästä parista.”

Viime kaudella BATE pelasi Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, jossa se saavutti yhden voiton saksalaisesta Kölnistä ja pelasi kaksi kertaa tasan Belgradin Punaisen tähden kanssa. Arsenalille BATE kärsi tappiot lukemin 2–4 ja 0–6.

Seuran kotiotteluissa käy Valko-Venäjän liigan otteluissa noin 5 600 katsojaa ottelua kohden stadionin kapasiteetin ollessa noin 13 000 katsojaa.

Jos HJK onnistuu kaatamaan valkovenäläiset otteluparissa, vastustaja kolmannella karsintakierroksella on joko albanialainen Futboll Klub Kukësi tai azerbaidžanilainen Qarabağ Futbol Klubu, joka pelasi viime kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Borisovin stadionin ympäristöön voi tutustua tarkemmin tämän Google Street View -linkin avulla.

Otteluparin toinen osa pelataan keskiviikkona 1.8. Töölön jalkapallostadionilla.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

  3. 3

    Krista Tervo heitti ensimmäisenä suomalaisnaisena moukaria yli 70 metriä: ”Nyt vietän hauskan juhannuksen”

  4. 4

    Honka voittoon tolpan kautta sisään menneellä vapaapotkulla, HJK hävisi paikallisottelun 8000 katsojan edessä

  5. 5

    Entinen tallikaveri suitsuttaa HS:lle Mika Häkkistä ja Kimi Räikköstä: ”Mikan kanssa näin läheltä, miten suomalainen tekee työnsä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Asiantuntijat: Kaapo Kakosta tulee jääkiekon globaali supertähti

  3. 3

    Entinen tallikaveri suitsuttaa HS:lle Mika Häkkistä ja Kimi Räikköstä: ”Mikan kanssa näin läheltä, miten suomalainen tekee työnsä”

  4. 4

    Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

  5. 5

    HJK:n Mestarien liigan arpaonni loppui lyhyeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  2. 2

    Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen, järjestelyistä vastasi Palloliitto

  3. 3

    Näin Huuhkajat etenee historiallisesti EM-kisoihin: kolme kotivoittoakin voi tuoda kisapaikan

  4. 4

    Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

  5. 5

    Annimari Korte puhuu avoimesti urheilijoiden meikkaamisesta ja syömisestä: hän palasi terveenä huipulle ja harjoittelee vasta 31-vuotiaana tosissaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    4. 4

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    7. 7

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    10. 10

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    8. 8

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää