Urheilu

IAAF kielsi venäläiseltä korkeushypyn MM-mitalistilta pääsyn EM-kisoihin – ”Säännöt ovat hyvin yksiselitteiset, ja niitä vastaan oli toimittu”

Daniil Lysenkoa oli laiminlyönyt olinpaikkatietojen päivittämisen, eikä häntä ollut tavoitettu dopingtesteihin.

Korkeushypyn MM-hopeamitalisti, venäläinen Daniil Lysenko ei pääse mukaan ensi viikolla alkaviin yleisurheilun EM-kisoihin, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF tiedotteessaan.

IAAF eväsi Lysenkolta kilpailuoikeuden, koska hän oli rikkonut olinpaikkatietojen ilmoitusvelvollisuutta, eikä häntä oltu siten tavoitettu dopingtesteihin.

IAAF sulki Venäjän yleisurheiluliiton ulos kansainvälisestä kilpailutoiminnasta ennen Rion olympialaisia vuonna 2015 julki tulleen doping- ja korruptioskandaalin takia.

Venäläisurheilijat joutuvat anomaan IAAF:ltä eri vapautta osallistua kansainvälisiin kilpailuihin neutraaleina urheilijoina. Lysenko ei täyttänyt kriteerejä olinpaikkatietojen osalta, eikä hänellä ole siten oikeutta osallistua kisoihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

IAAF:n kolmijäseniseen dopingneuvostoon kuuluva Antti Pihlakoski oli mukana tekemässä päätöstä.

”Säännöt ovat hyvin yksiselitteiset, ja niitä vastaan oli toimittu. Erityisellä herkkyydellä suhtaudutaan sääntöihin neutraalien urheilijoiden osalta. Jos olinpaikkatiedot eivät pidä paikkaansa, se katsotaan dopingrikkeeksi”, Pihlakoski sanoi.

Lysenko otti Venäjän yleisurheiluliiton sivuilla antamassaan lausunnossa syyt niskoilleen.

”Olen järkyttynyt, mutta voin syyttää vain itseäni. En ketään muuta”, Lysenko kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Olen suhtautunut olinpaikkatietojen Adams-järjestelmään välinpitämättömästi. Se on minun huolimattomuuttani.”

Lysenko, 21, sanoi myös, että hänen uransa ei suinkaan pääty tähän.

”Jatkan harjoittelua ja uskon saavani reilun päätöksen asiassa.”

Lysenko ei ole ensimmäinen venäläinen, jolta viedään oikeus kilpailla neutraalina urheilijana. Toukokuussa peruttiin viiden kävelijän kilpailuoikeudet, koska nämä olivat harjoitelleet valmentaja Viktor Tšekinin johdolla.

Tšekinin alaisuudessa kilpaili vuosina 2005–15 toistakymmentä kävelijää, jotka jäivät kiinni dopingista. Tšekin on asetettu elinikäiseen kieltoon kaikesta urheiluun liittyvästä toiminnasta.

Myös ruotsalainen kestävyysjuoksija, 5 000 metrin Euroopan mestari Meraf Bahta oli laiminlyönyt olinpaikan ilmoitusvelvollisuutta peräti kolme kertaa vuoden aikana.

Ruotsin yleisurheiluliitto ja antidopingviranomainen antoi Bahtalle kuitenkin luvan kilpailla, koska tutkinta asiassa on kesken. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata jopa kahden vuoden kilpailukielto.

Pihlakoski sanoo, että ei tunne Bahtan tapausta eikä se ole tullut vielä käsiteltäväksi dopingneuvostolle.

Bahtan tapaus on harvinainen. Esimerkiksi Suomessa ei ole annettu yhtään rangaistusta dopingtestien väliin jättämisestä, joten myöskään suuntaa antavaa ennakkotapausta ei ole olemassa.

”Tämä on erittäin mielenkiintoinen teema, sillä en ole itse törmännyt tähän aiemmin, eikä prosessia ole tarvinnut siksi käydä läpi”, Suomen urheiluliiton SUL:n valmennuspäällikkö Jorma Kemppainen sanoo.

Kemppaisen mukaan SUL toimisi tilanteessa Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin ohjeiden mukaan.

Kemppainen arvioi, että Suomessa olinpaikkatietojen laiminlyönnistä ja dopingtestien väliin jäämisestä seuraisi rangaistus.

”Jos kolme punaista laikkaa heilahtaa, yleensä siitä tulee myös jonkinlainen seuraus.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
  • Doping
  • Urheilu
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ruotsin uimaritähti Sarah Sjöström on ostanut asuntoja omaisilleen: ”Osallistun maailmancupiin rahan takia”

  2. 2

    HJK:n juhlat yökerhossa päättyivät epäiltyyn pahoinpitelyyn lauantaina aamuyöllä

  3. 3

    FC Barcelonan pelaaminen Floridassa sai lisää vastatuulta, päätös ottelusta olisi historiallinen

  4. 4

    Susijengin Mikael Jantusen matka ylioppilaskirjoituksiin Espanjan Aurinkorannalle oli kuin agenttitarina

  5. 5

    Myrskytuuli riepottaa yksinpurjehtijoita Etelämerellä –ranskalaisalus pelasti pahoin selkänsä loukanneen intialaisen kilpailijan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    HJK:n juhlat yökerhossa päättyivät epäiltyyn pahoinpitelyyn lauantaina aamuyöllä

  2. 2

    Mika Kohosen koti jo on Ruotsissa, mutta vaimonsa kehotuksesta lajilegenda lähti vielä talveksi Suomeen

  3. 3

    Tunteet kävivät kuumina Turun kiekkoillassa – HIFK:n haastattelija haukkui seuran Facebook-sivulla Tuton hyökkääjää 300-kiloiseksi ja puhui paskahousupalkinnosta

  4. 4

    Myrskytuuli riepottaa yksinpurjehtijoita Etelämerellä –ranskalaisalus pelasti pahoin selkänsä loukanneen intialaisen kilpailijan

  5. 5

    Tiger Woods golfasi voiton viiden vuoden tauon ja monien vaikeuksien jälkeen –”Itku oli päästä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

  2. 2

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  3. 3

    Norjalaishiihtäjille tarjotaan kriisiapua – Joukkuetta kohdannut kolme kuolemantapausta lyhyessä ajassa

  4. 4

    Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

  5. 5

    Jalkapallohuligaanit ryöstivät ja murhasivat säälittä – nyt heidän joukkueensa pelaa Mestarien liigassa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    4. 4

      Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”

    5. 5

      Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille

    6. 6

      Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta

    7. 7

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    8. 8

      Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Nainen löysi kaksipäisen käärmeen kukkapenkistä Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä
    3. Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille
    4. Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”
    5. Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta
    6. Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta
    7. Turunmaan saariston näyttävästä viranomais­operaatiosta lähti viestejä sekä ulkomaille että Suomen eduskuntaan Tilaajille
    8. Tunti sitten
    9. CNN: Venäjä-tutkintaa johtava USA:n apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein tarjoutui eroamaan
    10. Tii Möltsi kohtasi ketun työpaikkansa ovella Lauttasaaressa – ”Hän vain siinä makoili ja nakerteli kynnysmattoa”
    11. FC Barcelonan pelaaminen Floridassa sai lisää vastatuulta, päätös ottelusta olisi historiallinen
    12. Presidentti Niinistö näkee avoimuudessa uhan: Suomalaisuutta voidaan käyttää peitetarkoituksiin
    13. Näytä lisää