Urheilu    |   Kolumni

Syvällä rämpivä yleisurheilu etsii uutta vetäjää – OP-ryhmällä voi olla pian aikamoinen värisuora Suomen urheilussa

SUL:n puheenjohtajalla on ollut arvostettu asema suomalaisessa urheilussa, mutta aika on sen haalistanut.

Suomalaisessa yleisurheilussa tapahtuu liikehdintää myös kulisseissa ja pomopörssissä. Suomen Urheiluliitto (SUL) valitsee uuden puheenjohtajan tämän vuoden marraskuussa, kun liittoa kuusi vuotta johtanut Vesa Harmaakorpi jää sivuun.

SUL:n puheenjohtajalla on ollut arvostettu asema suomalaisessa urheilussa, mutta aika on sen haalistanut. Karu fakta on, että Suomen menestys yleisurheilussa on kansainvälisesti heikkoa, samoin on käynyt SUL:n taloudelle. Isot sponsorit ovat menneet muihin lajeihin.

Yleisurheilussa on silti kasvamassa hyviä urheilijatyyppejä. Aika näyttää, jalostuvatko he Euroopan huipulle.


Harmaakorven seuraajalle riittää siis tekemistä. Kenestä SUL:n sitten voi saada uuden puheenjohtajan? HS:n tietojen mukaan yksi vahva ehdokas on OP-ryhmän vakuutusasiakkaista vastaava johtaja Olli Lehtilä. Kiinnostavaksi asian tekee se, että OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

OP:sta löytyy myös muitakin urheilupomoja, kuten Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela ja Golfliiton ensimmäinen naispuheenjohtaja Hanna Hartikainen.

Ilmasotakoulussa palveleva everstiluutnantti Jarkko Toivola on jo lähettänyt oman kampanjakirjeensä SUL:n jäsenille. Toivola on urheilevan perheen isä Jyväskylän Kenttäurheilijoista JKU:sta, jonka johtokunnassa hän istuu.

Kimmo Oila on SUL:n nykyisen hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu saattaa innostua puheenjohtajuudesta. Oila on urheilumies ja vaikuttaa Espoon Tapioiden johtokunnassa.

Huhupörssissä esiin on nostettu myös Riikka Pakarinen (entinen Manner). Hän oli nuorena SM-tason yleisurheilija. 36-vuotias Pakarinen on juossut esteitä ja keskimatkoja. Kalevan kisoissa hänen paras sijoituksensa on kuudes 3 000 metrin esteissä vuonna 2006. Aika oli 10.57,51.

Pakarinen oli europarlamentaarikko kaudella 2009–2014 ja keskustan varapuheenjohtaja 2012–2014.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Entinen keihäänheittäjä Mikaela Ingberg on myös ollut esillä, mutta hän sanoo, ettei ole tehtävästä kiinnostunut eikä aio sitä hakea.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun asiaa tiedustelee EM-kisoissa urheilevilta suomalaisilta, seuraavaksi puheenjohtajaksi halutaan vahvaa persoonaa ja vaikuttajaa. ”Kunhan asiat sujuvat ja urheilijoista pidetään riittävästi huolta”, eräs suomalaisurheilija tiivisti asian HS:lle.

Siinä riittää työsarkaa uudelle vetäjälle.

Oikaisu klo 18.50: SUL:n puheenjohtajaksi pyrkivä Jarkko Toivola ei ole jäänyt eläkkeelle vaan on edelleen aktiivipalveluksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
  • Urheilu
  • Kolumnit
  • Ari Pusa
  • Kolumni
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Vanhempien autolla treeneihin 520 km viikossa ja eväät jään päällä säilössä –maailman­mestareiden arki on karua Helsingissä: ”Ja vielä maksavat siitä”

  2. 2

    Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta

  3. 3

    Eläinlääkäri Kati Niinistö näkee minuutissa, kelpaako hevonen Horse Show’hun – ”Olemme tapahtuman eläinsuojeluasiamiehiä”

  4. 4

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  5. 5

    Mika Kojonkoski saa kamerat kintereilleen rakentaessaan Kiinalle mäkihyppymaajoukkuetta – tekeillä mittava tv-sarja

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  2. 2

    Naisten jalkapalloilun sankari murhattiin raa’asti Meksikossa – ruumis löytyi rantalomakohteesta muoviin käärittynä

  3. 3

    Vanhempien autolla treeneihin 520 km viikossa ja eväät jään päällä säilössä –maailman­mestareiden arki on karua Helsingissä: ”Ja vielä maksavat siitä”

  4. 4

    Eläinlääkäri Kati Niinistö näkee minuutissa, kelpaako hevonen Horse Show’hun – ”Olemme tapahtuman eläinsuojeluasiamiehiä”

  5. 5

    Meksikolaisnyrkkeilijä Canelo Álvarez teki kaikkien aikojen urheilijasopimuksen – videolla satojen miljoonien mies on vain nöyrä kaveri Guadalajarasta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  2. 2

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  3. 3

    Maailmankuulu sotavalokuvaaja Robert Capa otti valokuvan, joka muutti jalkapallolegenda Éric Cantonan elämän: ”Onko se todella hän?”

  4. 4

    Suomen snookertaituri Robin Hull sairastui vakavasti: Käsi vapisee niin että ura on suuressa vaarassa

  5. 5

    Yhdeksäskin kuolonuhri varmistunut Nepalin suuressa kiipeilyturmassa, onnettomuus yksi pahimmista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    3. 3

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    4. 4

      Osa Teollisuus­liitosta irtaantuu kiky-sopimuksen työ­ajan pidennyksestä vuonna 2020 – päätös vaikuttaa kaikkien palkan­saajien seuraaviin tes-neuvotteluihin

    5. 5

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    6. 6

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    7. 7

      Pertunmaan Kuortin suuren operaation syynä oli henki­rikos – poliisi otti kiinni neljä ihmistä

    8. 8

      Suomen Yrittäjiltä oma vastatoimi lakkosoppaan: Järjestö kannustaa työnantajia lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksujen perinnän

    9. 9

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    10. 10

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    4. 4

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    5. 5

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    8. 8

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    9. 9

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    10. 10

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    6. 6

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa Tilaajille
    3. Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta
    4. Kuljettaja puhkui poliisin alkometriin 3,52 promillen lukemat – ratista narahtaneiden määrä on vähentynyt, mutta ”suurin osa kiinni jääneistä puhaltaa aika isot promillet”
    5. ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit
    6. Mika Kojonkoski saa kamerat kintereilleen rakentaessaan Kiinalle mäkihyppymaajoukkuetta – tekeillä mittava tv-sarja
    7. Vihasaarnaaja Anjem Choudary vapautui vankilasta – Suomessakin vieraillut ääri-islamisti julisti jihadistien sotalipun liehuvan jonakin päivänä Eduskuntatalon katolla
    8. Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla
    9. Hollywood-tähti Keira Knightley on kieltänyt Disney-klassikkoja tyttäreltään
    10. Pertunmaan Kuortin suuren operaation syynä oli henki­rikos – poliisi otti kiinni neljä ihmistä
    11. Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään
    12. Näytä lisää