Urheilu

Ammattilais­koripalloilija Annika Holopainen kuuli junnuna valmentajalta sanat, jotka muuttivat hänen uransa – ”Olin silloin ihan hento tyttö vielä”

Nyt Holopaista odottaa Puolan pääsarjassa uudessa joukkueessa suuri rooli.

”Olin 15–16 -vuotias ja aloitin maajoukkueessa. Harri Jokela löysi minut Karhun Pojista. Olin silloin ihan hento tyttö vielä. Harri sanoi minulle, että olen hiomaton timantti”, ammattilaiskoripalloilija ja Susiladiesin avainpelaajiin kuuluva Annika Holopainen kertoo nyt.

Tyttöjen U16-maajoukkueen valmentajana tuolloin työskennelleen Jokelan kommentin kuultuaan Holopainen alkoi tosissaan panostaa koripalloon.

Hän vaihtoi Tapiolan Honkaan ja on jatkanut maajoukkueuraansa noin kymmenen vuoden ajan U-16 -joukkueesta aina naisiin saakka.

Nyt Holopainen aloittaa toisen ammattilaisvuotensa ja siirtyy Puolan pääsarjaa pelaavaan Politechnika Gdańskiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viime kauden hän pelasi Saksassa ja eteni TSV 1880 Wasserburgin kanssa Bundesliigan finaaleihin ja voitti Saksan Cupin. EuroCupissa matka eteni puolivälieriin asti.

Nelospaikkaa pelaava Holopainen teki EuroCupissa keskimäärin 7,8 pistettä, Bundesliigassa lukema oli 6,2.

”Menin Saksaan haastajan roolissa. Olin yksi ainoista rookieista jengissä ja meillä oli tosi kova joukkue paperilla. Meillä oli kymmenestä eri maasta pelaajia, jotka ovat pelanneet ammattilaisena monta vuotta. Nyt Puolassa minun pitää ottaa enemmän johtajan roolia. Meillä on tosi nuori, mutta lahjakas joukkue.”

Politechnika Gdański pelaa ensimmäistä kauttaan Puolan pääsarjatasolla.

”Puola on varmaan 5–6 parhaan liigan joukossa Euroopassa. Pääsen pelaamaan kovaa liigaa, mutta isoa roolia ehkä vähän huonompaan jengiin kuin pääsarjatason Euroliiga- ja EuroCup-jengit. Se on hyvä mahdollisuus saada jalka oven väliin kovaan liigaan.”


Ennen ammattilaiskenttiä Holopainen pelasi Yhdysvalloissa yliopistosarja NCAA:ta ensin Portlandissa ja sitten Old Dominionissa. Hän opiskeli kandidaatin tutkinnon viestinnästä ja viimeistelee etänä maisterin tutkintoa urheilujohtamisesta.

Holopainen kertoo, että yliopistokoripallossa korostuivat yksilötaidot ja pelaajien fyysisyys.

”Euroopassa koris on liikkuvampaa ja pitää vähän enemmän osata lukea peliä. Koripallo on organisoidumpaa Euroopassa.”

Rennon, mutta määrätietoisen oloinen Holopainen tähtää lähivuosina Euroliigan ja Eurocupin -tasoisiin joukkueisiin. Tavoitteena on myös kehittää pallonkäsittelytaitoja ja nopeutta, jotta hän pystyisi monipuolistamaan tonttiaan ja pelaamaan niin kolmos-, nelos-, kuin viitospaikkaa eli sekä laidassa että sentterinä.

Entä onko tähtäimessä WNBA, naisten NBA?

”Se on varmasti jokaisen korispelaajan unelma, mutta sinne on uusien pelaajien todella vaikea päästä, sillä pelaajien urat jatkuvat siellä myöhäiseen ikään asti ja joukkueita on todella paljon vähemmän kuin miesten puolella NBA:ssa.”, Holopainen sanoo.

Vuonna 2012 naisten maajoukkueessa debytoinut Holopainen kertoo olevansa Susiladiesin kopissa äänekäs, ehkä vähän ”goofy” eli hassu hahmo.

”Heitän paljon läppää ja olen aika sarkastinen”, hän sanoo ja nauraa, että kysymys hänen roolistaan kopissa pitäisi esittää hänen joukkuetovereilleen.

Holopainen ei ole ainoa sukunsa huippu-urheilija. Hänen serkkunsa Niclas Westerholm kirjoitti huhtikuussa sopimuksen jääkiekon NHL-seura Nashville Predatorsin kanssa.

”Olemme molemmat aika samanlaisessa elämäntilanteessa nyt. Kyllä siinä aina tulee toista sparrattua.”

Susiladies pelaa valmistavat maaottelut Viroa vastaan vieraissa tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Marraskuussa EM-karsinnoissa vastaan asettuvat Slovenia ja Romania.

Kuka?

Annika Holopainen


  25-vuotias ammattikoripalloilija

  Pelaa kaudella 2018–2019 Puolan pääsarjaa Politechnika Gdańskissa

  Pelasi viime kauden Saksan Bundesliigaa TSV 1880 Wasserburgissa

  Pelannut naisten maajoukkueessa 30 ottelua ja tehnyt 102 pistettä

  Kasvattajaseura helsinkiläinen Karhun Pojat, pelannut Suomessa myös Tapiolan Hongassa ja Espoo ­Teamissä.

  Pelannut Yhdysvalloissa yliopistosarja NCAA:ssa Portlandissa ja Old ­Domi­nionissa

  Valmistumassa pian urheilujohtamisen maisteriksi Virginian osavaltiossa sijaitsevasta Old Dominionin yliopistosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koripallo
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Lääkärintodistus, tekstiviestejä, kirje – Saksalaislehden mukaan sillä on jopa satoja todisteita Cristiano Ronaldoa vastaan

  2. 2

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  3. 3

    Pyry Soirin ja Glen Kamaran maalit toivat Huuhkajille 2–0-voiton – Suomen urakka Kansojen liigassa jatkuu ilman pistemenetyksiä

  4. 4

    Portugalilaiset järkyttyivät palvomansa Cristiano Ronaldon raiskausepäilystä – ”Cristiano on kristuksemme: hän on usko, valo, dogma”

  5. 5

    Järjestäjät: Venäjän jalkapallon MM-kisat kasvattivat maan taloutta yli 12 miljardilla eurolla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  2. 2

    Pyry Soirin ja Glen Kamaran maalit toivat Huuhkajille 2–0-voiton – Suomen urakka Kansojen liigassa jatkuu ilman pistemenetyksiä

  3. 3

    Ennätykset rikkoutuivat jälleen – Huuhkajat on nyt lähellä varmistaa toisen mahdollisuuden kisapaikan tavoitteluun

  4. 4

    Lääkärintodistus, tekstiviestejä, kirje – Saksalaislehden mukaan sillä on jopa satoja todisteita Cristiano Ronaldoa vastaan

  5. 5

    Kasperi Kapanen on ottanut paikkansa NHL:n kuumimman supertähden rinnalta – loisti ykköstähtenä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  2. 2

    Patrik Laine ei jaksanut odottaa toimittajien hoitavan töitään loppuun – ratkaisi tilaongelman harvemmin nähdyllä tavalla

  3. 3

    Olympiavoittaja Iivo Niskanen kohtasi vuoristoleirillä ei-toivottua harjoitusseuraa – ”Kierretään ne tällä kertaa kauempaa”

  4. 4

    Maajoukkuehyökkääjä Petteri Forsell oli kiusattu, jota haukuttiin ”läskiksi” koulussa ja joukkueessa – kiusaamiseen auttoi isän neuvo

  5. 5

    Yhdeksäskin kuolonuhri varmistunut Nepalin suuressa kiipeilyturmassa, onnettomuus yksi pahimmista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä

    2. 2

      Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?

    3. 3

      Tämä riemastuttava maalaus Donald Trumpista ja entisistä presidenteistä nousi koko internetin vitsin aiheeksi – eikä ihme, koska se on täynnä upeita yksityiskohtia

    4. 4

      Aku Louhimies väittää ohjauspestinsä kansainvälisessä sarjassa olevan katkolla Ylen toimittajan takia – Ohjaajan agentti: Toinen henkilö työskentelee nyt Louhimiehen jaksojen parissa

    5. 5

      Lapsen kiusalliset tavat saattavat kieliä ongelmista – Niihin voi puuttua, mutta väärä lähestyminen pahentaa tilannetta

      Tilaajille
    6. 6

      Kirjailija Arto Paasilinna on kuollut – Kustantaja: ”Arto oli yhdistelmä vanhanajan boheemia, lehtimiesmäistä luonnetta ja rautaista ammattitaitoa”

    7. 7

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    8. 8

      Hätääntyneiden taksiasiakkaiden epätoivo: Uudellamaalla jäi joka kuukausi ajamatta satoja kyytejä, nyt Kela antoi taksifirmalle lähtöpassit

    9. 9

      Irtisanomislaki kuumentaa eduskuntaa: Sipilä vetosi saavutettuihin tuloksiin, Sdp tyrmäsi Tuntemattoman sotilaan hengessä – Suora lähetys käynnissä juuri nyt

    10. 10

      Jari Tervo muistaa Paasilinnan ”mielipuolisen hauskana” kollegana joka sujautti satasen kouraan Tervolle, kun tämä oli vielä köyhä runoilija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    2. 2

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    3. 3

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    4. 4

      Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?

    5. 5

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    6. 6

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    7. 7

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    8. 8

      Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

    9. 9

      Vihreiden sukellus jatkuu, ja se sataa vasemmisto­liiton laariin – Li Andersson siivitti puolueensa 2010-luvun ennätys­tulokseen

    10. 10

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Sosiaalinen media kannustaa flirttailuun, ja se voi kasvaa uskottomuudeksi – Tätä on ”mikropettäminen”, joka pahimmillaan tuhoaa luottamuksen parisuhteesta

      Tilaajille
    7. 7

      Brittimies piirsi upeita henkilökuvia Instagramissa, joten ihmiset tietenkin olettivat hänen piirtävän heidät ilmaiseksi – Mies vastasi riemastuttavilla pilapiirroksilla

    8. 8

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    9. 9

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    10. 10

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Uusi selvitys ehdottaa: Muovi verolle, Suomeen uusia muovijalostamoja ja rakennustyömaiden ja maatalouden muovit talteen
    3. Ylivelkaantuneen Italian hallitus hyväksyi EU:ta ärsyttävän talousarvion
    4. Ranska pidätti kuolleeksi tekeytyneen ukrainalaisen – takavarikkoon on saatu ainakin linna, Rolls Royce ja kolme Salvador Dalín teosta
    5. Irtisanomislaki kuumentaa eduskuntaa: Sipilä vetosi saavutettuihin tuloksiin, Sdp tyrmäsi Tuntemattoman sotilaan hengessä – Suora lähetys käynnissä juuri nyt
    6. Omahyväinen amerikkalaisdokumentti väittää, että rock auttoi kaatamaan Neuvostoliiton
    7. Seksuaalinen häirintä voi jopa romuttaa perhehaaveet, sanoo Naisten Linjan Kaisa Åberg – Twitterissä kannustettiin miehiä miettimään, miltä tuntuisi saada toistuvia potkuja jalkoväliin
    8. Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä
    9. Brittimuusikot pelkäävät, että brexit hyydyttää Euroopan kiertueet – lisääntyvä paperisota voi myös nostaa lippujen hintaa
    10. Turkin poliisi tutki yhdeksän tuntia Saudi-Arabian konsulaattia Istanbulissa – Presidentti Erdoganin mukaan tiloista etsittiin myrkkyjä
    11. Järkytys Järvenpäässä: 88-vuotias koulu paljastui homeloukuksi – Nyt rakastetulle koululle päätettiin järjestää ”viimeiset syntymäpäivät”
    12. Näytä lisää