Urheilu

Mestarisuosikki Manchester Citylle ikäviä uutisia heti kauden alkajaisiksi – belgialaistähti Kevin De Bruyne mahdollisesti kuukausia sivussa

Avausvoiton jälkeen Manchester Cityn keskikentän ylle laskeutui loukkaantumishuolia.

Hallitseva mestari Manchester City aloitti uuden valioliigakauden maukkaalla vierasvoitolla, kun se kaatoi Arsenalin sunnuntaina 2–0.

Heti avausottelun jälkeen se sai kuitenkin ikäviä uutisia, sillä belgialaistähti Kevin De Bruyne loukkasi polveaan harjoituksissa keskiviikkona. Seuran mukaan De Bruyne on parhaillaan tutkimuksissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Vamman vakavuus ei ole vielä tiedossa, ja tiedotamme Kevinin kunnosta, kun jotain uutta kerrottavaa on”, City tiedotti verkkosivuillaan.

Daily Telegraphin mukaan De Bruynen oikean polven nivelside olisi revennyt, ja keskikenttäpelaajalla voi olla pahimmillaan edessä jopa 2–4 kuukauden tauko.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Belgialainen kärsi samantyyppisen loukkaantumisen tammikuussa 2016 ottelussa Evertonia vastaan. Tuolloin De Bruyne oli sivussa yhdeksän viikkoa.

De Bruyne oli voittamassa Belgian kanssa pronssia Venäjän MM-kisoissa. HS valitsi hänet myös kisojen tähdistöjoukkueeseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Valioliiga
  • Urheilu
  • Joonas Laine
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

  2. 2

    Historiallisen hyvä alku toi Real Madridin väliaikaisluotsille pysyvän pestin – riittääkö nostamaan mestariksi asti?

  3. 3

    Bayern Münchenin Franck Ribery hermostui Dortmund-tappion jälkeen: löi kolmesti tv-toimittajaa naamaan

  4. 4

    Mari Eder aikoo keskeyttää ampumahiihdon maailmancupin alkuunsa – tähtää entistä enemmän maastohiihtäjäksi: ”Kauden aikana nähdään, miten sen kukin haluaa määritellä”

  5. 5

    Severi Laukkanen opiskelee ammattimaiseksi e-urheilijaksi ja iloitsee Tampereen historiallisesta e-urheilijapolusta: ”Tulee äkkiä hiki – ei fyysisesti mutta psyykkisesti”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

  2. 2

    Bayern Münchenin Franck Ribery hermostui Dortmund-tappion jälkeen: löi kolmesti tv-toimittajaa naamaan

  3. 3

    Mari Eder aikoo keskeyttää ampumahiihdon maailmancupin alkuunsa – tähtää entistä enemmän maastohiihtäjäksi: ”Kauden aikana nähdään, miten sen kukin haluaa määritellä”

  4. 4

    F1-lehdistötilaisuudessa yllättävä kysymys – Räikkösellä ei mitään mielipidettä

  5. 5

    Verstappen sai yllättävän rangaistuksen riehumisestaan Brasilian F1-kisan jälkeen: yhdyskuntapalvelua

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

  2. 2

    Rugbynpelaaja söi elävän etanan ja vajosi koomaan yli vuodeksi – heräsi halvaantuneena ja kuoli vuosia myöhemmin aivoinfektioon

  3. 3

    Nyt puhuu poikansa pallon eteen tönäissyt jalkapalloisä: ”Yritin vain ohjata hänet takaisin paikoilleen”

  4. 4

    Lentoemäntä Aleksandra Blinnikka on Suomen tuntemattomin maailmanmestari – hänelle pärjätäkseen miehet tarvitsevat suuremman purjeen: ”Suomessa olen lyömätön, lyön miehetkin”

  5. 5

    Kimi Räikkönen hoiti Brasilian ”ratakävelyn” tyylilleen sopivasti – fanit riemastuivat

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    4. 4

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    5. 5

      Isäpuolensa raiskaamaksi joutunut nainen synnytti lapsen käymälään, nyt 20-vuotiasta äitiä uhkaa jopa 20 vuoden vankeus El Salvadorissa

    6. 6

      Häirintään tulee järeämpi suoja: Suomi ottaa käyttöön satelliittipaikannuksen, joka on turvallisempi kuin 1970-luvulla kehitetty gps

    7. 7

      Suomi on tottunut hakkaamaan vaurautta metsistään, mutta nyt pitäisi painaa jarrua – Miksi asiasta ollaan niin eri mieltä?

      Tilaajille
    8. 8

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    9. 9

      HS:n vertailu paljasti rahastojen kuluissa ällistyttävän isot hintaerot – Näin tarkka säästäjä voi lisätä tuottojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    4. 4

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    5. 5

      Jäähyväiset sim-korteille: Suomessa voi hankkia kännykän ja liittymän ilman sim-korttia, ja tulevaisuudessa se voi olla yleisin tapa

    6. 6

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    7. 7

      Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

      Tilaajille
    8. 8

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    9. 9

      Autoni hajosi Kehä III:lla ja päätyi romuttamoon – siirron yhteydessä tullut pysäköintivirhemaksu perittiin ulosotossa, vaikka en ollut autoa pysäköinyt

    10. 10

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    3. 3

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    4. 4

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    6. 6

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    9. 9

      Suomalaislaulaja luuli hoitaneensa uransa tärkeimmän keikan NHL-pelissä hienosti – sitten hän avasi puhelimensa ja näki virheelliset otsikot: ”Lennätti penkiltä”

    10. 10

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    11. Näytä lisää