Urheilu

La Ligan uusi aikakausi – Cristiano Ronaldon lähtö jättää Lionel Messin yksinäiseksi valtiaaksi

Ronaldon siirtyminen Juventukseen latistaa Espanjan pääsarjan, jossa tutut joukkueet taistelevat mestaruudesta.

Carl Lewis ja Ben Johnson, Mika Häkkinen ja Michael Schumacher, Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo.

Urheilu elää sankareista, konnista ja taistelupareista, joiden kohtaamiset ja keskinäinen kilpailu aiheuttavat niin ilon kuin surun kyyneleitä, raivoisia tuuletuksia ja kiukun purkamista sosiaalisessa mediassa.

Espanjan jalkapalloliiga oli vuosikymmenen ajan maailman kahden parhaan jalkapalloilijan koti, kun Messi ja Ronaldo sähköistivät Barcelonan ja Real Madridin kaksintaisteluksi muodostuneen sarjan.

Koko jalkapallomaailma on saanut nauttia viime vuodet Messin ja Ronaldon kilpailusta ja vertailusta, ja Ronaldo arvioikin vuonna 2015, että pelaajat kirittävät toisiaan aina vain parempiin suorituksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tällä kaudella samat joukkueet lähtevät sarjaan edelleen suosikkeina, mutta kokonaisuudesta puuttuu 187-senttinen ja noin 84-kiloinen palanen, joka jättää sarjaan niin ison aukon, ettei sitä pysty paikkaamaan.



Ronaldo, 33, yllätti lähes koko jalkapallomaailman kesällä solmittuaan nelivuotisen sopimuksen Italian mestarin Juventuksen kanssa. Portugalilaishyökkääjä oli ilmaissut tyytymättömyyttään Realiin kauden aikana, mutta yli sadan miljoonan euron siirtoon ei vielä muutama kuukausi aiemmin moni uskonut.

Ronaldon lähdön myötä La Ligasta katosi sen suurin jännite. Toki Real ja Barça ovat verivihollisia vielä pitkään sen jälkeen, kun Ronaldo ja Messi ripustavat kenkänsä naulaan, mutta viime vuosien kaltaista väriä ei sarjassa nyt ole.

Fanit rakastavat Ronaldoa, mutta monet puolestaan rakastavat Ronaldon inhoamista. Jokaisella jalkapallofanilla on mielipide Ronaldosta, ja nyt Espanjan liiga jää ilman näitä tunteita.

Itse sarjassa ei suuria mullistuksia voimasuhteisiin ole luvassa. Hallitseva mestari Barcelona aloitti kautensa Espanjan supercupin voitolla Sevillasta, mutta Real puolestaan kompastui Euroopan supercupin finaalissa Atlético Madridia vastaan.

Moni odotti Realin yrittävän täyttää Ronaldon jättämän aukon siirtomarkkinoilla, ja miehen kenkiin soviteltiin erityisesti PSG-tähtiä Neymaria ja Kylian Mbappea.

Sarjan alkuun mennessä ei korvaajaa kuitenkaan ole löytynyt, ja suurimmat hankinnat ovat Flamengosta tullut brasilialaislaituri Vinicius Junior ja Chelseasta saapunut maalivahti Thibaut Courtois.

Rahaa on Transfermarkt-sivuston mukaan kulunut 124,5 miljoonaa euroa, eli vain hieman enemmän kuin Ronaldosta tilille kilahtanut summa.

Joukkueen hyökkäyksessä viilettää taitava nelikko Gareth Bale, Isco, Karim Benzema ja Marco Asensio, mutta ei olisi silti kovin yllättävää, uuden päävalmentajan Julen Lopeteguin ryhmä vielä täydentyisi. Erityisesti huolta aiheuttaa keskikentän ja puolustuksen kapeus, sillä päteviä korvaajia ei avauskokoonpanon tähdille ole jonoksi asti.

Barcelona on käyttänyt 125,9 miljoonaa, eivätkä brasilialaiset keskikenttäpelaajat Malcolm ja Arthur saa kovin monen ihoa kananlihalle.

Joukkue teki lisäksi erikoisen liikkeen hankkiessaan ranskalaistopparin Clément Lenglet’n Sevillasta 35,9 miljoonalla. Tilaa sai tehdä MM-kisoissa Kolumbialle kolme maalia puskenut Yerry Mina, jonka Everton osti 30 miljoonalla.


Joukkueen kapteeniksi nostettu Messi lausui ensimmäiset sanansa uudessa roolissaan tällä viikolla.

”Olen hyvin ylpeä saadessani kantaa kapteenin nauhaa. Uusien pelaajien ansiosta olemme parempi joukkue kuin viime vuonna”, Messi sanoi.

”Vaikka viime vuosi oli hyvä liigassa ja cupissa, meitä kaikkia satutti putoaminen Mestarien liigassa. Lupaamme tehdä kaikkemme saadaksemme sen kauniin pokaalin takaisin tälle stadionille.”



Kahta jättiläistä haastamaan pyrkii vuoden 2013–14 mestari Atlético Madrid, joka osoitti 4–2-jatkoaikavoitollaan Realista, että se on valmis kiusaamaan isompiaan tälläkin kaudella ja puolustamaan viimevuotista kakkospaikkaansa.

Joukkue sai pidettyä hyökkäyksen suurimman tähtensä Antoine Griezmannin, vaikka muun muassa Barcelonan kerrottiin himoinneen ranskalaista riveihinsä.

Väkivahva ja röyhkeä Diego Costa täydentää hyökkäystä ja nostaa fanien toiveita sen suhteen, että joukkueen hienoiset maalinteko-ongelmat olisivat takanapäin.

Fanien kannalta merkittävä muutos liittyy otteluiden alkamisaikoihin. Kaudella 2018–19 yhtään ottelua ei pelata yhtäaikaisesti, vaan peräkkäin. Barcelona aloittaa kautensa lauantaina Alavesia vastaan Suomen aikaa kello 23.15 ja Real sunnuntaina Getafea vastaan niin ikään kello 23.15.

Kauden ensimmäinen El Clásico pelataan Barcelonan kotikentällä 28. lokakuuta ja toinen ottelu Madridissa 3. maaliskuuta.

”Vihdoinkin maailma puhuu taas Serie A:sta”

Cristiano Ronaldon päätös vaihtaa Madridin lämpö pykälää viileämpään Pohjois-Italian Torinoon on merkittävä paitsi seitsemän mestaruutta peräkkäin voittaneelle Juventukselle myös koko Serie A:lle.

Sarjan suosio ja yleinen kiinnostavuus ovat hiipuneet viime vuosina muun muassa Juventuksen ylivoiman vuoksi, joten Ronaldon tulo yli 300 miljoonan sosiaalisen median seuraajan kera ei olisi voinut tulla parempaan aikaan.

Sekä Juventusta että Real Madridia urallaan valmentanut Fabio Capello tiivisti asian hyvin La Gazzetta dello Sportille.

”Vihdoinkin maailma puhuu taas Serie A:sta. 1980- ja -90-luvuilla edustimme huippua, mutta sitten kadotimme punaisen langan emmekä investoineet infrastruktuuriin”, Capello pohti.

”Ronaldon tulon ansiosta voimme yrittää nostaa päätämme, mutta se ei yksin riitä. Meillä pitää olla voimaa ja viisautta hyödyntää Ronaldon tuoma noste antaaksemme pelillemme uuden sysäyksen.”

Suurin merkitys Ronaldon siirtymisellä on tietysti Juventukselle, joka hyötyy eniten markkina-arvoltaan omassa kastissaan olevan tähden tulosta. Mutta eivät muutkaan Serie A -joukkueet tyhjin käsin jää.

Monet seurat ovat jo nostaneet Juventus-pelien lippujen hintoja, mikä on saanut torinolaisfanit osoittamaan mieltään. Avauskierroksella Ronaldo-hedelmät korjaa Perparim Hetemaj’n seura Chievo.

Veronalaiset saavat myytyä stadioninsa täyteen normaalisti vain paikallispeleissä Hellas Veronaa vastaan, mutta lauantain kohtaaminen Ronaldon tähdit­tämää mestaria vastaan myytiin loppuun jo viikkoja ennen peliä.

Ronaldon tulon jälkeen sarjassa on vain yksi suosikki. Entisestään vahva joukkue sai riveihinsä yhden tämän hetken parhaista pelaajista, eikä muukaan miehistö kalpene vertailuissa haastajiin.

Suurin kysymysmerkki löytyy tolppien välistä, jossa Wojciech Szczesny yrittää täyttää Paris Saint-Germainiin siirtyneen legendan Gianluigi Buffonin jättämän aukon.

Inter ja Roma heittävät oman haasteensa, mutta Juventuksen materiaali on ylivoimainen, ja kaikki muu kuin mestaruus on valtava pettymys.

Chievo–Juventus Ruutu+ kello 18.50. Barcelona–Alaves C More Sport 2 kello 23.10. Molemmat ottelut myös VeikkausTV:stä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • FC Barcelona
  • Cristiano Ronaldo
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin ja lähti itkien kentältä – suursuosikki Manchester City hävisi kotonaan

  2. 2

    Oliko Cristiano Ronaldon punainen oikea tuomio? Pilkkaajat virittivät hattutemppumeemin

  3. 3

    Kun ura loppui, Pekka Koskelan päällimmäinen tuntemus oli helpotus – nyt hän ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään

  4. 4

    Barcelonan fanit raivostuivat – syynä on kuva ruutupaidasta, joka romuttaisi 118-vuotisen historian

  5. 5

    Sauber muokkasi Kimi Räikkösen taituruutta esitelleestä videosta konsolipeliversion: ”Emme voineet vastustaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin ja lähti itkien kentältä – suursuosikki Manchester City hävisi kotonaan

  2. 2

    Barcelonan fanit raivostuivat – syynä on kuva ruutupaidasta, joka romuttaisi 118-vuotisen historian

  3. 3

    Lentopalloliitto oli väärässä MM-kisojen pelijärjestelmästä – Suomen mahdollisuudet jatkoon olemattomat: ”Oli tullut vähän epämääräistä tietoa”

  4. 4

    Perinteikäs Horse Show voi siirtyä ensi vuodeksi Helsingistä Espooseen – tapahtuma tuo alueelle vuosittain miljoonien tulot

  5. 5

    Sauber muokkasi Kimi Räikkösen taituruutta esitelleestä videosta konsolipeliversion: ”Emme voineet vastustaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

  2. 2

    Kimi Räikkönen viilentää itseään Singaporessa pumpattavassa ammeessa – kuva paljastaa myös kulissien karuuden

  3. 3

    Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

  4. 4

    Minttu Räikkönen kertoi ajatuksensa Kimin jatkosta ja suhtautumisestaan arvostelijoihin: ”Välillä sisilialainen sisälläni pääsee esiin”

  5. 5

    Donald Trump ennusti liian aikaisin Niken tuhoutuvan: pörssikurssi on nyt korkeammalla kuin koskaan – yhdysvaltalaisiltakin hyväksyntä Kaepernick-kampanjalle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Uusi lastensairaala on niin tolkuttoman hieno, että toivottavasti samaa ei tehdä enää ikinä

    4. 4

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukesi kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä

    7. 7

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    8. 8

      Pienelläkin palkalla pitäisi voida elää

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Pilotit unohtivat ilmanpaineen – kymmenet matkustajat vuotivat verta Intiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    5. 5

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    10. 10

      ”Te ette saa tuhota sitä” – Helsingin Hermannissa syttyi sota ja poliisikin saapui paikalle, kun kaivinkone alkoi repiä puistoa maan tasalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukesi kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä
    3. Englanti nakertaa lasten suomen kielen taitoa – Äidinkielen opettajat kammoksuvat Helsingin lukiosuunnitelmia: ”Ei ole kansallinen kielemme”
    4. Kasvojentunnistus on jo käytössä suomalaispankeissakin, vaikka siihen liittyy vielä isoja turvallisuuskysymyksiä – HS tutustui OP:n ”kasvomaksuun”
    5. Kun ura loppui, Pekka Koskelan päällimmäinen tuntemus oli helpotus – nyt hän ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään
    6. Pilotit unohtivat ilmanpaineen – kymmenet matkustajat vuotivat verta Intiassa
    7. Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi
    8. Uusi Ilkka Remes on turboahdettu toimintacocktail – Perikato ammentaa Euroopan kriisistä tehokasta trilleriainesta
    9. Helsingin Palmia levittäytyy voimakkaasti pitkin Etelä-Suomea – veronmaksajien omistaman yhtiön tulos painui jo miljoona euroa tappiolle Tilaajille
    10. Bussi suistui tieltä Vantaalla, kynti piennarta satoja metrejä ja törmäsi puuhun – matkustajat eivät loukkaantuneet
    11. Stalinin terrori tukki venäläisten suut ja katkaisi yhteyden historiaan – Nyt dna-testien suosio Venäjällä kasvaa ja paljastaa monille yllätyksiä
    12. Näytä lisää