Urheilu

Helmarien maalivahtiosasto uusiksi MM-karsinnan lopussa: ”Kun en ole pelannut karsintoja vähään aikaan, onhan se jännittävä tilanne”

Ykköstorjuja Tinja-Riikka Korpela on loukkaantunut, ja Minna Meriluoto saa ison vastuun.

Naisten jalkapallon MM-karsinta näyttää jotenkin tutulta ja samalta kuin miesten MM-kisat.

Ruotsi, Tanska, Islanti ja kenties Norjakin ovat tunkemassa kohti Ranskan kisoja, mutta Suomi jäämässä tuolileikissä ilman jakkaraa.

Naisten maajoukkue eli Helmarit kohtaa kahdessa viimeisessä karsintapelissä Espanjan ja Itävallan vieraskentällä. Voitot molemmissa otteluissa veisi Suomen jatkokarsintaan, ehkä.

Seitsemän karsintalohkon kiivaassa pudotuspelissä lohkojen ykköset etenevät suoraan Ranskaan ja neljä parasta kakkosta karsii kahdesta paikasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kahdella voitolla Suomi olisi kiinni jatkokarsinnassa, mutta siitä riittää matkaa kisoihin.

Millaisista asetelmista Helmarit lähtee Espanjaan Santanderiin. Kolmesta vakiomaalivahdista kaksi on loukkaantuneena, ja varsinkin ykköstorjuja Tinja-Riikka Korpelan puuttuminen tekee vakiokokoonpanoon ison muutoksen.

Korpela on loukannut olkapäänsä ja Kreeta-Liisa Yli-Säntti käden.

”Kun en ole pelannut karsintoja vähään aikaan, onhan se jännittävä tilanne”, ykkösvahdiksi nouseva Minna Meriluoto sanoi.

Kokemukset puutteesta maalivahtipeli ei jää kiinni. Meriluoto, 32, on saanut 61 A-maaottelua tilastoihinsa ja ennen Korpelan aikaa Meriluoto oli pitkään selkeä ykkösvaihtoehto.

Meriluoto oli viemässä torjunnoillaan HJK:n naisten liigan runkosarjan voittoon. Kotimaisia pelejä hänellä riittää, mutta kansainvälisissä otteluissa minuutit ovat jääneet rajallisiksi.

”Viimeksi pelasin helmi-maaliskuun vaihteessa Kyproksen leirillä ja sitä ennen Portugalia vastaan viime syksynä”, Meriluoto sanoi.

”Sillä lailla on hyvä fiilis, kun meillä on ollut hyvä kilpailutilanne Tinja-Riikan kanssa ja täytynyt näyttää osaamisensa”, Meriluoto sanoi.

Meriluoto pelasi viimeksi karsintaottelun, kun Suomi kohtasi Espanjan vieraskentällä syksyllä kaksi vuotta sitten. Maalivahdit eivät mielellään muistele näitä otteluita, kun tulostaululla seisoivat lukemat 5–0 Espanjalle.

EM-karsinta oli silloin menettänyt merkityksensä jo ennen Espanjan kohtaamista, mutta nyt pieni toivo elää.

”Kyllä minulla on täysi luotto, mutta pitää onnistua sataprosenttisesti”, Meriluoto sanoi ja muistutti, ettei joukkue ole onnistunut maalinteossa kahta kovinta joukkuetta vastaan.

Suomi hävisi Espanjalle ja Itävallalle kotonaan 0–2 molemmille. Nyt samat joukkueet pitäisi kaataa vieraskentällä.

”Espanja ja Itävalta ovat tiukimmat joukkueet ja päästään näyttämään, mitä osaamme”, Meriluoto sanoi.

Meriluoto laski, että Suomelle on ollut otteluissa maalintekopaikkoja, mutta ei vain ole onnistunut.

Naisten maajoukkueen päävalmentaja Anna Signeul puhui jo kesällä kohtalonotteluista, kun Itävalta ja Serbia tulivat peräkkäisissä peleissä vastaan.

Itävallasta Suomi ei selvinnyt, mutta Serbia sentään kukistui vieraissa.

”Uskon, että meillä on hyvä mahdollisuus tehdä se”, Signeul sanoi vaadittavista vierasvoitosta. ”Espanjalla ei ole enää panosta jäljellä.”

”Hävisimme kotipelit, mutta nyt haluamme näyttää, että olemme parempia.”

Suomi kohtaa vieraskentillä Espanjan 31.8. ja Itävallan 4.9.

Helmarit Espanjaa ja Itävaltaa vastaan:

Minna Meriluoto HJK

Paula Myllyoja FC Honka

Anna Tamminen Åland United

Anna Auvinen FC Honka

Tuija Hyyrynen Juventus FC

Emma Koivisto Kopparbergs/Göteborg FC

Katarina Naumanen HJK

Anna Westerlund Lillestrøm SK

Tiia Peltonen PK-35 Vantaa

Natalia Kuikka Florida State University

Tia Hälinen Eskilstuna United

Olga Ahtinen Brøndby IF

Adelina Engman Chelsea FC

Emmi Alanen Vittsjö GIK

Nora Heroum AC Milan

Ria Öling Brøndby IF

Sanni Franssi

Julia Tunturi Eskilstuna United

Kaisa Collin PK-35 Vantaa

Juliette Kemppi Bristol City

Linda Sällström Paris FC Féminines

Jenny Danielsson Åland United

Eveliina Summanen HJK

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Urheilu
  • Tero Hakola
  • Heikki Miettinen
  • Helmarit
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

  2. 2

    Kimi Räikkösestä tehty kirja murskasi myyntiennätyksen – jätti Teemu Selänteen kauas taakseen

  3. 3

    Kymmenen miljoonaa ei riitä – NHL-asiantuntija povaa Patrik Laineelle parempaa palkkaa kuin Aleksandr Ovetškinille

  4. 4

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  5. 5

    Tommi Santala teki rankkarimaalin IFK:lle, eikä tuntunut tietävän mitä tapahtui

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  2. 2

    Mitä isä edellä, sitä poika perässä – Teemu Selänteen suojelijan jälkikasvu esitti halpamaisen tempun: ”Me emme unohda sitä”

  3. 3

    Kymmenen miljoonaa ei riitä – NHL-asiantuntija povaa Patrik Laineelle parempaa palkkaa kuin Aleksandr Ovetškinille

  4. 4

    Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin ja lähti itkien kentältä – suursuosikki Manchester City hävisi kotonaan

  5. 5

    Uran loputtua Pekka Koskelan päällimmäinen tunne oli helpotus – nyt ME-luistelija ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkönen viilentää itseään Singaporessa pumpattavassa ammeessa – kuva paljastaa myös kulissien karuuden

  2. 2

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  3. 3

    Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

  4. 4

    Donald Trump ennusti liian aikaisin Niken tuhoutuvan: pörssikurssi on nyt korkeammalla kuin koskaan – yhdysvaltalaisiltakin hyväksyntä Kaepernick-kampanjalle

  5. 5

    Hamilton ylisti Räikköstä, Ferrarin tallipäällikkö hermostui toimittajien tenttaukseen: ”Mitä tässä oikein jauhetaan?”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja häkellyttävän moni kertoi ostavansa ne itse

      Tilaajille
    3. 3

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan

    4. 4

      ”Helvetin noutopöytä” koitui miljoonien kohtaloksi – Nälkä on ase, ja siksi nälänhätiä luodaan ja niillä tapetaan kymmeniä miljoonia ihmisiä

      Tilaajille
    5. 5

      S-pankki aloitti kovan hintakisan yhdistelmärahastoissa – uudessa palvelussa rahastojen kulut vain 0,5 prosenttia

    6. 6

      Kun Vesa Vuorenmaan isä sammui sohvalle, hän siivosi jäljet ja ajoi Ladan talliin – nyt hän valmentaa ”hapettomassa tilassa olevia” asiakkaita luksuskuntosalilla Helsingin keskustassa

      Tilaajille
    7. 7

      Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

    8. 8

      Päiväkoti vai kotihoito? Syyllisyys kalvaa pienten lasten vanhempia, kertoo tuore tutkimus

    9. 9

      Perjantaina on paljon pelissä, kun eduskunta äänestää ulko­ministeri Soinin luottamuksesta – HS selvitti, mitä vaihto­ehtoja äänestyksestä voi seurata

    10. 10

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    10. 10

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää