Purjehtijat maksavat kaiken itse – moni suomalainen urheilija joutuu maksamaan paikasta maajoukkueessa

Omavastuu on tyypillinen tapa rahoittaa suomalaista urheilua, mutta harvoin urheilijan omavastuun suuruus riippuu arvokisamenestyksestä.

HS selvitti olympialajien omavastuukäytäntöjä sen jälkeen, kun viime viikolla nousi puheenaiheeksi parayleisurheilijoiden käytäntö, jossa EM-mitalien ulkopuolelle jääneille urheilijoille oli määrä langettaa 900 euron omavastuuosuus. Lopulta paraurheilijat säästyivät maksulta sponsorin kuitattua maksut.

Selvityksen mukaan rahaa pitää usein satsata maajoukkuetason toimintaan etenkin juniorivaiheessa.

Maajoukkuetoiminnan laajuus vaihtelee lajikohtaisesti. Esimerkiksi A-maajoukkuehiihtäjien kilpailukausi koostuu pitkälti maailmancupiin kisoista, joihin matkataan maajoukkueena. Monen muun lajin yksilöurheilijan arki koostuu vahvemmin henkilökohtaisen valmentajan kanssa työskentelystä.

Omavastuun perusteina liitot käyttävät sekä rahapulaansa että halua tarjota mahdollisuus laadukkaampaan valmennukseen kuin yksinomaan liiton rahoilla olisi varaa.

Yksilölajeissa sekä hiihtäjät että uimarit joutuvat omavastuuosuuksien maksajiksi varsinkin, jos he eivät kuulu aivan lajin huippuryhmään.

Uinnissa arvokilpailuiden valintajärjestelmä perustuu tulosrajoihin, joista A-rajan saavuttaneille kaikki arvokisamatkat ovat ilmaisia. B-rajalla tai EM-kisoissa käytettävällä C-rajalla valittavat joutuvat maksamaan osan matkastaan.

Uimaliiton toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö https://www.hs.fi/haku/?query=eerika+laalo-haikiokertoo, että seuroille on mieluisampi vaihtoehto maksaa ja saada uimari kisoihin kuin pitää joukkueet pienempinä. Valintaperusteet käydään läpi valintajärjestelmässä.

”Käytössä on sellainen linja, että lyhyen radan ja pitkän radan EM-kilpailuihin halutaan isoja joukkueita. MM-kisoissa on pienempiä joukkueita. Se on seurojen ja valmentajien toive, että maksetaan mieluusti, jotta pääsee mukaan”, Laalo-Häikiö sanoo.

Vammaisuinnissa liitto maksaa aina matkat ja majoitukset, mutta Kansainvälisen Paralympiakomitean kilpailulupamaksu menee urheilijan maksettavaksi, ellei toisin päätetä.

Meksikon kisojen osalta liitto maksoi myös tämän kilpailulupamaksun

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmalahttps://www.hs.fi/haku/?query=mika+kulmala kertoo, että hiihdossa maksut on määritelty urheilijasopimuksessa. Summat ovat 1 800–2 400 euron välillä, ja niihin sisältyy kaikenlaisia kuluja valmennuksesta ja suksihuollosta kisamatkoihin ja leireihin. Maastohiihdon A-maajoukkueen kärkiurheilijoilla omavastuuta ei ole.

Sopimuksen perusteella urheilija saa myyntiin mainospaikkoja omille tukijoilleen. Kulmala sanookin, että maksu voitaisiin tulkita myös maksuksi yhteistyökumppanuuspaikasta. Sopimus tehdään kaikkien hiihtolajien urheilijoille ja myös maajoukkueen juniori-ikäluokille.

Urheilijan vastineeksi saaman paketin arvo on Kulmalan laskujen mukaan maastohiihdon A-maajoukkueurheilijoiden osalta noin 80 000 euroa.

”Voisimme tehdä kilpailukauden osalta niin, että on nollaomavastuu ja kaikki hoidetaan. Silloin ei jäisi rahaa riittävän laadukkaaseen valmennukseen”, Kulmala sanoo.

Kulmala pitää haasteellisena kansainvälisen paralympiakomitean IPC:n tapaa periä kilpailijoilta suuria osallistumismaksuja. Esimerkiksi hiihtolajien maailmancupissa rahavirta kulkee toisin päin, ja järjestäjä maksaa kuuman ryhmän osallistujien lennot ja majoitukset.

Taitoluistelussa arvokisoihin osallistumisesta ei koidu omavastuuta, mutta muista kansainvälisistä kilpailuista kilpailija vastaa itse tai tukirahojensa avulla.

Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo https://www.hs.fi/haku/?query=outi+wuorenheimoon ymmärtäväinen suurempia urheilijamassoja kisoihin vieviä liittoja kohtaan.

”Meillä joukkue on viidestä kymmeneen urheilijaan. Jos vertaa vaikka yleisurheiluun tai hiihtoon, niin niissä lähetettävien määrä on huomattavasti suurempi. Tiedän, että raha on tiukassa urheilussa joka puolella”, Wuorenheimo sanoo.

Pienemmissä lajiliitoissa urheilija toimii usein itsenäisemmin. Lajiensa parhaille irtoaa usein urheilija-apuraha. Sen lisäksi liitto voi tarjota tukea niin euroina kuin valmennuksena, mutta iso osa urheiluprojektista jää urheilijan ja hänen tukiryhmänsä harteille.

”Meillä järjestelmä on toisin päin. Purjehtijat maksavat itse kaikki kulunsa. Sellaista käsitettä kuin omavastuu ei ole, mutta totuus on, että kaikki maksetaan itse. Urheilija saa lajiliitolta tukea osin rahana ja osin asiantuntija-apuna”, Purjehdusliiton urheilutoimenjohtaja ja toiminnanjohtaja Jan Thorström https://www.hs.fi/haku/?query=jan+thorstromkertoo.

Purjehdus on ollut 2000-luvulla yksi Suomen kesäolympialaisten menestyslajeista kolmella mitalillaan. Urheilijoita löytyy, vaikka kauden hinnaksi tulee veneluokasta riippuen 50 000–200 000 euroa. Pelkästään maajoukkueen osalta vaadittaisiin satojentuhansien lisäsatsauksia, jotta urheilijat eivät joutuisi hankkimaan omaa rahoitusta.

Myös nyrkkeily ja miekkailu kuuluvat vastaavaan ryhmään, jossa urheilijalla on käytettävänään rahasumma, joka koostuu lajiliiton tuesta ja joidenkin urheilijoiden osalta urheilija-apurahasta. Siltä osin kuin tämä raha ei riitä, tarvitaan sponsoreita.

”Kun urheilijat ovat huipulla, se tarkoittaa, että panostetaan täysillä. Olisi suotavaa, että rahoitusongelma pystytään jotenkin ratkaisemaan. Rahaa olisi mukava jakaa enemmän. Onneksi on Olympiakomitea ja liiton omia tukia”, sanoo nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Marko Lainehttps://www.hs.fi/haku/?query=marko+laine.

Miekkailu- ja 5-otteluliiton toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock https://www.hs.fi/haku/?query=lena+tallroth-kocksanoo, että pienessä lajiliitossa oma raha on pakollista, jotta urheilu on mahdollista. Lajiliitossa ainoastaan miekkailija Niko Vuorinen https://www.hs.fi/haku/?query=niko+vuorinensaa olympiakomitean apurahaa, joten seuratuki ja oma raha ovat elinehtoja.

”Valmennusryhmiin kuuluville myönnetään rahaa, jonka he käyttävät omaan kilpailutoimintaansa. Ei se tietenkään riitä vaan on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat liitto, olympiakomitea, seura ja oma rahoitus”, Tallroth-Kock sanoo.

Painissa omavastuilta säästyy yleisen sarjan arvokilpailuissa niin vapaapainissa, kreikkalais-roomalaisessa painissa kuin naisten painissa. Juniori-ikäluokissa omavastuita on.

Painijoilla yksi rahoitusmahdollisuus on myydä mainoksia painitrikoisiin. Kaikki arvokisoihin lähtevät painijat saavat myydä kaksi mainospaikkaa omille tukijoilleen.

Lisäksi painimaajoukkueissa tehdään vuosisuunnitelma, joka sisältää esimerkiksi leiribudjetit. Jos budjetti ylittyy, ylimenevä osuus peritään urheilijoilta omavastuuna.

Painiliiton toiminnanjohtaja Pertti Vehviläinen https://www.hs.fi/haku/?query=pertti+vehvilainensanoo, että urheilijat haluavat lähteä juniorien arvokisoihin omavastuusta huolimatta.

”Toinen vaihtoehto olisi, että omavastuun sijaan joukkuetta pienennetään. Enempää ei voi syödä kuin tienaa. Sponsorien haku liitolle on hankalaa. Markkina ei ole kovin suuri”, Vehviläinen toteaa.

Joukkuelajeissa harrastamisen hinta on etenkin jääkiekossa usein esillä, mutta maajoukkuetasolla omavastuuosuuksia ei ole itse pelaamisesta.

”Silloin meillä on omavastuuta, kun puhutaan 18-vuotiaiden kesäopiskelusta. Meillä on kaksi kesäopiskeluleiriä, ja siellä opiskelijat maksavat oppiaineensa”, sanoo Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Uramahttps://www.hs.fi/haku/?query=rauli+urama.

Poikajunioripuolesta vastaava Urama arvioi, että kolme vuotta juniorimaajoukkueissa pelaavasta pelaajasta tuleva kustannus on 16–18-vuotiaana pelatulta kolmivuotiskaudelta noin 90 000 euroa.

Sinä aikana pelaaja saa tililleen noin 100 kansainvälistä ottelua ja kuudesta kahdeksaan tapahtumaa vuotta kohden.

Varusteista pelaajalle korvataan mailat, ja näkyvät varusteet tulevat liitolta, hanskat tosin vain MM-kisoihin. Muut käytössä olevat varusteet ovat samoja, joita pelaaja käyttää seurajoukkueessa.

Naisten puolella 18-vuotiaiden ja naisten maajoukkueen leiritoiminta on myös maksutonta. Sitä nuoremmissa ikäryhmissä maajoukkuetoimintaa ei ole tarjolla kansainvälisestikään.

16-vuotiaille järjestetään kartoitusleirejä. Naisten maajoukkueen GM ja jääkiekkoliiton tyttökiekkotoiminnan kehittäjä Tuula Puputti https://www.hs.fi/haku/?query=tuula+puputtikertoo, että näihin tapahtumiin osallistuminen on omavastuullista.

”Sitä on tehty tyttökiekon tukitoimena. Tyttöjä ei ole niin paljon näissä ikäluokissa, että voisimme kartoittaa peliarjessa”, Puputti kertoo.

Lisäksi saman ikäluokan tyttöpelaajille on tarjolla yläkoululeirityksiä ja tyttöjen Pohjola-leiri. Jos pelaaja osallistuu viiteen tapahtumaan kauden aikana, Puputti arvioi hinnaksi 1 000 euroa.

Kesälukiomahdollisuus on myös tytöillä.

Naisten kiekkoilun – ja palloilun yleisemminkin – haaste on silti enemmän seurajoukkuearjessa. Etenkin kotimaassa pelkällä urheilulla eläminen on hankalaa. Naisleijonat saivat tilanteeseensa helpotusta 10 000 euron urheilija-apurahalla, joka maksetaan nyt ensimmäistä kertaa.

”Maajoukkue on lähempänä ammattimaista pelaamista. On haluttu, että leireillä on kiva olla mukana”, Puputti sanoo.

Koripalloliitossa juniorimaajoukkueet joutuvat maksamaan omavastuuosuuden. Asia on hoidettu siten, että leirille tuleva pelaaja maksaa leirimaksun, joka riippuu tapahtuman pituudesta ja siitä, onko kyseessä kotimaassa vai ulkomailla pidettävä leiri. Kun pelaaja on maksanut kauden aikana 1 450 euroa, omavastuu on täynnä eikä laskua enää lähetetä.

”Sillä maksulla katetaan osa budjetista ja mahdollistetaan leiritys”, sanoo Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaarahttps://www.hs.fi/haku/?query=ari+tammivaara.

”Maajoukkuetoiminnassa mukana ovat esimerkiksi valmentajat ja fysioterapeutit. Lisäksi pelaaja saa varustepaketin, jonka arvo on useita satoja euroja. Kysymys omavastuista on vaikea, mutta ei mustavalkoinen. Sillä rahalla saa paljon erilaisia asioita.”

Jalkapallossa omavastuita ei maajoukkuetoiminnasta ole. Maajoukkuevuosia edeltävinä vuosina pelaajat ovat aluejoukkueissa ja leireiltä saatetaan periä omavastuuosuus majoituksesta ja ruokailusta.

Maajoukkuetoiminnan rahoitus jalkapallossa tulee yksinomaan miesten maaotteluista.

”Miesten A-maajoukkueen mediaoikeuskorvaukset, medianäkyvyystuotot ja pääsylipputuotot vievät maajoukkueen useamman miljoonan plussalle, ja sitä nettotuottoa käytetään naisten, poikien ja tyttöjen maajoukkuetoiminnan ’nettotappion’ rahoittamiseksi sekä jalkapallossa että futsalissa”, kertoo Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrandehttps://www.hs.fi/haku/?query=marco+casagrande.

Casagrande muistuttaa, että lajissa tavoitellaan menestystä eikä sitä voi mitata pelkästään rahassa, vaan toiminta on nähtävä pitkän aikavälin investointina.

Menestys saattaa lisäksi tuoda maajoukkueille lisää pelejä, minkä vuoksi budjettia on hankala tehdä ennakkoon. Tänä vuonna 17-vuotiaat tytöt pääsivät EM-kisoista loppusyksyn MM-kisoihin.

”Menestyksen myötä budjetin on ehdottomasti aina joustettava”, Casagrande sanoo.

Lentopallossa omavastuuta on maksettavana lukioiässä. Liiton nuorten maajoukkuetoiminta on keskitetty Kuortaneen urheiluopiston yhteydessä toimivaan valmennuskeskukseen. Pelaajat käyvät myös lukion Kuortaneella. Nuorelle pelaajalle tai hänen vanhemmilleen se tarkoittaa arviolta 5 500–6 000 euron kuluja.

”Yli puolet summasta on vuokraa kunnan vuokra-asunnoista”, kertoo lentopalloliiton urheilutoiminnan johtaja Sami Heikkiniemihttps://www.hs.fi/haku/?query=sami+heikkiniemi.

Heikkiniemen mukaan kustannukset tiedotetaan vanhemmille etukäteen ja on pelaajan oma päätös, lähteekö hän Kuortaneelle opiskelemaan. Kuortaneella on tällä hetkellä 41 opiskelijaa.

Maajoukkueet ovat sekä tytöillä että pojilla kolmessa ikäluokassa. Leiriringeissä on kuudessa joukkueessa yhteensä mukana noin sata pelaajaa. Nuorimmissa ikäluokissa mukana on myös kotona asuvia, vanhimmissa jo liigassa pelaavia pelaajia.

”Laadukas kansainvälisen tason huippuohjelma on kallis. Nuori tai vanhemmat on yksi kokonaisuuden rahoittaja”, Heikkiniemi sanoo.

Arvokisojen omavastuita lentopalloilijoilla ei ole. Miesten, naisten ja istumalentopallon naisten maajoukkueille maksetaan leireistä samansuuruiset kilometrikorvaukset, matkakulut ja päivärahat, mutta palkkiota maajoukkuetoiminnasta ei makseta.

Kaikkiaan maajoukkuetoiminnan kustannukset ovat miljoonaluokassa. Kuortaneen valmennuskeskuksen toimintaan käytetään tänä vuonna 450 000 euroa ja ikäkausimaajoukkueisiin yhteensä 180 000 euroa. Miesten maajoukkuetoiminnan budjetti on 675 000 euroa ja naisten 425 000 euroa. Ero selittyy sillä, että miehet pelaavat MM-kisoissa.

Tarkka summa on miesten osalta avoin, sillä MM-kisojen kestoa ei joukkueen osalta tiedetä.

Naisten istumalentopalloon liitto käyttää 80 000 euroa.

Juttua täsmennetty Uimaliiton maksujen osalta.