Urheilu

Noora Honkala juoksi kahdeksanneksi 100 kilometrin MM-kisassa: ”Kyllä oli rankka kisa, mutta onnistunut suoritus!”

Honkala pääsi alle kahdeksan tunnin ja teki uuden Suomen ennätyksen.

Ultrajuoksija Noora Honkala juoksi kahdeksanneksi 100 kilometrin MM-kilpailussa Kroatiassa.

Honkala, 26, käytti matkaan 7:52.04, mikä on uusi Suomen ennätys. Hän oli kisan paras pohjoismaalainen ja kolmanneksi paras eurooppalainen.

”Kyllä oli rankka kisa, mutta onnistunut suoritus!” Honkala kommentoi MM-debyyttiään.

Kisan nopein oli Kroatian Nikola Šustić ajalla 7:20.34.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Honkala on Suomen ykkösnimi ylipitkillä juoksumatkoilla. Huhtikuussa hän juoksi Kaarinassa kuuden tunnin Suomen ennätyksen 77,052 kilometriä. Lisäksi hänellä on ennätykset 12 ja 24 tunnin ja 100 mailin juoksuista.

Edellisen kerran Honkala juoksi sadan kilometrin kisan kolme vuotta sitten Salossa. Silloin aikaa kului 8.58.38 tuntia. Kroatiassa tavoitteena oli päästä alle kahdeksan tunnin, ja se tavoite täyttyi komeasti.

Lohjalainen Honkala on opetellut tammikuusta alkaen uuteen elämänmenoon.

Hän muutti avopuolisonsa ja nykyisen valmentajansa Sami Vaskolan kanssa Kreikkaan, jossa pariskunta asuu pienessä mökissä Karvelasin kylässä, noin 180 kilometriä Ateenasta lounaaseen.

”Karvelas on loistava paikka urheilijalle, mutta jos etsii yöelämää ja ison kaupungin menoa, tämä ei ole oikea paikka asua”, 26-vuotias Honkala kertoo HS:lle puhelimitse elokuun lopussa.

Byrokratia hoituu monessa paikassa vielä papereilla. Tietokoneita on harvassa paikassa ja laskut käydään maksamassa henkilökohtaisesti.

”Ajassa täällä on jääty 10–20 vuotta Suomesta. Kun menin hoitamaan vesilaskua, virkailija piti kahvitaukoa ja käski tulla ylihuomenna uudestaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ultrajuoksut
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  2. 2

    MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

  3. 3

    12-vuotias korispoika on jo 213-senttinen – nöyryyttää ikätovereitaan ja kuittailee päälle

  4. 4

    Ruotsalainen F1-kuljettaja ylistää Kimi Räikkösen merkitystä, vaikka menetti itse työpaikkansa

  5. 5

    Ruotsin parhaan jalkapalloakatemian ohje ”poistaa ystäviä” saa täystyrmäyksen – ”Kauheaa, asia on päinvastoin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  2. 2

    Prinsessa lupasi ostaa Anna-Julia Kontiolle hevosen – enää hänen pitäisi tietää, millaisen hevosen haluaisi

  3. 3

    MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

  4. 4

    Ruotsin jalkapallomaajoukkueen kapteeni tuli kaapista ja puhuu seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta: ”Jalkapalloa pelaava gay-nainen herättää paljon vihaa”

  5. 5

    12-vuotias korispoika on jo 213-senttinen – nöyryyttää ikätovereitaan ja kuittailee päälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

  2. 2

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  3. 3

    Prinsessa lupasi ostaa Anna-Julia Kontiolle hevosen – enää hänen pitäisi tietää, millaisen hevosen haluaisi

  4. 4

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  5. 5

    Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    4. 4

      Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Siennaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

    5. 5

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    6. 6

      Petosvyyhti Helsingin seudulla: Yritys pumppasi petollisten lainojen ja tekaistujen laskujen avulla 150 000 euroa ulkomaisille tileille

    7. 7

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen

    8. 8

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    9. 9

      Suomessa teinit juovat harvemmin kuin muissa Euroopan maissa mutta useammin humalaan asti – Vertailussa näkyy dramaattinen muutos vuoteen 2002

    10. 10

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sipilä ja Medvedev puhuvat ainakin ongelmajätteistä
    3. Suomessa teinit juovat harvemmin kuin muissa Euroopan maissa mutta useammin humalaan asti – Vertailussa näkyy dramaattinen muutos vuoteen 2002
    4. Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset
    5. Petosvyyhti Helsingin seudulla: Yritys pumppasi petollisten lainojen ja tekaistujen laskujen avulla 150 000 euroa ulkomaisille tileille
    6. Kiira Korpi halusi olla tarkoituksella avoin elämäkerrassaan – ”Menestyksen hinta voi olla kova”
    7. Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”
    8. Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Siennaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä
    9. Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset
    10. Tuomariehdokas Kavanaugh kiisti seksuaalisen ahdistelun moneen kertaan – Ja kiistämisen hän oppi mestarilta, Bill Clintonilta
    11. Bisnestapahtuma Nordic Business Forum alkoi Helsingissä – HS seuraa ja näyttää suorana
    12. Näytä lisää