Urheilu

Ruotsi romahti Kansojen liigan avauksessaan – päävalmentaja haki syitä MM-kisoista: ”Se voi olla yksi selitys”

Ruotsin kahden maalin johto vaihtui katkeraan tappioon Turkkia vastaan.

Suomi aloitti jalkapallon Kansojen liigan lauantaina 1–0-voitolla Unkarista, mutta länsinaapurissa tunnelmat olivat maanantai-iltana selvästi synkemmät.

Isaac Kiese Thelin vei Ruotsin Turkkia vastaan johtoon 23. minuutilla, ja Viktor Claesson iski isäntien 2–0-osuman toisen puoliajan alussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tuloillaan ollut voitto avausottelusta kuitenkin vaihtui katkeraan pettymykseen. Ensin Hakan Calhanoglu kavensi 51. minuutilla, ja viime minuuteilla Emre Akbaba iski kahdesti vieden Turkin voittoon.

Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson haki syitä romahdukselle kesän MM-kisoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Inhoan selitysten etsimistä, mutta me, jotka pelasimme hieman pidempään MM-kisoissa, olemme saaneet lyhyemmän kauteen valmistavan jakson”, Andersson pohti Aftonbladetille.

”Pelaajamme eivät olleet ihan niin pirteitä lopussa kuin tavallisesti. Olisin voinut tehdä pari lisää vaihtoa, jos niitä olisi ollut jäljellä. En halua syyttää MM-kisojen vaikutusta, mutta se voi olla yksi selitys.”

Turkki hävisi ensimmäisessä ottelussaan Venäjälle maalein 1–2.

Suomi kohtaa tänään Kansojen liigan toisessa ottelussaan Viron kello 21.45. Ottelun näyttää Viasat Jalkapallo ja Viafree.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Kansojen liiga
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Vapaaottelujärjestö UFC juhlistaa Donald Trumpin historiaa taistelulajeissa 14 minuutin minidokumentilla – faneilta tyly vastaanotto

  2. 2

    Tässäkö on F1-kauden paras kuljettaja? Britit syyttävät venäläisiä äänestyksen manipuloinnista, mutta vastaus löytyy Facebookista

  3. 3

    Ainoastaan irlantilaiset häviävät suomalaisia enemmän rahapeleissä Euroopassa, sanoo ekonomisti – Auttaisiko siihen Veikkauksen monopolin purkaminen?

  4. 4

    Pallo verkkoon kantapäällä yli maalivahdin – Englannin nuorelta tähdeltä taiturimainen viimeistely

  5. 5

    Kansojen liigan alkulohkot saatiin päätökseen – tämä kolmikko haastaa Huuhkajat pudotuspeleissä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vahva myrkkymaali olisi estänyt merirokon kiinnittymisen Tapio Lehtisen veneen pohjaan – nyt tarvitaan raappaa ja paistinpannua, että äyriäiset saa irti

  2. 2

    Häikäisevä torjunta sai NHL:n viime vuosien parhaan maalintekijän yhtymään suosionosoituksiin

  3. 3

    Kansojen liigan alkulohkot saatiin päätökseen – tämä kolmikko haastaa Huuhkajat pudotuspeleissä

  4. 4

    Ainoastaan irlantilaiset häviävät suomalaisia enemmän rahapeleissä Euroopassa, sanoo ekonomisti – Auttaisiko siihen Veikkauksen monopolin purkaminen?

  5. 5

    Paraneeko Jesse Puljujärven asema? Edmonton Oilers antoi potkut päävalmentajalleen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

  2. 2

    Ravitsemusterapeutti kauhistui urheilijoiden alhaisista rasvaprosenteista – ”Silloin mennään omaa biologiaa vastaan”

  3. 3

    Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

  4. 4

    Jaakko Hänninen ajoi Saimaan saaresta läpi talven pyörällä yli 30 kilometrin päähän lukioon – nyt hän on MM-mitalisti, jolla on suomalaiselle pyöräilijälle harvinainen ominaisuus

  5. 5

    Vahva myrkkymaali olisi estänyt merirokon kiinnittymisen Tapio Lehtisen veneen pohjaan – nyt tarvitaan raappaa ja paistinpannua, että äyriäiset saa irti

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    2. 2

      Eristetyn ja turisteilta kielletyn intialaissaaren heimolaiset surmasivat amerikkalaisturistin nuolilla

    3. 3

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    4. 4

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    5. 5

      Mikä Sipoonrannassa meni pieleen? Piti tulla eliittikaupunginosa, tuli keskeneräinen joutomaa – ”Mehän siis hengitämme hiekkaa”

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallinen valokyltti katoaa Kalliosta, tilalle ledivalot – ”Kaikenlaista muutakin on tässä pitänyt uusia”

    9. 9

      EU-komissiolta tyrmäys Italian budjetille – askel kohti maan rankaisemista

    10. 10

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    4. 4

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    6. 6

      Hissin kaapeli katkesi chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä ja matkustajat syöksyivät 84 kerrosta alaspäin – selvisivät säikähdyksellä

    7. 7

      Eristetyn ja turisteilta kielletyn intialaissaaren heimolaiset surmasivat amerikkalaisturistin nuolilla

    8. 8

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    9. 9

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    10. 10

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    9. 9

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    10. 10

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    11. Näytä lisää