Urheilu

Serena Williamsin väitteet tuomioiden epätasa-arvosta taisivat olla tyhjää meuhkaamista – raivon kohteeksi joutunut päätuomari saa tukea laajasta tilastosta

Päätuomari Carlos Ramosin arvellaan saaneen anteeksipyynnön Yhdysvaltojen tennisliiton puheenjohtajalta.

Grand slam -tennisturnauksissa miespelaajat ovat saaneet kolme kertaa enemmän rangaistuksia sääntöjen rikkomisesta, kertovat tilastot Telegraphin mukaan.

Lauantaisessa naisten kaksinpelin finaalissa Serena Williamsin raivon kohteeksi joutunut päätuomari Carlos Ramos saa siten tukea tuomioilleen myös tilastoista. Williamsin yksi syytös oli nimenomaan se, että miehiltä sallitaan rajumpaakin käytöstä kuin naispelaajilta.

Myös Yhdysvaltojen tennisliiton puheenjohtaja Katrina Adams sanoi tuoreeltaan, että tenniksessä ei ole tasa-arvoa. Telegraphin mukaan Adamsin oli nähty pyytäneen anteeksi Ramosilta, joka perjantaina on yhtenä päätuomarina Yhdysvaltojen ja Kroatian Davis cup -otteluissa.

Heti tuoreeltaan kerrottiin, että Yhdysvaltojen avoimessa tennisturnauksessa annettiin kahden viikon aikana miespelaajille 86 rangaistusta sääntörikkeistä ja naisille 22. Nyt tilastoja on pengottu laajemmin ja kaikista neljästä grand slam -turnauksesta viimeisten 20 vuoden ajalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tilastojen mukaan Williamsin väitteet joutuvat outoon valoon: miehiä on rangaistu 1 534 kertaa, naisia 526.

Erityisesti miehet ovat ”ansioituneet” paiskomaan mailojaan: näitä on tapahtunut yli 600 kertaa, kun naispelaajia on rangaistu noin sata kertaa. Myös muun muassa kiroilemisesta, muusta älämölöstä, epäurheilijamaisesta käytöksestä tai pallojen paiskomisesta miehiä on rangaistu useammin kuin naisia.

Ainoa merkittävä sääntörikkomus, josta naisia on rangaistu useammin, on valmentajalta neuvojen saaminen. Naispelaajia on rangaistu noin 150 kertaa ja miehiä alle sata kertaa. Myös Williamsia rangaistiin valmentajalta saamistaan neuvoista.

Itse ottelu päättyi Japanin Naomi Osakan voittoon 6–2, 6–4.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tennis
  • Serena Williams
  • Urheilu
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  2. 2

    Ruotsalainen F1-kuljettaja ylistää Kimi Räikkösen merkitystä, vaikka menetti itse työpaikkansa

  3. 3

    Ruotsin parhaan jalkapalloakatemian ohje ”poistaa ystäviä” saa täystyrmäyksen – ”Kauheaa, asia on päinvastoin”

  4. 4

    12-vuotias korispoika on jo 213-senttinen – nöyryyttää ikätovereitaan ja kuittailee päälle

  5. 5

    MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  2. 2

    Prinsessa lupasi ostaa Anna-Julia Kontiolle hevosen – enää hänen pitäisi tietää, millaisen hevosen haluaisi

  3. 3

    MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

  4. 4

    Ruotsin jalkapallomaajoukkueen kapteeni tuli kaapista ja puhuu seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta: ”Jalkapalloa pelaava gay-nainen herättää paljon vihaa”

  5. 5

    12-vuotias korispoika on jo 213-senttinen – nöyryyttää ikätovereitaan ja kuittailee päälle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

  2. 2

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  3. 3

    Prinsessa lupasi ostaa Anna-Julia Kontiolle hevosen – enää hänen pitäisi tietää, millaisen hevosen haluaisi

  4. 4

    Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

  5. 5

    Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    4. 4

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    5. 5

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    6. 6

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen

    7. 7

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    8. 8

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Tältä näyttää tamperelainen ratikka – se on ”konstailematon” ja ”aito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    8. 8

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    9. 9

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    10. 10

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    11. Näytä lisää