Urheilu

Italian tähtihakkuri Ivan Zaitsev lähes pitelemätön – tyly tappio varmisti Suomen MM-urakan päättymisen sunnuntaina

Italia–Suomi 3–0

Toinen isäntämaa Italia on pelannut lentopallon MM-kisoissa kuusi ottelua, voittanut ne kaikki ja hävinnyt vain kaksi erää.

Hävityistä eristä kumpaakaan ei aiheuttanut Suomi, jota vastaan viime olympialaisten hopeamaa Italia pelasi myöhään perjantai-iltana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tähtipelaajiensa Ivan Zaitsevin ja Osmany Juantorenan johdolla Italia voitti Milanossa pelattavan jatkolohkon ottelussa Suomen 3-0 puolentoista tunnin näytöksen jälkeen.

Eräluvut kertoivat osaltaan, että kahdessa ensimmäisessä erässä (25–20 ja 25–18) Suomi pystyi pyristelemään kohtalaisesti vastaan, mutta kolmas erä (25–16) oli läpihuutojuttu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joukkueitten välinen tasoero tuli hyvin esiin ottelussa, varsinkin kun Suomi ei pystynyt esittämään parasta osaamistaan.

Varsinkin venäläisjuurinen hakkuri Zaitsev oli suomalaisille lähes pitelemätön. Hän viimeisteli ottelussa 14 pistettä, samoin kuubalaislähtöinen yleispelaaja Juantorena.

”Hienosti aloitettiin peli, mutta sitten meidän hyökkäyksemme vähän tukehtui. Syöttövastaanottopeli kääntyi myös kaverille ottelun alun jälkeen. Italia on kova joukkue, mutta ei sen kummempi kuin muutkaan maailman kärkijoukkueet”, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoi Lentopalloliiton tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Zaitsev on kisojen pistepörssissä kolmantena tehtyään kuudessa ottelussa 97 pistettä eli 16 pistettä ottelua kohden.

Suomen passari ja kapteeni Eemi Tervaportti ei yllättynyt Italian pelistä.

”Ivan Zaitsev ja Osmany Juantorena ovat aikamoisen kovia kavereita, kun saavat pallon kouraan. Me oltiin alussa hyviä, mutta sitten alkoi Italian hyökkäyspeli toimia”, Tervaportti sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen paras pistemies (12) oli hakkuri Urpo Sivula, jonka suoritus oli parempi kuin MM-kisojen edellisissä otteluissa. Kolmannessa erässä Sivula sai tehdä tilaa nuorelle Samuli Kaislasalolle, joka kunnostautui alkulohkon ottelussa Irania vastaan.

Neljästä jatkolohkosta MM-turnauksen kolmanteen vaiheeseen selviävät lohkojen voittajat ja kaksi parasta lohkokakkosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ennen jatkolohkon alkua Suomella oli vain häviävän pieni teoreettinen mahdollisuus selviytyä kahden parhaan lohkokakkosen joukkoon.

Nyt ei ole enää sitäkään mahdollisuutta.

Jäljellä on kaksi ottelua, lauantaina Hollantia ja sunnuntaina Venäjää vastaan.

Suomen kannalta panoksena on enää mahdollisuus kartuttaa pisteitä seuraavaa maailmanrankingiin.

”Hollanti-peliin lähdetään isolla taisteluasenteella ja itseluottamuksella”, Sammelvuo sanoi.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HIFK tarrasi kiinni suoraan nousuun Veikkausliigaan – tasapeli viimeisessä ottelussa riittää

  2. 2

    Apuvalmentajan käytös kuumensi Jose Mourinhon raivon valtaan – Chelsean ja Manchester Unitedin ottelu sai dramaattisen lopun

  3. 3

    Real Madrid rikkoi ennätyksen, jota se ei koskaan olisi halunnut tehdä – nyt seuran historiaan piirtyy aika kahdeksan tuntia ja yksi minuutti

  4. 4

    Anna-Julia Kontio ratsasti yleisöhurrauksen keskellä Helsinki Horse Show’ssa kuudenneksi – ”Ratsastin vielä varovaisesti”

  5. 5

    Hyperandrogeeninen Caster Semenya sai arvostetun naisurheilupalkinnon – ”Haluan edustaa maailmalla maatani ja kansaani, jotka ymmärtävät ja tukevat minua”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kaisa Ilvesmäki-Jakobsen voitti syövän kahdesti ja on nyt triathlonin maailmanmestari, vaikka luuli jo elämänsä menneen pilalle

  2. 2

    Real Madrid rikkoi ennätyksen, jota se ei koskaan olisi halunnut tehdä – nyt seuran historiaan piirtyy aika kahdeksan tuntia ja yksi minuutti

  3. 3

    Apuvalmentajan käytös kuumensi Jose Mourinhon raivon valtaan – Chelsean ja Manchester Unitedin ottelu sai dramaattisen lopun

  4. 4

    Kansainvälinen kouluratsastustuomari kertoo, miten pisteet tuomarikopissa syntyvät – ”Oi voi, siinä tuli iso virhe”

  5. 5

    HIFK tarrasi kiinni suoraan nousuun Veikkausliigaan – tasapeli viimeisessä ottelussa riittää

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  2. 2

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  3. 3

    Maailmankuulu sotavalokuvaaja Robert Capa otti valokuvan, joka muutti jalkapallolegenda Éric Cantonan elämän: ”Onko se todella hän?”

  4. 4

    Vanhempien autolla treeneihin 520 km viikossa ja eväät jään päällä säilössä –maailman­mestareiden arki on karua Helsingissä: ”Ja vielä maksavat siitä”

  5. 5

    Suomen snookertaituri Robin Hull sairastui vakavasti: Käsi vapisee niin että ura on suuressa vaarassa

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    3. 3

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    4. 4

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    5. 5

      Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times

    6. 6

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    7. 7

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    8. 8

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    9. 9

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    10. 10

      Saudi-Arabia pesi kruununprinssin kädet vahinkoselityksellä Khashoggin tappamisesta – osittainen tunnustus kelpaa Trumpille, joka haluaa pelastaa jättimäisen asekaupan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    3. 3

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    4. 4

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    5. 5

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    6. 6

      CNN: Matkustajakone laskeutui myrskyssä sivuttain Bristolin lento­kentälle – ”vaikuttava” suoritus, ylisti kentän henkilö­kunta

    7. 7

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    8. 8

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    9. 9

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Ulkoministeri Soini kutsuu IPCC:n ilmasto­raportin synnyttämää keskustelua hysteeriseksi höpinäksi – ”Valtion ei pidä meitä pakottaa luontoa suojelemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times
    3. 2 tuntia sitten
    4. Meksiko pysäytti rajasillalle tuhansien siirtolaisten karavaanin, joka suuntaa kohti Yhdysvaltoja – Adriana Consuelo ylitti rajajoen kumiveneellä ja meni tacoravintolaan
    5. HIFK:n Lauri Kulmala avasi maalihanat kauden ensimmäisessä liigapelissään – ”Jäihän avausmaalista toki kiekko muistoksi, vaikka tappion jälkeen se ei kauheasti lämmitä”
    6. 4 tuntia sitten
    7. Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan
    8. Poliisi etsii mahdollisesti aseistautunutta miestä Toholammilla Pohjanmaalla
    9. Isis vapautti pantti­vankeja miljoonalunnaita vastaan Syyriassa – aluemenetykset veivät jihadistien öljytulot, mutta he ovat keksineet uusia ansaintatapoja
    10. 8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla
    11. Rakentamisen laatu ei parane patistamatta Tilaajille
    12. Kaisa Collinin osuma vei PK-35:n mestariksi – ”Kerrankin käytettiin maalipaikat hyväksi”
    13. Mikko Korhonen nousi taistellen kärkikymmenikköön Valderraman tynkägolfissa – ”Veto oli kateissa”
    14. Näytä lisää