Urheilu

Patrik Laine sai unelma-alun kaudelle – Miro Heiskasella vakuuttava NHL-debyytti

Laine aloitti tehokkaasti maalikuninkuuden jahtaamisen.

Toronto

Vain neljä minuuttia se otti ennen kuin Patrik Laine sai tililleen kauden 2018–2019 avausmaalinsa.

Laine vei kauden ensimmäisellä laukauksellaan Winnipeg Jetsin 1–0-johtoon ylivoimalla ajassa 4.01 St. Louis Bluesia vastaan.

Laineen laukaus meni maaliin Bluesin puolustaja Colton Paraykon mailan kautta.
Laine teki tehot 1+1 Jetsin 5–1-voitossa. Myös NHL-debyyttinsä tehnyt Kristian Vesalainen avasi pistetilinsä. Nelosketjussa pelannut Vesalainen, 19, saalisti syöttöpisteen Brandon Tanevin 5–0-maaliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuutisen kiloa kesän aikana painoaan pudottanut Laine oli pelipäällä avausottelussa ja putki kulki raikkaasti.

Suomalaistähti oli näkyvästi esillä hyökkäyssuuntaan ja otti röyhkeästi ratkaisuja. Tilille merkittiin viisi laukausta maalia kohti.

Viime kaudella Laine teki avausmaalinsa toisessa ottelussa. Tesoman tykki teki viime kaudella tuhoa ylivoimalla 20 maalin verran, mikä oli koko liigan paras lukema.

Laine sijoittui viime kaudella NHL:n maalipörssissä toiseksi 44 maalillaan. Laine kuuluu tämän kauden suurimpiin maalipörssin voittajasuosikkeihin.

Vesalalainen pelasi samassa ketjussa Jack Roslovicin ja Nikolaj Ehlersin kanssa. Suomalaistulokas sai peliaikaa reilut kahdeksan minuuttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miro Heiskanen osoitti heti NHL-debyytissään, miksi hän on yksi potentiaalisista ehdokkaista Vuoden tulokkaaksi.

Dallas Starsin 19-vuotias suomalaispuolustaja pelasi kuin vanha tekijä 3-0-kotivoitossa Arizona Coyotesia vastaan.


Viime kaudella HIFK:ssa loistanut Heiskanen oli aktiivinen kaukalon molemmissa päädyissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Loistavan luistelutaitonsa ja pelinlukutaitonsa avulla Heiskanen tuki hyökkäyksiä rohkeasti ja ruokki hyökkääjiä napakoilla syötöillä. Puolustussuuntaan nuorukainen oli takuuvarma.

Ottelun ensimmäisessä vaihdossaan Heiskanen näytti heti pelirohkeuttaan tasavajaalla, kun hän paahtoi lähes koko kentän läpi ja oli lähellä alustaa avausmaalin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toisessa erässä Starsin 1–0-maalia edelsi Heiskasen viileä sisäänvienti hyökkäysalueelle kiekon kanssa, mikä osaltaan mahdollisti Devin Shoren tekemän maalin.

Heiskanen debytoi kakkosparissa konkaripuolustaja Marc Methotin kanssa. Heiskanen (19.35 minuuttia) sai John Klingbergin ja Esa Lindellin jälkeen kolmanneksi eniten peliaikaa. Kokonaisuutena vakuuttava NHL-debyytti Heiskaselle

Heiskanen ei ollut Starsin ainoa suomalaisdebytantti. Roope Hintz pelasi myös ensimmäisen ottelunsa NHL:ssä. Hintz johti nelosketjua.

Torstain kierros:

Buffalo-Boston 0-4 (0-2, 0-1, 0-1)

Pittsburgh-Washington 7-6 ja (2-3, 3-1, 1-2)

Carolina-NY Islanders 1-2 ja (0-0, 0-1, 1-0, 0-1) C: Sebastian Aho 0+1, N: Valtteri Filppula 1+0

NY Rangers-Nashville 2-3 (0-0, 1-1, 1-2) N: Pekka Rinne 34/36 torjuntaa

Ottawa-Chicago 3-4 ja (3-2, 0-0, 0-1, 0-1)

Detroit-Columbus 2-3 ja (0-1, 2-1, 0-0) C: Markus Nutivaara 0+1, Joonas Korpisalo 18/20 torjuntaa

St. Louis-Winnipeg 1-5 (0-1, 0-0, 1-4) W: Patrik Laine 1+1, Kristian Vesalainen 0+1

Dallas-Arizona 3-0 (0-0, 3-0, 0-0) D: Esa Lindell 0+1, A: Antti Raanta 22/25 torjuntaa

Colorado-Minnesota 4-1 (1-1, 1-0, 0-2) C: Mikko Rantanen 1+1, M: Mikko Koivu 0+1

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • Patrik Laine
  • Sami Hoffrén
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Real Madridin tähtihyökkääjä joutui keskelle erikoista sieppausväitettä – ”Älkää nyt viitsikö”

  2. 2

    Näin kieppuu mäkihyppääjä Julia Kykkänen ilmavirran vietävänä tuulitunnelissa – Olympiavoittaja Toni Nieminen kysyy nyt maajoukkuehyppääjiltä: ”Kuka on valmis ottamaan sankarinviitan?”

  3. 3

    Vanhempien autolla treeneihin 520 km viikossa ja eväät jään päällä säilössä –maailman­mestareiden arki on karua Helsingissä: ”Ja vielä maksavat siitä”

  4. 4

    Rihanna kieltäytyi esiintymästä Super Bowlissa – BBC: Poptähti haluaa tukea polvistumiset aloittanutta pelaajaa

  5. 5

    Saamen maajoukkuemies Jarkko Lahdenmäki aikoo nostaa HIFK:n Veikkausliigaan – lauantaina tähtirinnat kohtaa kärkiottelussa KPV:n

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vanhempien autolla treeneihin 520 km viikossa ja eväät jään päällä säilössä –maailman­mestareiden arki on karua Helsingissä: ”Ja vielä maksavat siitä”

  2. 2

    Eläinlääkäri Kati Niinistö näkee minuutissa, kelpaako hevonen Horse Show’hun – ”Olemme tapahtuman eläinsuojeluasiamiehiä”

  3. 3

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  4. 4

    Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta

  5. 5

    Kohta pitää kysyä, koska viimeksi NHL:ssä meni näin hyvin – Mikko Rantanen nousi syöttö­pörssin kärkeen ja Laineen tykki lauloi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

  2. 2

    Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

  3. 3

    Maailmankuulu sotavalokuvaaja Robert Capa otti valokuvan, joka muutti jalkapallolegenda Éric Cantonan elämän: ”Onko se todella hän?”

  4. 4

    Suomen snookertaituri Robin Hull sairastui vakavasti: Käsi vapisee niin että ura on suuressa vaarassa

  5. 5

    Yhdeksäskin kuolonuhri varmistunut Nepalin suuressa kiipeilyturmassa, onnettomuus yksi pahimmista

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maija Nordman oli ratsastamassa Espoossa, kun vastaan tullut autoilija väläytti pitkiä valoja ja painoi töötin pohjaan – ”Kaikki keskittyminen meni hengissä pysymiseen”

    2. 2

      Ulkoministeri Soini kutsuu IPCC:n ilmasto­raportin synnyttämää keskustelua hysteeriseksi höpinäksi – ”Valtion ei pidä meitä pakottaa luontoa suojelemaan”

    3. 3

      Suomi on siirtynyt järjettömyyden aikaan – oheis­kärsijöiden määrä kasvaa, kun työ­taistelut laajentuvat

    4. 4

      Et ole sittenkään käyttänyt ketsuppikuppeja väärin koko elämäsi ajan – soitimme suomalaismiehelle, joka ratkaisi massiivisella selvitystyöllä vuosikausien mysteerin

    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      CNN: Matkustajakone laskeutui myrskyssä sivuttain Bristolin lento­kentälle – ”vaikuttava” suoritus, ylisti kentän henkilö­kunta

    7. 7

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    8. 8

      ”Menestyjän kortti” jäi ahtaalle, kun Visa vinkui maakuntien baareja myöten – Nyt Diners Club lopetti ja American Express on tarjouksessa

    9. 9

      Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

    10. 10

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    3. 3

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    4. 4

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    5. 5

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    6. 6

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    7. 7

      Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

    8. 8

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    9. 9

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    10. 10

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    7. 7

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    8. 8

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää