”Isäni haukkui periaatteessa ihan lyttyyn”, kertoo Suomen maajoukkue­pelaaja Robert Taylor – pohja­kosketuksen hän koki Englannin kymmenennellä sarja­tasolla

Helsinki/Tallinna. Yhtenä vuonna olet superlupaus, toisena vuonna lähes nolla. A-maajoukkuepelaaja Robert Taylorinhttps://www.hs.fi/haku/?query=robert+taylorin, 23, nollakokemus tuli mutaisen kentän laidalla Englannin sarjapyramidin lähes alimmalla tasolla.

Entinen suurlupaus istui viisi vuotta sitten Englannissa kymmenennellä sarjatasolla Lincoln Moorlandsin kulahtaneen stadionin vaihtopenkillä. Hänet oli lähetetty lainalle, eikä valmentaja piitannut suomalaisesta.

”Koutsi sanoi, että en ole tarpeeksi hyvä. Istuin penkillä ja katsoin, kun koutsi poltti röökiä, söi ranskalaisia ja huusi pelaajille mutakentällä. Mietin, että tämä oli tässä”, Taylor kertoo maajoukkueen hotellilla ennen Viro-ottelua.

JJK Jyväskylän kasvatti Taylor muutti 15-vuotiaana Englantiin harjoittelemaan Lincoln Cityn junioreissa. Jos mitään ruusuisia haaveita oli, karisivat ne nopeasti. Taylor päätyi kahden muun junioripelaajan kanssa asumaan paikallisen perheen ahtaisiin tiloihin.

”Se oli kyllä ihan hirveätä, ja ruoat olivat hirveitä. Nainen kokkasi ruoat aamuseitsemältä ja jätti ne pöydälle meille lämmitettäväksi.”

Taylorin mukaan perhe yritti säästää seuralta saamistaan rahoista mahdollisimman paljon itselleen. Pelaajat järjestivät ruokahuollon salaa itse.

”Kun perhe meni kirkkoon, yksi meistä meni ikkunalle vahtimaan, toinen keittiöön ja minä juoksin heittämään ruoat metsään. Sitten kävimme McDonaldsissa hakemassa syötävää”, Taylor sanoo.

Myöhemmin pelaajat pääsivät toiseen perheeseen, jossa he viihtyivät paremmin.

Jalkapallo oli perusenglantilaista alasarjafutista. Pitkää palloa päätyyn ja perään, ja sen jälkeen taisteltiin.

”Loppujen lopuksi en enää halunnut jäädä sinne. Näin, miten he kohtelivat niitä junioreita, jotka olivat saaneet ammattilaissopimuksen. Edustusjoukkue lähetti ne lainalle jonnekin alasarjoihin.”

”Minun oli pakko päästä Englannista pois. Olin 18-vuotias enkä pääse edes kymppidivariin.”

Taylor päätyi kiertämään kolmessa eri joukkueessa lainalla. Jokaisessa joukkueessa hänelle sanottiin, että hänen tasonsa ei riitä avauskokoonpanoon. Taylor tajusi, että Englannissa hänestä ei tule pelaajaa.

”Mietin, että jos pääsen takaisin Suomeen, voin rakentaa urani uudestaan. Minun oli pakko päästä Englannista pois. Olin 18-vuotias enkä pääse edes kymppidivariin.”

Taylor palasi Suomeen ja käynnisti uransa uudelleen JJK:ssa. Sieltä hän päätyi RoPSiin, jossa hän sai paljon vastuuta. Nyt hän pelaa Tromssassa Norjan liigassa hyvää kautta Simo Valakarinhttps://www.hs.fi/haku/?query=simo+valakarin valmennuksessa.

Taylorin isä, Paul Taylorhttps://www.hs.fi/haku/?query=paul+taylor oli entinen Veikkausliiga-pelaaja Englannista, joka laittoi pallon Robertin vasemman jalan eteen heti, kun poika nousi seisomaan. Ei tullut vasenjalkaista, vaan tuli umpioikeajalkainen.

Kuusivuotiaana Taylor liittyi JJK:n korttelijoukkueeseen, ja 13-vuotiaana häntä pidettiin jo paikallisena suurlupauksena. Vuonna 2007 lehdet kirjoittivat JJK:n tehneen kuuden vuoden sopimuksen Taylorin kanssa.

”Katkeruutta, kateellisuutta ja ylikritisointia.”

Paul Taylorin mielestä sopimus oli JJK:n julkisuustemppu, joka auttoi perhettä taloudellisesti. Maksut jäivät pois, ja Robert sai muutamat kengät vuodessa.

Poikkeuksellinen sopimus herätti kateutta. Robertin ja hänen isänsä selän takana kyräiltiin.

”Katkeruutta, kateellisuutta ja ylikritisointia. Jos minulla ei mennyt peli hyvin, sain eniten kritiikkiä, vaikka koko joukkueella ei olisi mennyt hyvin. Katkeruus näkyi ihmisten käytöksessä”, Robert sanoo.

Hänen mukaansa isä olisi palauttanut nopeasti maan pinnalle, jos poika olisi pitänyt itseään superlupauksena.

”Ei 13-vuotiaasta voi tietää, tuleeko siitä pelaajaa vai ei. Mieluummin olisi vain pelannut ilman mitään juttuja. En edes usko, että ihmiset pitivät minua superlupauksena. Lehdet vain kirjoittivat niin”, Taylor sanoo.

Seuraavana vuonna perhe muutti Englantiin vuodeksi.

Paul Taylor halusi perheen unohtavan kaiken hehkutuksen kuuden vuoden sopimuksesta. Robert pääsi Nottingham Forestin akatemiaan. Siellä valmentajat näkivät, että Robertista voisi myöhemmin tulla hyvä pelaaja.

”Oli hassua, että hän pääsi sinne akatemiaan muttei Suomessa maajoukkueleirille. Suomessa katsotaan liikaa pelaajan sen hetkistä tasoa, eikä sitä potentiaalia, mitä hänestä voisi tulla”, Paul Taylor sanoo.

Robertin mukaan isä oli aina ankara ja poika sai kuulla aina huonoista peleistä.

”Isäni haukkui periaatteessa ihan lyttyyn. Hän sanoi, että olin paska. Se kuulostaa pahalta nykyään. Sanon, että kaikki pelaajat täällä Huuhkajissa ovat kokeneet vastoinkäymisiä ja heille on sanottu junioreina rumasti”, Taylor sanoo.

Paul Taylor kertoo esimerkin siitä, miten hän teki pojastaan sitkeämpää ja nosti kipukynnystä. 11-vuotiaana Robertin joukkue pelasi KuPSia vastaan. Robert oli tehnyt maalin mutta joutui tulemaan kentältä vääntyneen nilkan takia.

”Vaimoni sanoi, että älä sano mitään. Menin Robertin luokse ja sanoin, että ota teippi jalasta ja mene kentälle. Hän otti sen ja juoksi kentällä pallon perässä. Ei pidä antaa periksi”, Paul Taylor sanoo.

”Jos peli menee huonommin, isä kyselee, mitä oikein tein kentällä.”

Automatkoilla isä ja poika huusivat toisilleen huonon pelin jälkeen. Robertin mukaan ankara kritiikki jatkuu edelleen.

”Jos peli menee huonommin, isä kyselee, mitä oikein tein kentällä.”

Robertin mukaan isä eli tunteella poikansa uraa ja teki kaikkensa pojan eteen rahallisesti ja ajallisesti. Paulin mukaan pojan ei koskaan pidä tyytyä siihen, mitä hänellä on.

”Pidän hänen jalkansa maassa. Kehun kyllä, jos hän on pelannut hyvin”, Paul sanoo.

Robertin mukaan lopuksi riidat sovitaan.

”On isä sanonut minulle monta kertaa, että ehkä futis ei ole sinulle ja ehkä se ei ole oikea juttu. Olemme huutaneet toisillemme ja seuraavana päivänä olemme pyytäneet anteeksi ja menimme potkimaan palloa”, Robert sanoo.

Oppi on mennyt perille. Robertin mukaan hänen pitää vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Hän ei ole vielä saavuttanut tarpeeksi.

Viro ja Suomi kohtaavat Kansojen liigan ottelussa Tallinnassa perjantai-iltana kello 21.45. Viasat ja Viafree näyttävät pelin suorana.