Urheilu

Mikko Korhonen nousi taistellen kärkikymmenikköön Valderraman tynkägolfissa – ”Veto oli kateissa”

Kilpailu pelataan hankalan sään vuoksi poikkeuksellisesti 54 reiän mittaisena.

Mikko Korhonen kiri kärkikymmenikköön golfin Euroopan pääkiertueen kilpailussa Valderramassa Espanjassa.

Andalucia Valderrama Masters -kilpailun toinen kierros pystyttiin pelaamaan poikkeuksellisesti vasta lauantaina hankalien sääolosuhteiden viivästytettyä aikataulua useaan otteeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Korhonen ei päässyt kentälle lainkaan perjantaina ja päivä kului harjoitellessa ja palautuessa.

Sää Espanjan Sotograndessa oli haastava lauantainakin, eikä huipputuloksia nähty lukuun ottamatta kilpailua isännöivää Sergio Garciaa Hän alitti kentän parin peräti seitsemällä lyönnillä (64) ja siirtyi johtoon kokonaistuloksella -10.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Korhonen teki toisella kierroksella tuloksen 71 (par). Vielä viisi reikää ennen kierroksensa loppua hän oli tuloksessa kolme yli.

Kokonaisuudessaan kierros sisälsi neljä birdietä ja neljä bogia.

”Etuysi oli kyllä taistelua. Veto oli kateissa. Hermot meinasivat palaa, mutta onneksi jaksoin taistella ja lopulta peli vähän aukesi takalenkillä. Ehkä välipäivä vei vähän terää tekemisestä”, Korhonen sanoi tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsinkiläinen jakaa oman kierroksena jälkeen kilpailussa yhdeksättä sijaa yhteistuloksella -2. Matkaa palkintopallisijoitukseen on vain kaksi lyöntiä.

Kilpailu pelataan poikkeuksellisesti 54 reiän mittaisena. Kolmas kierros pyritään viemään läpi sunnuntaina, vaikka sääennuste näyttää erittäin epävakaiselta.

Kim Koivu ja Tapio Pulkkanen karsiutuivat kilpailusta tuloksella +5.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Golf
  • Euroopan-kiertue
  • Mikko Korhonen
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HIFK edelleen maaleitta, Ilveksellä musta neljäminuuttinen loppuunmyydyssä Tampereen jäähallissa

  2. 2

    Lontoon ATP-finaalit ovat tenniksen business-luokkaa, jossa pääsee mahtipalkoille lyhyillä työpäivillä

  3. 3

    Eva Wahlström ottelee joulukuussa ensi kertaa ammattilaisena ulkomailla ja kuittaa uransa suurimman palkkion – ”Vihdoinkin tulee työstä palkkaa”

  4. 4

    Huuhkajat teki historiaa ja voitti lohkonsa surkeankin pelin jälkeen – Suomen ensimmäinen arvokisapaikka on nyt kahden voiton päässä

  5. 5

    Suomen varakapteeni Paulus Arajuuri: ”En ole koskaan aiemmin pelannut näin kurinalaisessa joukkueessa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

  2. 2

    Huuhkajat teki historiaa ja voitti lohkonsa surkeankin pelin jälkeen – Suomen ensimmäinen arvokisapaikka on nyt kahden voiton päässä

  3. 3

    Suomi otti Kansojen liigan lohkovoiton riemukkaalla maalin tappiolla

  4. 4

    Markku Kanervan Riveluutio teki jalkapallohistoriaa – nyt kysymys kuuluu, miten pitkälle tämä vire vielä kantaa joukkuetta?

  5. 5

    ”Tappiolla yöhön”, ”Kaikkien aikojen tappio! Omalla maalilla lohkovoittoon”, ”Jumala on olemassa, jee!” – somessa riemuittiin Huuhkajien hienosta Kreikka-tappiosta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

  2. 2

    Nyt puhuu poikansa pallon eteen tönäissyt jalkapalloisä: ”Yritin vain ohjata hänet takaisin paikoilleen”

  3. 3

    Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

  4. 4

    F1-lehdistötilaisuudessa yllättävä kysymys – Räikkösellä ei mitään mielipidettä

  5. 5

    Uutuuskirja paljastaa, kuinka urheilevia naisia on Suomessa väheksytty – urheilu­johtaja nimitti tulevaa Euroopan mestaria tavalla, joka saisi sosiaalisen median raivon valtaan

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    2. 2

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    3. 3

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    4. 4

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    5. 5

      Väitöskirja: Iltalehti saattaa lopettaa printtiversionsa ensi vuonna

    6. 6

      Tutkimus: Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu ja maksakirroosi yleistyy

    7. 7

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    8. 8

      Pääministeri Theresa May näytti sisukkaan luonteensa brexit-tuiverruksessa – konservatiivi­puolueen kapinallisilta puuttuu sekä johtaja että vara­suunnitelma

    9. 9

      Keskiviikkona syntynyt pieni poika Kairavuo kuuluu yhä hupenevaan joukkoon – Voiko suomalaiset saada poliittisilla päätöksillä synnyttämään?

    10. 10

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    3. 3

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    4. 4

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    5. 5

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    6. 6

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    7. 7

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    8. 8

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    9. 9

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    10. 10

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää