Urheilu

Mira Potkonen voitti Tammerturnauksen – sunnuntaina vastustaja yllättäen luovutti kahden erän jälkeen

”Olisin halunnut ottaa viimeisen erän treeninä MM-kisoja ajatellen”, Potkonen sanoi tiedotteessa.

Tampereen Voimailuseuran Mira Potkonen voitti kaikki kolme otteluaan Tammerturnauksessa Tampereella. Naisten 60 kilon sarjassa otteleva Rion olympiamitalisti ja EM-voittaja kukisti sunnuntaina Ukrainan Julia Tšyplakovan keskeytyksellä kahden erän jälkeen.

Ottelu oli varsin yksipuolinen näytös eikä ukrainalainen halunnut otella kolmatta erää. Tämä harmitti Potkosta, Tammerturnauksen tiedotteessa kerrotaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olisin halunnut ottaa viimeisen erän treeninä MM-kisoja ajatellen”, Potkonen sanoi tiedotteessa.

Potkonen selkeästi yllättyi, että kolmatta erää ei oteltu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”En tiedä, oliko jotain vammaa eikä halunnut riskeerata, kun on MM-kisat tulossa. Oli hänellä jonkin verran kolhuja kasvoissa, mutta oli varmaan jo ennen meidän matsiakin.”

Tammerturnauksessa naisten sarjoissa oli neljä ottelijaa, jotka kaikki ottelivat toisiaan vastaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nyrkkeily
  • Mira Potkonen
  • Urheilu
  • Ismo Uusitupa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Noora Vuorela on äiti ja urheilija – hän puhuu asiasta, josta urheilijat yleensä vaikenevat: ”On helpompi hengittää, kun ahdistuksen saa ulos”

  2. 2

    Alppitähti Hirscher vei avauslaskun Levillä, suomalaiskärki veti karkeasti ulos radalta

  3. 3

    Ravitsemusterapeutti kauhistui urheilijoiden alhaisista rasvaprosenteista – ”Silloin mennään omaa biologiaa vastaan”

  4. 4

    Ruotsalaisen kohupuolustajan Erik Karlssonin lähes loputtoman pitkä maaliton kausi päättyi: ”Ainahan maaleja haluaa tehdä”

  5. 5

    Pallopoika aiheutti yllättävää draamaa ATP-finaalien välierässä – ”Haluan pyytää anteeksi”, sanoi Alexander Zverev, joka kukisti Roger Federerin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ravitsemusterapeutti kauhistui urheilijoiden alhaisista rasvaprosenteista – ”Silloin mennään omaa biologiaa vastaan”

  2. 2

    Pallopoika aiheutti yllättävää draamaa ATP-finaalien välierässä – ”Haluan pyytää anteeksi”, sanoi Alexander Zverev, joka kukisti Roger Federerin

  3. 3

    Mädät ja haisevat lentokalat haittaavat Ari Huuselan purjehdusta Atlantin yli – suomalaisen luokassa ensimmäiset kilpailijat ovat jo maalissa

  4. 4

    Noora Vuorela on äiti ja urheilija – hän puhuu asiasta, josta urheilijat yleensä vaikenevat: ”On helpompi hengittää, kun ahdistuksen saa ulos”

  5. 5

    Dartsin huippupelaajat syyttivät toisiaan pahanhajuisista pieruista – ”Se tuli mädistä kananmunista, ei minusta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

  2. 2

    Nyt puhuu poikansa pallon eteen tönäissyt jalkapalloisä: ”Yritin vain ohjata hänet takaisin paikoilleen”

  3. 3

    Hjallis Harkimo ei olekaan myynyt Jokereita – ”Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin”

  4. 4

    Ravitsemusterapeutti kauhistui urheilijoiden alhaisista rasvaprosenteista – ”Silloin mennään omaa biologiaa vastaan”

  5. 5

    F1-lehdistötilaisuudessa yllättävä kysymys – Räikkösellä ei mitään mielipidettä

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    6. 6

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    7. 7

      Katri Helenan ikivihreässä klassikossa ja venäläisessä pianopreludissa on sama melodia – Soitimme laulun säveltäneelle Fredille ja langoille laskeutui epäuskoinen hiljaisuus

    8. 8

      Trump väitti Niinistön kertoneen, että suomalaiset käyttävät paljon aikaa metsien haravointiin ja siivoamiseen – Niinistö IS:lle: Haravoinnista ei ollut puhetta

    9. 9

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    10. 10

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    8. 8

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    9. 9

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    10. 10

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää