Urheilu

Voimistelijat venyivät niukasti tavoitteeseensa MM-kisoissa – ”Aivan loistava juttu”

Miehet saavat viiden hengen joukkueen myös ensi vuoden MM-kisoihin.

Suomen miesjoukkue saavutti kuin saavuttikin tavoitteensa telinevoimistelun MM-kisoissa Dohassa.

Joukkue sijoittui myöhään perjantaina päättyneessä karsintakisassa 23. sijalle, kun tavoitteena oli päästä 24 joukkoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sijoituksen myötä Suomi saa jalkeille viiden hengen joukkueen myös ensi vuoden MM-kisoihin ja pääsee sitä kautta jahtaamaan olympiapaikkoja Tokioon 2020.

Ensimmäisen karsintapäivän jälkeen Suomi oli kahdestoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Aivan loistava juttu. Ensi kertaa uusilla säännöillä 24. joukkoon. Monta kovaa joukkuetta jäi näissä kilpailuissa Suomen taakse”, Suomen joukkueen vastuuvalmentaja Timo Holopainen sanoi tiedotteessa.

Henkilökohtaisessa kilpailussa paras suomalaissijoitus nähtiin hypyssä. Jyväskylän Voimistelijoiden Heikki Saarenketo hyppäsi keskiarvopisteet 14,200 ja oli kolmastoista. Finaaliin pääsi kahdeksan parasta voimistelijaa.

Oskar Kirmes oli kuusiottelussa 37:s. Hän jäi 1,001 pistettä finaalipaikasta. Kirmeksen loppupisteet olivat 78,331.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hevossarjassa tuomarit hylkäsivät Kirmeksen pihtiliikkeen, joka rokotti loppupisteitä reilun pisteen verran.

Naisten telinevoimistelun joukkue kilpailee sunnuntaina ja tavoittelee pääsyä 24 parhaan joukossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Voimistelu
  • Telinevoimistelun MM-kisat
  • Ari Pusa
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

  2. 2

    Norjan maajoukkue­valmentaja myöntää härskin käytöksen omia hiihtäjiä kohtaan: ”Voisi sanoa, että huijasimme heitä”

  3. 3

    ”Kolmen metrin Koskinen” häikäisevässä vireessä NHL:ssä – edellisen kerran temppuun pystyi Oilers-legenda 30 vuotta sitten

  4. 4

    Hilpeydellään ihmetyttänyt Räikkönen kommentoi menoaan F1-kauden päätöstilaisuudessa: ”Kyllä, minulla oli hauskaa”

  5. 5

    Eva Wahlström kertoo yllättävän asian ennen Madison Square Gardenin huippuottelua – ”Tuo turvallisen olon, kun aivot kestävät paremmin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

  2. 2

    Kolmemetrinen hai esti yksinpurjehtija Tapio Lehtistä puhdistamasta venettään – ”Siinä se tuijotti kiltin näköisenä, mutta uimahalut lähtivät sillä sekunnilla”

  3. 3

    Salibandy tarvitsee ikäviäkin päätöksiä – muutokset eivät miellytä mutta voivat olla elintärkeitä lajin tulevaisuudelle

  4. 4

    Hilpeydellään ihmetyttänyt Räikkönen kommentoi menoaan F1-kauden päätöstilaisuudessa: ”Kyllä, minulla oli hauskaa”

  5. 5

    ”Kolmen metrin Koskinen” häikäisevässä vireessä NHL:ssä – edellisen kerran temppuun pystyi Oilers-legenda 30 vuotta sitten

  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ei Kimi, sinulla ei ole juomaa” – Räikkösen ja Ferrari-insinöörin hillitön sanailu jäi kakkoseksi Vettelin jalkoväli-ihmettelyä vastaan

  2. 2

    Iloinen Kimi Räikkönen riemastutti formulakauden päättäjäisissä – ”Kimi on nauttinut tänään paljon”, juontaja totesi

  3. 3

    Kolmemetrinen hai esti yksinpurjehtija Tapio Lehtistä puhdistamasta venettään – ”Siinä se tuijotti kiltin näköisenä, mutta uimahalut lähtivät sillä sekunnilla”

  4. 4

    ”The Finnisher is back!” – Lauri Markkanen nipisti ratkaisevan korin kotikentällään, eikä seuran ilolle näy loppua

  5. 5

    Naispelaaja palkittiin ensimmäistä kertaa Kultaisella pallolla – joutui vastaamaan pöyristyttävän seksistiseen kysymykseen

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Myös maailman vaikutusvaltaisin lehti hehkuttaa Oodi-kirjastoa – ”Torille!” arkkitehti Antti Nousjoki iloitsee

    2. 2

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    3. 3

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    4. 4

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    5. 5

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    6. 6

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    7. 7

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    10. 10

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    10. 10

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Espoon keskuksen terveysasemalla

    11. Näytä lisää