Urheilu

Mikko Korhonen ei ujostellut nimekästä pelikaveriaan vaan sinnitteli mukana kärkikamppailussa – ”Sergion kanssa oli ihan lungia pelata”

Kolmannella kierroksella helsinkiläinen saa peliseuraa kahdesta major-voittajasta.

Helsinkiläinen Mikko Korhonen ei ollut perjantaina moksiskaan Etelä-Afrikan Sun Cityssä, vaikka pelikaverina golfin Euroopan kiertueen Nedbank Challenge -kilpailun toisella kierroksella oli yksi lajin suurimmista tähdistä, espanjalainen Sergio Garcia.

Korhosella oli kierroksen aikana vaikeampiakin hetkiä, mutta lopulta hän pysyi mallikkaasti mukana voittokamppailussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kahden kierroksen jälkeen Korhonen on kilpailussa yksin kolmantena tuloksella -6 (68+70).

Suomalaisen ja kisaa johtavan Garcian (–9) väliin mahtuu isäntämaan Louis Oosthuizen (–8).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmikko pelaa lauantaina yhdessä, joten Korhonen pelaa kahden major-voittajan kanssa. Kotiyleisö tulee seuraamaan ryhmää tarkasti, ja tv-näkyvyyttä on Korhoselle luvassa runsaasti.

”Sergion kanssa oli ihan lungia pelata, hän on mukava kaveri. Huomenna vielä svingikingi Louis (Oosthuizen) mukana ryhmässä. Jengiä oli jo aika hyvin katsomossa”, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Korhonen aloitti kierroksensa vahvasti tekemällä kaksi birdieä kolmen ensimmäisen reiän aikana. Reiät 5–8 hän kuitenkin pelasi kolmen bogin myötä kolme yli parin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jälkimmäisen yhdeksikön aikana Korhonen löysi jälleen paremman vireen ja viimeisteli kolme birdieä.

”Vähän huono hetki sattui siihen etuysille. Siinä arvottiin väärin tuulta pari kertaa ja tuli huonoja missejä. Tuuli on täällä todella arvaamaton. Muutama hyvä lyönti siihen, ja sain taas pelistä hyvin kiinni”, Korhonen sanoi.

Kisan toisen suomalaisen, Tapio Pulkkasen, päivä oli vaikea. Pulkkanen joutui taipumaan bogiin neljästi, mutta ei pystynyt tekemään yhtään birdieä. Pulkkanen vajosi kilpailussa sijalle 44 yhteistuloksella +3.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sun City, Etelä-Afrikka:

Miesten Euroopan-kiertueen 2/3 finaalikilpailu, palkintoarvo 7 miljoonaa dollaria:

Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72:

135 lyöntiä (–9): Sergio Garcia Espanja 64+71,
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

136 (–8): Louis Oosthuizen Etelä-Afrikka 69+67,

138 (–6): Mikko Korhonen Suomi 68+70,

140 (–4): Dylan Frittelli Etelä-Afrikka 73+67, Aaron Rai Englanti 72+68, Lee Westwood Englanti 71+69. Shane Lowry Irlanti 71+69,

...147 (+3): Tapio Pulkkanen Suomi 71+76 (jakaa 44. sijaa).
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Amerikkalaisnaisen vahingossa juoksema ”penislenkki” kasvoi kolmessa vuodessa someilmiöksi – Dick Run Clairen vaikeimmissa kuvissa on käsi mukana

  2. 2

    Kontinen ja Peers etenivät Australian avointen loppuotteluun ilman erätappioita

  3. 3

    Osa ralliajaja Jari-Matti Latvalan viime kaudesta meni kuin nukuksissa – jos sama toistuu, maailmanmestaruus jää taas haaveeksi

  4. 4

    Brittimedia nimesi Englannin kanaaliin kadonneen koneen pilotin – sanoi olevansa ”hieman ruosteessa”

  5. 5

    Kolmen maalin johto ei riittänyt kurittomalle IFK:lle – Arttu Ruotsalaisen hattutemppu nosti Ilveksen voittoon yhdentoista maalin kamppailussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaisnaisen vahingossa juoksema ”penislenkki” kasvoi kolmessa vuodessa someilmiöksi – Dick Run Clairen vaikeimmissa kuvissa on käsi mukana

  2. 2

    ”Isä, olen todella peloissani” – jalkapalloilija Emiliano Sala lähetti läheisilleen tuskaisen ääniviestin ennen kuin häntä kuljettanut lentokone katosi Englannin kanaalin yllä

  3. 3

    Tennistähti Naomi Osaka ”valkaistiin” mainokseen – nyt nuudeliyhtiö pyytää anteeksi: ”Emme osanneet olla riittävän hienotunteisia”

  4. 4

    Brittimedia nimesi Englannin kanaaliin kadonneen koneen pilotin – sanoi olevansa ”hieman ruosteessa”

  5. 5

    Tuntemattoman sotilaan lotta Eveliina Piippo on ikäisissään maailman kovimpia hiihtäjiä ja sanavalmis bloggaaja – ”Suurentunut elämännälkä selittyy ikuisuusprojektilla nimeltään kallon kehitys”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Amerikkalaisnaisen vahingossa juoksema ”penislenkki” kasvoi kolmessa vuodessa someilmiöksi – Dick Run Clairen vaikeimmissa kuvissa on käsi mukana

  3. 3

    ”Isä, olen todella peloissani” – jalkapalloilija Emiliano Sala lähetti läheisilleen tuskaisen ääniviestin ennen kuin häntä kuljettanut lentokone katosi Englannin kanaalin yllä

  4. 4

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  5. 5

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Kauhujen liikenneympyrä” pelottaa kokeneitakin kuskeja Espoossa – ”Siellä keskitytään vain selviytymiseen”

    2. 2

      Pikkulasten vanhemmat syyllistyvät parisuhteessa yksinkertaiseen perusvirheeseen – ja sitten tyytymättömyys alkaa lisääntyä

    3. 3

      Teemu Selänne halusi pehmennellä Sirpan puheita ja Maria Nordin viime hetken muutoksia ohjelmaan – Maria Veitola aloittaa taas yökyläilynsä, joita jotkut pitävät tungettelevina

      Tilaajille
    4. 4

      Puolustusvoimien kokeilu hämmentää varusmiehiä ja vanhempia: Paukkupakkasissa lounaaksi lämpimän ruuan sijaan proteiinipatukoita

    5. 5

      Alaselkäkipu voi johtua siitä, että kehoa tukeva psoas-lihas on heikko – Katso kuusi liikettä, joilla pidät kehon sisäfileet kunnossa

      Tilaajille
    6. 6

      Vähän lentävät kannattavat lentoveroa, autottomien mielestä ruuhkamaksu on hyvä idea – Suomalaiset vaativat tiukkoja toimia ilmaston hyväksi, mutta niitä pitäisi tehdä jonkun muun

    7. 7

      Lähes tuntemattomassa Helsingin kolkassa on Suomen suurimmat asunnot – Katso HS:n kotikoneesta, minkä verran sinulla on tilaa naapureihisi verrattuna

      Tilaajille
    8. 8

      Suomiräppäri MKDMSK eli Maski on kuollut 21-vuotiaana, oli juuri julkaisemassa esikoisalbumia – Pyhimys: ”Teknisesti hyvin taitava ja lupaava artisti”

    9. 9

      Miksi verottaja ryövää näin paljon omalla työllä ansaitusta pienestä eläkkeestä?

    10. 10

      Ihmisten innokkuus lentämisen ja lihansyönnin suitsimiseen alkoi epäilyttää, joten asia piti tutkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henriika Tulivirta, 29, luki vuodessa 367 kirjaa – ja se sai nettivihaajat suunniltaan

    2. 2

      Suomiräppäri MKDMSK eli Maski on kuollut 21-vuotiaana, oli juuri julkaisemassa esikoisalbumia – Pyhimys: ”Teknisesti hyvin taitava ja lupaava artisti”

    3. 3

      Seksuaalirikoksissa ei ole kyse kulttuurista tai etnisyydestä – Niiden takana on syvään juurtunut ajatus siitä, että miehet ovat naisia arvokkaampia

    4. 4

      Pikkulasten vanhemmat syyllistyvät parisuhteessa yksinkertaiseen perusvirheeseen – ja sitten tyytymättömyys alkaa lisääntyä

    5. 5

      Poikajoukko juoksi oven läpi Oodissa, lasi räsähti pieniksi sirpaleiksi – ”Paine rikkoi turvalasin”

    6. 6

      Vihan kultti, joka hakee vertaistaan – Näin kaksi juutalaista konsulttia rakensi miljardööri George Sorosista netin salaliittoteorioiden pääpirun

      Tilaajille
    7. 7

      153 maan vertailu: Suomi tuottaa eniten hyvää muille maille ja maailmalle

    8. 8

      Suomalaispanimo vastaa nyt tanskalaisen vodkavalmistajan Suomi-vitsailulle – käsittämättömällä videolla mongerretaan kelvotonta tanskaa

    9. 9

      Neuvola ehdotti ensikotia, kun Jasmin Vahtera tuli ensimmäisen kerran raskaaksi – Nyt Vahtera, 20, odottaa kolmattaan ja on melkoinen poikkeus nyky-Suomessa

      Tilaajille
    10. 10

      Hyvin pieni asia voi ratkaista sen, sairastuuko ihminen masennukseen vai ei – ”Pelkkä reseptin kirjoittaminen ei riitä”, sanoo riittämättömyyttä kokenut tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    5. 5

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    6. 6

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    7. 7

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    8. 8

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    9. 9

      Autoja hyytynyt pakkaseen kolminkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna – Autoliitto: Muista tärkeät toimenpiteet ennen käynnistystä

    10. 10

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    11. Näytä lisää