Urheilu

MM-menestystä janoavalla salibandymaajoukkueella juhlava ja työntäyteinen itsenäisyyspäivä – ensikertalainen Ville Lastikka on tehnyt vakuuttavaa jälkeä: ”Siistiä pelata, kun mökissä on mökää”

Petteri Nykyn luotsaama Suomi kohtaa perjantain puolivälieräottelussa Saksan.

Suomen miesten salibandymaajoukkue on esiintynyt edukseen Tšekissä pelattavassa MM-turnauksessa, ja myös välipäivät se on käyttänyt taitavasti hyödykseen.

Päävalmentaja Petteri Nykyn komennossa pelaava Suomi selviytyi vaivattomasti pudotuspeleihin. Pohjoismaisessa alkulohkossa Suomi kärsi 4–5-tappion arkkiviholliselle Ruotsille, mutta Tanskaa ja Norjaa vastaan ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Suomi kukisti Tanskan 7–1, ja myös Norjaa vastaan tuli murskavoitto 9–1.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyökkääjä Ville Lastikka, 22, kuuluu MM-joukkueen ensikertalaisiin, joita Nykky valitsi kaikkiaan viisi Prahan arvoturnaukseen.

”Toistaiseksi on mennyt hyvin. Olen päässyt tuomaan osaamistani esiin kohtalaisen hyvin”, sanoi Lastikka puhelimitse HS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lastikalla ja hänen joukkuetovereillaan on ollut kaksi vapaapäivää alkulohkon jälkeen. Turha luulla, että harjoitusten jälkeinen aika olisi mennyt pelkästään sängyssä pötköttäessä ja tai konsolipelejä pelatessa. Monipuolista tekemistä on riittänyt.

”Kävimme keskiviikkona opettamassa salibandyä tšekkiläisessä koulussa. Oppilaat olivat 13–15-vuotiaita ja todella innoissaan”, kertoi Latikka.

Itsenäisyyspäivästäkin maajoukkueelle tuli työntäyteinen. Aamupäivän harjoitusten jälkeen tunnit kuluivat elokuvaklassikkoa katsellessa. Tuntemattoman sotilaan katsominen on kuulunut salibandymaajoukkueen ohjelmaan ennenkin. Itsenäisyyspäivän iltaa suomalaispelaajat juhlistivat vierailulla suurlähetystössä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Aika ei todellakaan ole tullut pitkäksi”, naurahti Lastikka.

Lastikka on sopeutunut kansainväliseen pelitempoon mainiosti. Alkulohkon kolmessa ottelussa tuli kuusi (3+3) tehopistettä. Kotimaista liigaa hyökkääjä pelaaja Hämeenlinnan Steelersin riveissä, ja liigan pistepörssissä hän on kahdeksantena (20+6=26).

”Varsinkin Ruotsi-ottelussa oli fyysisesti iso ero kotimaisiin liigaotteluihin. Norjaa ja Tanskaa vastaan olimme niin hyvin pallon kanssa, ettei tarvinnut juosta ja karvata niin paljon.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muutamien palloilulajien arvoturnauksissa otteluita pelataan joskus hyvinkin pienille katsomoille. Lastikan mukaan Prahassa meininki on ollut toisenlainen.

”Kun pelasimme Ruotsia vastaan, yleisöä oli noin 10 000. Välillä oli vähän vaikea kuulla ja kommunikoida, mutta oli siistiä pelata, kun oli paljon väkeä. Ei sopisi mennä asioiden edelle, mutta jos pääsemme välieriin ja kohtaamme Tšekin, mökki on silloin täynnä”, sanoi Lastikka ja viittasi halliin, johon mahtuu noin 18 000 katsojaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hämeenlinnalaisen Lastikan elämään salibandy on kuulunut jo 16 vuotta. Nyt hän pelaa kotimaassa, mutta uraan on sopinut yksi tuloksekas kausi myös ulkomailla. Hän voitti Sveitsin mestaruuden Wiler-Ersigenin riveissä keväällä 2017.

”Se oli hieno ja opettavainen kausi. Tuli paljon hyviä kokemuksia ja kaiken kruunuksi mestaruus. Jatkamisesta siellä oli puhetta. Piti kuitenkin päästä lähemmäksi perhettä, ja siksi päätin palata Steelersiin.”

Lastikka on aiemmin päässyt juhlimaan maailmanmestaruutta, kun Suomi voitti nuorten MM-tittelin 2015 Ruotsissa. Nyt mitalisaldon kasvattamiseen on taas mahdollisuus.

Seuraavaksi on voitettava Saksa perjantaina pelattavassa puolivälieräottelussa.

”Vielä ei ole mitään käsitystä, millainen joukkue tulee vastaan”, sanoi Lastikka.

Maailmanmestaruutta puolustava Suomi on päävalmentaja Petteri Nykyn mukaan pelannut Prahassa nousujohteisesti.

”Ensimmäinen ottelu oli hyvä, vaikka turpaan tulikin. Tanskaa vastaan omat pisteet kiinnostivat vähän enemmän, mutta Norjaa vastaan ottelu oli kauttaaltaan hyvä”, luonnehti Nykky.

Nykky on turnauksen aikana peluuttanut pelaajiaan eri kentällisissä.

”Vielä katsotaan tilannetta. Kentälliset voivat hyvinkin vaihdella vielä, mutta pelaajat ovat minun kanssani tähän tottuneet”, sanoi Nykky.

Suomi kohtaa Saksan MM-turnauksen puolivälierissä perjantaina alkaen kello 19. Ylen TV2 näyttää ottelun suorana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Salibandy
  • Urheilu
  • Antti Nieminen
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HIFK:ssa tiedetään, kuka on šeriffi

  2. 2

    Siinä oli paljon symboliikkaa, kun IFK:n urheilutoimenjohtaja Salmelainen ja päävalmentaja Selin halasivat: ”En jaksa lähteä käymään tuota rallia lävitse”

  3. 3

    Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

  4. 4

    Jaakko Hänninen ajoi Saimaan saaresta läpi talven pyörällä yli 30 kilometrin päähän lukioon – nyt hän on MM-mitalisti, jolla on suomalaiselle pyöräilijälle harvinainen ominaisuus

  5. 5

    Juhani Tyrväinen pelasti jatkojalla sekasortoisen IFK:n: ”Henkilökohtaisen tuskan kautta se menee”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

  2. 2

    NBA:n tähtipelaaja Stephen Curry ei usko ihmisen käyneen kuussa – Nasa kutsui pelaajan tutustumaan kuukiviin, pelaajalta hauska kuittaus

  3. 3

    Ruotsin hovi kommentoi Zlatan Ibrahimovicin röyhkeää kuvamanipulaatiota – osoittaa huumorintajua

  4. 4

    Max Verstappenilta todella tylyä tekstiä Valtteri Bottaksesta: ”Ei hän ole kuitenkaan edes paikalla”

  5. 5

    Pyöräilymaailma koki järisyttävän uutisen: menestyneimmän ja kohutuimman ammattilaistallin päätukija Sky vetäytyy lajista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

  2. 2

    Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

  3. 3

    Iloinen Kimi Räikkönen riemastutti formulakauden päättäjäisissä – ”Kimi on nauttinut tänään paljon”, juontaja totesi

  4. 4

    F1-sarja yritti kettuilla Kimi Räikköselle reippaasta juhlimisesta Pietarissa – suomalaisen välitön kuittaus sai riehakkaan vastaanoton

  5. 5

    Kolmemetrinen hai esti yksinpurjehtija Tapio Lehtistä puhdistamasta venettään – ”Siinä se tuijotti kiltin näköisenä, mutta uimahalut lähtivät sillä sekunnilla”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    2. 2

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    3. 3

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    4. 4

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    5. 5

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    6. 6

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    7. 7

      Metoo-liikettä tarvitaan mutta ihmisiä ei saa tuhota, sanoo Tarja Halonen, joka ei enää välttele feministi-sanaa

      Tilaajille
    8. 8

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    9. 9

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    10. 10

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    4. 4

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    5. 5

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää