Urheilu

Manchester City jyrää voitosta voittoon, mutta uhka piilee keskikentällä – ”Tapamme hänet ensi kauteen mennessä”

Kaksi pelaajaa on noussut erityisen tärkeään rooliin Englannin Valioliigaa johtavan Manchester Cityn puolustuspelissä.

Englannin Valioliigan tilastot osoittavat, että sarjakärki ha hallitseva mestari Manchester City on jatkanut siitä, mihin jäi murskaavalla viime kaudella.

Cityn otteet ovat jatkuneet vakuuttavina läpi syksyn. Joukkue on 15 kierroksen jälkeen sarjakärjessä 41 pisteellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos nykytilannetta vertaa ylivoimaiseen viime kauteen, tahti on pysynyt kutakuinkin samana. Vuosi sitten joukkueella oli kauden tässä vaiheessa kaksi pistettä enemmän. Maaleja City oli tehnyt 46, nyt yhden vähemmän.

Ero muihin on hurja. Sarjavitonen Arsenal on iskenyt toiseksi eniten osumia, 34 kappaletta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kehitystä Cityn pelissä on tapahtunut puolustuspäässä. Joukkue on päästänyt kolme osumaa vähemmän kuin vuosi sitten, mutta puolustaminen on kehittynyt muutenkin uudelle tasolle.

Keskeinen pala tiivistynyttä Cityn takalinjaa on Aymeric Laporte. Ranskalaistoppari saapui viime tammikuussa noin 64 miljoonalla eurolla Athletic Bilbaosta. Raha on saanut katetta kentällä, kun Laporte on noussut kiistattomaksi ykköstoppariksi.

”Laporte on vahva ja fyysinen. Hänellä on hyvä persoona ja röyhkeyttä pelata korkealla tasolla”, Cityn päävalmentaja Pep Guardiola on luonnehtinut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laporte on yksi lukuisista ranskalaisista, jotka ovat nousseet viime vuosina Euroopan huipulle. Ikää on vasta 24 vuotta, joten kehitys on tuskin vielä tapissaan.

Kovaotteinen puolustaja katkoo hyökkäyksiä ja syöttää erinomaisesti, joista jälkimmäinen on erityisen tärkeää Guardiolalle. Laporte on syöttänyt tällä kaudella hulppeat 1 266 kertaa, mikä on toiseksi eniten koko Valioliigassa.


Cityn suurin kysymysmerkki on joukkueen keskikentän pohjalla. Paikan haltijalla Fernandinholla on valtava rooli Cityn hyökkäystaiturien takana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Brasilialainen on pelipaikkansa parhaita, mutta 33-vuotiaan jaksaminen on koetuksella joulu- ja tammikuun otteluruuhkassa. Konkari on pelannut tähän mennessä kaikki Valioliigan ja Mestarien liigan ottelut.

Guardiola on kertonut, että Fernandinho ei voi pelata jokaista minuuttia ruuhkakuukausina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Voimme peluuttaa häntä, mutta tapamme hänet ensi kauteen mennessä. Emme voi peluuttaa yhtä pelaajaa joka kolmas päivä”, Guardiola sanoi.

Tuuraajaa samaan rooliin ei ole. Huhut ovat tuoneet Ajaxin Frenkie De Jongia ja Lyonin Tanguy Ndombelea tammikuun siirtoikkunassa Manchesteriin. Guardiola haluaa mieluummin ratkaisut nykyisestä kokoonpanosta kuin hankkimalla vahvistuksia.

”Meillä on vaihtoehtoja. John Stones, Danilo, Fabian Delph ja jopa Oleksandr Zinchenko voivat pelata tuossa roolissa. Samoin Ilkay Gündogan.”

Katalonialaisluotsin luettelemista pelaajista kukaan ei ole parhaimmillaan keskikentän pohjalla. Cityn materiaalissa riittää maailmanluokan vaihtoehdot kaikille muille pelipaikoille, mutta Fernandinho on roolissaan suuri yksinäinen.

Guardiolan sopii toivoa, että Fernandinho pysyy kunnossa. Hänen loukkaantumisensa viimeistään pakottaisi arabiomistajat avaamaan kukkaronnyörejä vuodenvaihteen jälkeen.

City on Liverpoolin kanssa yhä ilman tappioita Valioliigassa. Viime kaudella Cityn ensimmäinen häviö tuli vasta 23. kierroksella. Haaste on kova lauantaina, kun joukkue matkustaa lontoolaisjätti Chelsean vieraaksi Stamford Bridgelle.

Chelsea–Manchester City, Viasta jalkapallo klo 19.20

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Valioliiga
  • Manchester City
  • Lari Seppinen
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Winnipeg on lähes lopettanut ylivoiman harjoittelemisen Patrik Laineen vuoksi: ”Kun kiekko tulee hänelle, kolme kaveria pakenee maalin edestä”

  2. 2

    Rallimestari Sebastian Loeb kiusaa ensi vuonna suomalaisia korealaisella autolla – ”Odotan malttamattomana”

  3. 3

    Jenna Laukkanen ui MM-finaaliin huippuajalla – ”Se lähti vähän lapasesta”

  4. 4

    Suomalaistulokasta verrataan ruotsalaislegendaan: ”Hän on kuin kirurgi, joka leikkaa ilman, että tunnet viiltoa”

  5. 5

    Kaisa Mäkäräisen hurja vire jatkuu – Dorothea Wierer vei voiton ällistyttävällä ampumisellaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Winnipeg on lähes lopettanut ylivoiman harjoittelemisen Patrik Laineen vuoksi: ”Kun kiekko tulee hänelle, kolme kaveria pakenee maalin edestä”

  2. 2

    Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

  3. 3

    2010-luvun kovin pistetahti – Mikko Rantanen on NHL-legendojen vauhdissa ja uhkaa jo Jari Kurrin ja Teemu Selänteen lukuja

  4. 4

    Yle joutui luopumaan Huhkajista ja Mestarien liigasta, koska jalkapallo kävi liian kalliiksi – ketjun taustalla ovat Liiga ja Telia

  5. 5

    Suomalaistulokasta verrataan ruotsalaislegendaan: ”Hän on kuin kirurgi, joka leikkaa ilman, että tunnet viiltoa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

  2. 2

    Iina Puskala, 43, urakoi vuodessa 366 maratonia ja löysi juoksemisesta nuoruuden lähteen – hänen metabolinen ikänsä on nyt 28

  3. 3

    Iloinen Kimi Räikkönen riemastutti formulakauden päättäjäisissä – ”Kimi on nauttinut tänään paljon”, juontaja totesi

  4. 4

    F1-sarja yritti kettuilla Kimi Räikköselle reippaasta juhlimisesta Pietarissa – suomalaisen välitön kuittaus sai riehakkaan vastaanoton

  5. 5

    Kolmemetrinen hai esti yksinpurjehtija Tapio Lehtistä puhdistamasta venettään – ”Siinä se tuijotti kiltin näköisenä, mutta uimahalut lähtivät sillä sekunnilla”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    4. 4

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    5. 5

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    6. 6

      Koska yliopistojen kuristaminen loppuu? Suora lähetys Helsingin yliopiston vaali­tentistä käynnissä

    7. 7

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    8. 8

      Näin tuet lasta, jolla on vaikeuksia aloittaa asioita – Vanhemman päsmäröinti haittaa erityisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    10. 10

      Intian superrikkaat viettävät häitä kuin Euroopan kuninkaalliset – Aasian vauraimman miehen tytär vihittiin perheen ikiomassa pilven­piirtäjässä, etkoilla lauloi Beyoncé ja jorasi Hillary Clinton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    4. 4

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    5. 5

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    6. 6

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    7. 7

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    8. 8

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    9. 9

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    10. 10

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää