Urheilu

Ruotsi lähellä historiallista salibandyfiaskoa – sveitsiläisfanit buuasivat keltapaidoille

Ruotsi voitti salibandyn MM-välierässä Sveitsin vasta voittolaukauskisassa ja eteni finaaliin Suomea vastaan.

Salibandyn peruskallio järkkyi Prahan MM-turnauksessa pienen hetken.

Lajin tilastoykkönen Ruotsi oli lähellä jäädä ulos MM-finaalista ensimmäistä kertaa salibandyn historian aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsi kukisti Sveitsin lopulta voittolaukauskisan jälkeen maalein 5–4, mutta varsinaisella peliajalla Sveitsi johti ottelua 4–3 vielä alle kaksi minuuttia ennen loppua.

Sveitsiläisfaneille tappio otti koville ja he buuasivat estoitta, kun Ruotsin pelaajat poistuivat Prahan 02-areenan pukuhuoniisiin. Omilleen he soittivat lohdutukseksi hetken kotoisasti lehmänkelloja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

MM-finaaleja on pelattu vuodesta 1996 lähtien kahden vuoden välein ja Ruotsi ollut finaalissa nyt 12 kertaa eli joka kerta kun MM-kullasta on pelattu. Sunnuntaina Ruotsi kohtaa Suomen, jolle finaalipaikka on kymmenes.

Ruotsin tasosta kertoo jotain se, että MM-kisoissa se on hävinnyt vain kolme kertaa eli kolme kertaa Suomelle finaalissa. Nyt neljäs MM-tappio oli kuitenkin erittäin lähellä.

Sveitsillä puolestaan on yksi finaalipaikka 20 vuoden takaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Expressen-lehti huomautti, että finaalipaikan menettäminen olisi ollut historiallinen fiasko.

”Ruotsi on MM-finaalissa huolimatta salibandyhistorian surkeimmasta esityksestä”, Kanal 5:n asiantuntija Tommy Åström kiteytti Expressenin mukaan.

Ruotsilla oli ottelu hyvin näpeissään vielä puolivälissä. Se johti 3–1 Robin Nilsberthin tehtyä kaksi maalia ja Kim Nilssonin onnistuttua kerran.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitten alkoi Sveitsin kiri. Luca Craf kavensi lukemiksi 2–3 ja Patrick Mendelin vei joukkueensa johtoon tehtyään kaksi maalia.

Sveitsi oli varsinaisella peliajalla kiinni historiallisessa finaalipaikassa melkein kaksi minuuttia. Mendelin laukoi Sveitsin 4–3-johtoon ajassa 56.41, mutta Albin Sjögren iski Ruotsin tasoituksen, kun ottelua oli pelattu 58.17.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jatkoerä sujui maaleitta, mutta voittolaukauskisassa Ruotsi oli vahvempi.

Sveitsin maalivahti Pascal Meier oli yksi ottelun hahmoista. Hän torjui jo varsinaisella peliajalla 29 laukausta, kun Johan Rehnille merkittiin Ruotsin maalilla 13 torjuntaa.

Oikaisu: Ingressissä väitettiin virheellisesti, että Ruotsi eteni finaaliin jatkoaikavoitolla.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    NFL:n erikoinen jatkoaikasääntö nostatti valtavan arvosteluryöpyn – Suomen Vaahteraliigassa sama ei tapahdu

  3. 3

    Serena Williams asteli neljä askelta kentälle ja kääntyi takaisin verraton ilme kasvoillaan – ”Maailmanlistan ykkönen”

  4. 4

    Donald Trump liittyi NFL-onnittelijoiden joukkoon – puolueettomuudesta tai asiantuntemuksesta ei tietoakaan

  5. 5

    Räikeä tuomarivirhe, huima potkumaali, kaksi jatkoaikaottelua – Super Bowl -joukkueet ratkesivat huikean draaman jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  3. 3

    NHL-tähtivahdin pinna paloi käsittämättömällä tavalla – huomasi mailan olevan varsin vahvaa tekoa

  4. 4

    Mikko Rantanen osui kahdesti Kingsiä vastaan – NHL keksi hyökkääjälle uuden lempinimen

  5. 5

    Alppitähti Lindsey Vonn kertoi kyynelsilmin uransa jatkosta: ”En todellakaan tiedä, mitä ajatella”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  3. 3

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  4. 4

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  5. 5

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    2. 2

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    3. 3

      Matkustajakoneet törmäysvaarassa Helsinki-Vantaalla: Norwegianin musta laatikko lähetetään purettavaksi laboratorioon Saksaan, jotta ohjaamon keskustelut selviävät

    4. 4

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    5. 5

      Sinisten kansanedustaja ja entinen puhemies Maria Lohela siirtyy Liike Nytiin ja vetää tukensa sote-uudistukselta – Hallituksella enää 103 edustajaa

    6. 6

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    7. 7

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    8. 8

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    9. 9

      Ouluun matkanneen Intercity-junan erikoiseen vaurioitumiseen löytyi mahdollinen syy: tuntematon esine osui vaunun pohjaan

    10. 10

      Pilkkasiko Trump-lippikseen pukeutunut poikakoulun oppilas alkuperäiskansan aktivistia? Viraalivideon tarina täydentyi yön aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    5. 5

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    6. 6

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    7. 7

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    8. 8

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    9. 9

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    10. 10

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Näin rakennemuutos kurittaa mökki­paratiisia: Puumalaan syntyi viime vuonna viisi vauvaa, eikä kesätyöntekijöitä löydy edes oman kylän kaupalle
    3. Matkustajakoneet törmäysvaarassa Helsinki-Vantaalla: Norwegianin musta laatikko lähetetään purettavaksi laboratorioon Saksaan, jotta ohjaamon keskustelut selviävät
    4. Raide-Jokerin rakentaminen tulee lähes 100 miljoonaa euroa päätettyä kalliimmaksi – Poliitikot joutuvat käsittelemään asian uudelleen
    5. Elokuvateatteri Orionin toimintaan haetaan tukea joukko­rahoituksella – ”Päivittäiset elokuvanäytökset alkavat helmikuussa”, lupaa Orionin uusi pyörittäjä
    6. Sdp:n Antti Rinne palaa töihin vasta helmikuun lopulla – Keuhko­kuumeen lisäksi Rinteellä oli sepel­valtimon tukos
    7. Kiinan väestönkasvu taittui – asiantuntijat ennustavat talouskriisiä
    8. Pääministeri Theresa May kertoo vara­suunnitelmansa brexitistä – suora lähetys britti­parlamentista kello 16.30
    9. NFL:n erikoinen jatkoaikasääntö nostatti valtavan arvosteluryöpyn – Suomen Vaahteraliigassa sama ei tapahdu
    10. Sinisten kansanedustaja ja entinen puhemies Maria Lohela siirtyy Liike Nytiin ja vetää tukensa sote-uudistukselta – Hallituksella enää 103 edustajaa
    11. Norjalaiset taitavat myös komedian – Mainiossa sarjassa vinoillaan maan upporikkaalle eläkesäätiölle ja sen sijoittajille
    12. Näytä lisää