Urheilu

Granlundin järkälemäiset veljekset kertovat, miten veljesrakkaus sopii urheilijaelämään – ”On ihan hyvä juttu, ettei olla koko ajan toistemme kimpussa”

Granlundin kaksimetriset käsipalloveljekset Robin ja Max huomataan niin käsipallokentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Espoolainen ostoskeskus on täynnä joululahjaostoksia tekeviä ihmisiä, mutta kaksi päätä heiluu selvästi muita korkeammalla.

201-senttistä Max Granlundia, 21, ja hänen 207-senttistä pikkuveljeään Robinia, 19, ei voi olla huomaamatta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsinkiläisen Dickenin satakiloiset runkopelaajat kuuluvat Suomen käsipallomaajoukkueen tulevaisuuden potentiaalisiin avainpelaajiin, mutta lajivalinta olisi voinut lähtökohdat huomioiden olla toinenkin.

Veljesten isä Mikael Granlund pelasi ammattilaisena jääkiekkoa ja oli voittamassa SM-pronssia Helsingin IFK:ssa kaudella 1991–1992.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tie vei 1990-luvun lopulla Saksaan, jossa Max ja Robin syntyivät vuosina 1997 ja 1999. Isä-Granlundin loukkaantuminen päätti kuitenkin uran ennen kuin pojat ehtivät imeytyä jääkiekon pukukoppikulttuuriin.

Robinin mukaan isä kannusti poikia kokeilemaan useita lajeja, ja käsipallo vei voiton.

”Isä ei koskaan pakottanut mihinkään. Kävin minä pari viikkoa jääkiekkoa kokeilemassa, mutta ei se ollut minun juttuni, niin se jäi siihen”, Max kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Käsipallo ei ollut niin vakavaa vaan enemmän vain hauska harrastus”, hän muistelee lajin aloittamista seitsemänvuotiaana.

Robinin uran alkuaskeleet kuulostavat tutuilta monesta muustakin perheestä. Tutustuminen käsipalloon tapahtui isoveljen vanavedessä. Maxin harjoituksissa hengailu vaihtui omiin treeneihin seitsemän vanhana.

”Pelasin jalkapalloa ala-asteen ajan, mutta käsipallo tuntui sopivalta minulle.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aina eivät nuorukaiset ole erottuneet yhtä selvästi kuin nyt.

”Olen aina ollut pisimpiä luokassani mutta en aina pisin tai jättipitkä. Se on tullut myöhemmin”, Max kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Joo, tuli pieni kasvupyrähdys yläasteen aikana, ja pääsin Maxinkin ohi”, Robin sanoo naurahtaen.

Veljekset erottuvat pituutensa ansiosta myös käsipallokentällä. Isoveli Max kuuluu Dickenin tehokkaimpiin pelaajiin. Vasen puolustaja on pelitilannemaaleilla mitattuna joukkueensa paras, vaikka häntä ovat vaivanneet jalkavammojen lisäksi kyynärpää- ja olkapäävammat.

Max Granlund näkee vahvuuksiensa olevan hyökkäyksessä. Vammojen takia myös oman pään pelaaminen on parantunut, koska loukkaantumiset ovat rajoittaneet pelaamista hyökkääjänä mutta puolustajan tehtävät ovat sopineet.

Lisäksi hän listaa vahvuuksikseen voiman ja heiton. Hän arvelee heittonsa nopeudeksi vähintään yli 130 kilometriä tunnissa.

”En ole se kaikkien räjähtävin, mutta tämänkokoiseksi olen aika vikkelä kuitenkin.”

Vaikka veljeksissä on paljon samaa, he eroavat toisistaan pelaajatyyppeinä merkittävästi. Robin näkee omien vahvuuksiensa löytyvän enemmän pelin rakentamisesta kuin heittämisestä.

”En ole se tyypillisin tämänkokoinen pelaaja. Pelisilmä on minun juttuni, vaikka totta kai heitän paljonkin. Ehkä silti rakennan enemmän paikkoja muille.”

Robin Granlundin mukaan pituudesta on silti paljon apua sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Hänkin katsoo olevansa kokoisekseen suhteellisen nopea.

Max on veljensä kanssa samoilla linjoilla koon tuomasta edusta.

”Pääsee heittämään blokin yli helpommin, ja voimalla pääsee puolustajien ohi. Kun puolustus tietää, että on heittouhka, niin aukeaa muita tilanteita. Kyllä pituudesta on paljon hyötyä.”

Veljekset pelaavat samalla pelipaikalla, mutta välit eivät ole kärsineet keskinäisestä kilpailusta. Kunnianhimoisten urheilijoiden tapaan he myöntävät kuitenkin, ettei pitempi peliaika haittaisi.

”Viime keväänä, kun Max oli loukkaantuneena, sain pelata täydet minuutit. Se oli sellainen näytön paikka. Luulen, että molemmat tarvitsisivat ehkä vähän enemmän peliaikaa.”

Kumpikaan ei keksi toisesta mitään kovin ärsyttävää sanottavaa. Mitään erityisiä kehujakaan ei tosin heti irtoa.

Tilannetta auttaa se, että ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa toista vuotta opiskeleva Max muutti syksyllä omaan asuntoon. Näin yhteinen aika väheni hieman.

”Ennen nähtiin joka päivä, ehkä vähän liikaakin. On ihan hyvä juttu, ettei olla koko ajan toistemme kimpussa vaan tulee vähän omaa tilaa”, Robin sanoo.

”Kyllä me kuitenkin näemme toisiamme aika paljon”, Max kuittaa.

Maxin päivät kuluvat kirjanpidon ja kauppaoikeuden opintojen parissa. Robin työskentelee koulunkäyntiavustajana veljesten vanhassa opinahjossa Espoonlahdessa Storängenin koulussa.

”Hain urheilukouluun Santahaminaan, mutta sinne ei otettu yhtään käsipalloilijoita, koska meitä oli niin vähän. Nyt on välivuosi, ja menen sinne keväällä.”

Granlundit ovat jo nousseet maajoukkueeseen. Päävalmentaja Kaj Kekki pitää molempia erittäin potentiaalisina pelaajina, joiden rooli Suomi-paidassa kasvanee tulevaisuudessa.

Kekin mukaan molemmat ovat hyviä hyökkäys- ja puolustussuuntaan sekä täyttävät kansainvälisten pelaajien mitat.

”Uskon, että parin vuoden sisällä he lyövät läpi isosti. Molemmilla on eväät hyväpalkkaisiksi ammattilaisiksi. Paljon on kavereiden valinnoista kiinni. He ovat fiksuja kavereita, joita myös opiskelu kiinnostaa.”

Kumpikin veljeksistä kertoo tähtäävänsä ulkomaille ja ammattilaiskentille. Mutta opiskelua ei ole tarkoitus unohtaa.

”Minulla on vielä yksi vuosi Hankenia jäljellä, että saan kandin paperit. Sitten olisi tarkoitus päästä ulkomaille”, Max Granlund sanoo.

”Olisin voinut lähteä jo, mutta halusin tehdä kandin ensin, että on sitten varasuunnitelma olemassa. Mahdollisuuksia on jo ollut.”

Robinille pientä päänvaivaa aiheuttaa armeijan lykkääntymisen tuoma välivuosi. Hän pohtii mahdollisuutta lähteä ulkomaille heti varusmiespalveluksen jälkeen ja opiskella siellä pelaamisen ohessa.

”Kyllä tavoitteena on päästä ulkomaille aika nopeasti.”

Toinen Robinin tavoite on pelata arvokisoissa Suomen maajoukkueessa. Matkaa tosin on enemmän kuin esimerkiksi jalkapallomaajoukkueella, joka on muutaman kerran ollut lähellä kisoihin pääsyä.

”Suomella on hyvä joukkue, ja pystymme haastamaan hyviäkin joukkueita yksittäisissä peleissä. Pelaajia pitäisi kuitenkin saada enemmän ulkomaille ja yleistasoa sitä kautta nostettua, jotta pystyisimme voittamaan useammankin kovan pelin.”

Ennen ulkomaille siirtymistä veljekset haluavat kehittyä kotimaisessa SM-liigassa.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg korostaa, että vaikka veljekset nähdään usein kaksikkona, nuorukaiset ovat erilaisia niin pelaajina kuin persooninakin.

”Treeneissä näkyy sekä kilpailuhenkisyyttä että veljesrakkautta. Yleensä naureskelen vieressä, kun huomaan, että jotain jupinaa on käynnissä.”

Veljekset allekirjoittavat erilaisuutensa, vaikka eroavaisuuksia on yhtä vaikea keksiä kuin toisen parhaita puoliakin.

”Meillä on aika paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Olen ehkä vähän tylsempi”, Max arvioi.

Monnberg kuvailee Robinia veijariksi, minkä kuullessaan isoveli Max repeää nauruun. ”Se on muuten ihan totta, allekirjoitan! Tuo on hyvä!”

”Voin minäkin sen sitten allekirjoittaa”, Robin toteaa virnistäen.

Juttuhetki on ohi. Kumpikin Granlund kättelee, katsoo silmiin ja lähtee.

Parivaljakko pysyy näköpiirissä kauan ja tuskin katoaa käsipalloa seuraavien tutkastakaan pitkään aikaan.

Kuka?

Max Granlund


 Syntynyt 1997.

 Pituus 201 cm.

 Paino 100 kg.

 Asuu Helsingissä.

 Tehnyt tällä kaudella 41 maalia SM-liigassa, maalintekijätilastossa sijalla 16.

Kuka?

Robin Granlund


 Syntynyt 1999.

 Pituus 207 cm.

 Paino 101 kg.

 Asuu Espoossa.

 Tehnyt tällä kaudella 29 maalia SM-liigassa, maalintekijätilastossa sijalla 32.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Iivo Niskaselta myrskyvaroitus – MM-kisojen lempimatkalta irtosi ylivoimainen maailmancupvoitto

  2. 2

    Mikko Rantanen osui kahdesti Kingsiä vastaan – NHL keksi hyökkääjälle uuden lempinimen

  3. 3

    NHL-tähtivahdin pinna paloi käsittämättömällä tavalla – huomasi mailan olevan varsin vahvaa tekoa

  4. 4

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  5. 5

    Fanit sekosivat täysin – Australian avointen hallitseva mestari Roger Federer putosi 20-vuotiaalle kreikkalaiselle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  2. 2

    Maalivahdin huima yli 70-metrinen avausheitto nousi somehitiksi – ”Ali on mahtava, ei vain kokonsa vaan suuren sydämensä takia”

  3. 3

    Huippu-urheilijat kertovat, kuinka valtava on onnistumisen merkitys –”Jokainen ihminen tarvitsee merkityksellisyyden tunnetta”

  4. 4

    Jesse Puljujärvi putosi nelosketjuun, siirtohuhut yltyvät – valmentajalta tyly toteamus: ”Jesse on vasta oppimassa”

  5. 5

    F1-sarja muisteli Kimi Räikkösen ja Mick Schumacherin lämmintä kohtaamista – Räikkösen isällinen ote hurmasi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  3. 3

    Teemu Selänne vieraili poikansa luona armeijassa eikä hihittely meinannut loppua – ”Voin nukkua yöni rauhassa”

  4. 4

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  5. 5

    Tiesitkö tätä poikkeuksellista tennissääntöä? Australian avoimissa pelaaja ei tiennyt, ja ennen­aikainen juhlinta vaihtui hämmennykseen

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    2. 2

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    3. 3

      Siveys on muotia, ja se näyttää pirun hyvältä

    4. 4

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    5. 5

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    6. 6

      Andy McCoyn korkea kuume ei haitannut – suomirockin ikoni Pelle Miljoona Oy kärsi ensin niveljäykkyydestä, mutta tarjosi lopulta suuren sukupolvikokemuksen

    7. 7

      Suosittu keikka­paikka Nosturi puretaan, ja luvatusta korvaajasta ei ole tietoakaan – ”Helsingin parhaille paikoille on tulossa hiljaisia mausoleumeja”

    8. 8

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kova ääni ja tömähdys” lopettivat intercity­junan matkan Lahteen – VR ja viran­omaiset tutkivat junaa ja rataa

    10. 10

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    3. 3

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    4. 4

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    5. 5

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    8. 8

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää