Urheilu

Suomessa on vielä poikia, joita tietokonepelit eivät kiinnosta – Eemil Helander on yksi heistä, ja omassa lajissaan hän on yksi maailman parhaista

Eemil Helander on omassa ikäluokassaan maailman neljänneksi paras estejuoksija ja yksi Suomen parhaita hiihtäjiä.

Petäjävesi

Eemil Helander voi halutessaan harjoitella ainutlaatuisessa ympäristössä.

Nuori juoksija- ja hiihtäjälahjakkuus ja viime kesän nuorten olympialaisten estejuoksun nelonen asuu lähellä Petäjäveden vanhaa kirkkoa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helander tuntee kotipaikkansa puukirkon historiaa, ja se kuului pienenä perheen retkipaikkoihin.

”Aika paha kysymys, 1700-luvulla”, 17-vuotias Helander naurahtaa, kun häneltä kysyy, tietääkö hän kirkon rakentamisvuotta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kirkon perustamiskirja on laadittu vuonna 1728 Tukholmassa, koska Suomi kuului tuolloin Ruotsin kuningaskuntaan. Kirkko valmistui vasta vuosina 1763–1764.

Mutta kirkosta ei sen enempää, vaikka Helander voi joskus piipahtaa juoksulenkillään sen ympäristössä venyttelemässä ja katsomassa kauniita maisemia, varsinkin kesällä.

Suuren osan harjoituksistaan Helander tekee 35 kilometrin päässä Jyväskylässä, jossa hän käy koulua. Helander on Schildtin lukion urheilulinjalla, jonka opiskelijoilla on koulun puolesta omat aamuharjoituksensa.

Iltaharjoituksia varten Helander tulee kotoaan takaisin Jyväskylään linja-autolla tai vanhempiensa kyydillä. Tapaamispäivänä hän matkusti Petäjäveden ja Jyväskylän väliä peräti kuusi kertaa, yhteensä yli 200 kilometriä.


Napakat juoksutreenit Helander tekee Hippos-hallissa, jossa käy paljon muitakin Jyväskylän Kenttäurheilijoiden JKU:n urheilijoita, kuten aitajuoksija Nooralotta Neziri. JKU onkin tällä hetkellä Suomen johtava yleisurheiluseura.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Petäjävedeltäkin löytyy lukio ja oma urheiluseura Petäjäveden Petäjäiset, mutta harjoittelun, koulun ja valmentajan takia Helander valitsi JKU:n, kuten muutama muu petäjävetinen nuori yleisurheilija omana aikanaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Petäjävedeltä löytyy oma urheilukenttä, mutta se on nähnyt parhaat päivänsä. Kentän toisessa päässä rapistuu moukarihäkki, joka muistuttaa pitäjän moukarinheittobuumista ja nuorista heittäjistä Arno ”Leka” Laitisesta, Mikko Järvisestä ja Harri Santalasta. Laitinen voitti lajissa nuorten Euroopan mestaruuden vuonna 2007.

”Kyllä kentällä pystyy sentään juoksemaan. Viime kesänä juoksin siellä vetoja ja rullauksia”, Helander sanoo.

Helanderia valmentaa Ari Nummela, joka on Jyväskylässä toimivan Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun johtava asiantuntija.

”En tykkää asetella rajoja, mutta Eemil on todella lahjakas. Hänestä voi tulla aikuisena huippu-urheilija. Merkit viittaavat siihen, mutta tie on pitkä. Paljon asioita pitää tapahtua”, Nummela sanoo suojatistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aivan oikein. Eemilissä on kaikki ainekset, että hänestä voi tulla aikuisena huippu-urheilija.

Viime talvena hän voitti kolme SM-mitalia 17-vuotiaiden sarjassa. Suomen mestariksi hän suksi 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökisassa ja hopeaa 10 kilometrin perinteisen ja 15 kilometrin vapaan väliaikalähdöissä.

”Neljäskin mitali olisi tullut, mutta syyllinen istuu tässä. Eemil otti pitopohjasukset ja suksivalinta petti”, isä Markus Helander sanoo.

Nummelan mukaan Helander antaa ladulla muille tasoitusta heikon ylävartalonsa takia. Juoksemisen takia sinne ei ole haluttu kasvattaa liikaa lihasmassaa.

”Hiihto vaatii vahvaa yläkroppaa, mutta Eemil on taitava suksilla”, Nummela sanoo.

Helander on pelannut myös jääkiekkoa, jonka hän lopetti viisi vuotta sitten yksilölajien takia.

Kun hiihto vaihtui keväällä juoksuun, Helanderin lonkka tulehtui. Kipu säteili reiteen ja ratakauden alku siirtyi.

Helander olisi halunnut juosta 3 000 metrin esteet Kalevan kisoissa Jyväskylässä, mutta hän ei ehtinyt rikkoa tarvittavaa aikarajaa. Helander seurasi katsomosta, kun hänen esikuvansa Topi Raitanen voitti ylivoimaisesti Suomen mestaruuden.

Omalla ennätyksellään 9 minuuttia 22 sekuntia ja 86 sekunnin sadasosaa Helander olisi sijoittunut juoksussa viidenneksi. Raitasen voittoaika oli 8.44,28.

”Keskisalo huusi minulle, että olet väärällä puolella aitaa”, Helander muistaa Jukka Keskisalon viestin kisakatsomoon. Keskisalo on vuoden 2006 esteiden Euroopan mestari ja valmentaja.

”Jukka on toinen esikuvistani. Olen katsonut tallenteelta hänen EM-voittoaan, ja Jukan taktiikka iski heti silmään. Olen yrittänyt käyttää samaa omissa juoksuissani”, Helander sanoi.

Ulkomaalaisista juoksijoista esikuvana on brittiläinen Mo Farah, joka voitti radalla 5 000 ja 10 000 metrin olympiakultaa 2012 ja 2016.


Lokakuussa käydyissä nuorten olympialaisissa Helanderin taktiikka, kova loppukiri, oli nostaa hänet mitaleille. Hän sijoittui 2 000 metrin estejuoksussa Buenos Airesissa Argentiinassa neljänneksi ennätysajallaan 5.46,41. Olympiapronssi jäi vain 34 sekunnin sadasosan päähän.

Suomen kaikkien aikojen 17-vuotiaiden tilastossa Helander nousi kolmanneksi. Oman aikansa estehuiput Keskisalo, Janne Ukonmaanaho, Ville Hautala ja Tommy Ekblom jäivät kauaksi taakse.

Nuorten olympialaisten kummajaisiin kuului, että estejuoksun sijoitukset laskettiin yhteen maastojuoksun kanssa. Neljän kilometrin maastossa Helander oli yhdeksäs ja kahden lajin yhteistuloksissa kuudes.

”Maastolenkki on kuin formularata. Juostiin jossain takapihalla, erikoinen kokeilu”, Helander kertoo yhdistelmäkisasta.

Estejuoksussa mukana oli maailman tilaston kymmenen parasta vuonna 2001 syntynyttä poikaa, joten kysymyksessä oli kovan luokan urheiluteko. Helander jätti taakseen muun muassa nuorten Euroopan mestarin Baptiste Guyonin.

”Siihen nähden hyvä juoksu, kun takana oli yksi estejuoksu ja yhdet estetreenit”, Helander sanoo.

Paikka olympialaisiin varmistui 17-vuotiaiden EM-kisoista Unkarista, jossa Helander oli 2 000 metrin esteissä kahdeksas.

Jotta Helanderista tulisi aikuisena huippu-urheilija, urheilulääkärin ammatista haaveilevan urheilijan pitää jossain vaiheessa valita juoksun ja hiihdon välillä. Vielä ei ole sen aika.

Joulun jälkeen Helander osallistuu ensimmäisiin Euroopan nuorten olympiafestivaalin Suomen-karsintoihin. Kisat ovat helmikuussa Sarajevossa.

”Olympiafestivaali on hiihtokauden bonus. Muuten tähtään SM-kisoihin”, Helander sanoo.

Ensi kesän päätavoitteena on juosta esteet alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsissa ja Kalevan kisat Lappeenrannassa.

Kuinka hyvin jaksat kahta lajia?

”Varmasti jaksan. Tärkeintä on, että tykkää urheilusta. En näe mitään syytä, miksen jaksaisi urheilla myös aikuisena.”


Helanderin äiti Päivi (o.s. Alkula) kilpaili opiskeluaikanaan Anchoragen yliopistossa Alaskassa, jossa hän valmistui liikunnanopettajaksi. Nyt hän on liikunnanopettajana Keuruulla. Yhdysvaltalainen huippuhiihtäjä Kikkan Randall on käynyt samaa yliopistoa.

Voi olla, että Eemil jatkaa äitinsä jalanjälkiä. Helanderin hyvä juoksu nuorten olympialaisissa on pantu merkille yhdysvaltalaisissa yliopistoissa, joista on jo lähetetty opiskelutarjouksia.

”Ovat olleet hereillä ja viestiä pukkaa. En ainakaan nyt lähde. Koulu on kesken ja sitten on armeija”, Helander sanoo ja alkaa valmistautua kotonaan Petäjävedellä päivän toisiin harjoituksiin Jyväskylässä.

Viime aikoina on puhuttu paljon, kuinka suomalaiset Helanderin ikäiset nuoret ovat menestyneet elektronisessa eli e-urheilussa.

Kuinka paljon e-urheilu sinua kiinnostaa?

”En pelaa tietokonepelejä. E-urheilu ei kiinnosta, en pidä sitä urheiluna. Silloin, kun jää vapaa-aikaa, luen kirjoja. Viimeksi luin Mika Poutalan elämänopaskirjan ja Harri Kirvesniemen valmentajan hiihtokirjan.”

Kuka?

Eemil Helander


 Syntynyt toukokuussa 2001, 17-vuotias

 Syntymä- ja kotipaikka Petäjävesi

 Käy toista luokkaa Schildtin lukion urheilulinjalla Jyväskylässä

 176 cm / 63 kg

 Valmentaja Ari Nummela

 Seurat yleisurheilussa JKU ja hiihdossa Keuruun Kisailijat

 Neljäs nuorten olympialaisissa 2 000 metrin estejuoksussa 2018 ennätyksellään 5.46,11

 Hiihdossa alle 18-vuotiaiden SM-kultaa ja kaksi SM-hopeaa

 Harrastaa kalastusta
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Niken kurssi lähti laskuun ”tossuräjähdyksestä” – urheiluvälinejätillä kävi kuitenkin käsittämätön tuuri: lähes samaan aikaan tuli myyntiin uusi hittipaita

  2. 2

    Barack Obama todisti katsomossa, kun Niken kenkä ”räjähti” – reaktiota katsottu jo yli 1,5 miljoonaa kertaa

  3. 3

    Keskisuomalainen: Matti Nykänen haudataan maaliskuun alussa isänsä viereen

  4. 4

    Taiturimainen Wilson ratkaisi huiman voiton Susijengille, MM-karsinta pysyi elossa: ”Luultavasti tänään oli minun päiväni”

  5. 5

    Norjan Johannes Høsflot Klæbo otti uransa ensimmäisen MM-kullan, vaikka oli hilkulla kaatua ja joutui kilpakumppanin törkeilyn kohteeksi

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barack Obama todisti katsomossa, kun Niken kenkä ”räjähti” – reaktiota katsottu jo yli 1,5 miljoonaa kertaa

  2. 2

    F1-sarja keksi Kimi Räikköselle uuden lempinimen – onko vanha parempi?

  3. 3

    Niken kurssi lähti laskuun ”tossuräjähdyksestä” – urheiluvälinejätillä kävi kuitenkin käsittämätön tuuri: lähes samaan aikaan tuli myyntiin uusi hittipaita

  4. 4

    Norjan Johannes Høsflot Klæbo otti uransa ensimmäisen MM-kullan, vaikka oli hilkulla kaatua ja joutui kilpakumppanin törkeilyn kohteeksi

  5. 5

    Taiturimainen Wilson ratkaisi huiman voiton Susijengille, MM-karsinta pysyi elossa: ”Luultavasti tänään oli minun päiväni”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Barack Obama todisti katsomossa, kun Niken kenkä ”räjähti” – reaktiota katsottu jo yli 1,5 miljoonaa kertaa

  2. 2

    Kahden maailman­mestaruuden välissä Peter Kotilainen tarttui pulloon – Nyt huippu-urheilija kertoo, että viina oli pahemman ongelman oire

    Tilaajille
  3. 3

    NBA:n donkkikisan voittaja hyppäsi 216-senttisen legendan yli ja jäi roikkumaan kyynärtaipeestaan koriin

  4. 4

    Ruotsalaishiihtäjä poseerasi pelkissä vaaleanpunaisissa sukissa

  5. 5

    FC Barcelona purki pettymystään Kummeli-sketsillä – Kalervo Jankko on jo ilmiö Twitter-viesteissä

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Bussit ohittavat pikkukaupungit kovan hintakilpailun takia – ”Nyt ajetaan omalla autolla ja kärsitään”

    4. 4

      Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla

      Tilaajille
    5. 5

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    6. 6

      ”Mummohypoteesi” sai vahvistuksen – Vaikutus lapsikuolleisuuteen riippui kuitenkin siitä, oliko kyseessä isän vai äidin äiti

    7. 7

      Venäjä rakentaa nyt kovaa vauhtia sotilastukikohtia Suomen naapuriin – HS:n videot näyttävät, millaista sotilaallista toimintaa arktisella alueella on

      Tilaajille
    8. 8

      Tässä ovat uudet Muumit – Historian kallein suomalaissarja alkaa Ylellä, ja meno Muumilaaksossa on hetkittäin hyytävä

      Tilaajille
    9. 9

      HS selvitti: Lapsen hyväksikäyttäjä voi selvitä useista kymmenistä sukupuoliyhteyksistä ehdollisella vankeustuomiolla

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläinen kolmen lapsen perhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    3. 3

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    4. 4

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    5. 5

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    6. 6

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    7. 7

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    8. 8

      Barack Obama todisti katsomossa, kun Niken kenkä ”räjähti” – reaktiota katsottu jo yli 1,5 miljoonaa kertaa

    9. 9

      Maailmankuulu muotimerkki muutti päämyymälänsä Itä-Helsinkiin

    10. 10

      Shiar oli 15-vuotiaana jo päätynyt lastensuojelun asiakkaaksi – Sitten jostakin ilmestyi pankkimies Tuomas Plattonen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    7. 7

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    8. 8

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    9. 9

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    10. 10

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    11. Näytä lisää