Urheilu

Tennisskandaali: Espanjan poliisi pidätti yli 80 ihmistä ammattilaistenniksen sopupeleistä epäiltynä – taustalla armenialainen rikollisliiga

Pidätetyistä yksi pelasi tiettävästi huipputenniksen US Openissa.

Ammattilaistenniksessä kuohuu. Tenniksen sopupelejä tutkiva Espanjan poliisi on tehnyt tänään 83 pidätystä. Pidätettyjen joukossa on uutistoimisto Reutersin mukaan 28 ammattipelaajaa. Pidätykset liittyvät tutkimuksiin joiden kohteena on armenialainen rikollisjärjestö, jonka toimia EU:n poliisiviranomainen Europol on syynännyt jo pitkään.

Rikollisjärjestö on hyötynyt miljoonilla euroilla ennakkoon sovituista tennisotteluista, Europol kertoo tiedotteessaan. Poliisiviraston mukaan vyyhtiin liittyi 28 ammattilaispelaajaa, joista yksi pelasi viime vuonna Yhdysvaltain avoimissa. US Open kuuluu tenniksen arvoturnauksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkinta alkoi vuonna 2017, kun tennistä valvova Tennis Integrity Unit (TIU) havaitsi epäilyttävää vedonlyöntitoimintaa haastajakiertueen ja Futures-kiertueen turnauksissa.

Tutkinnan aikana 97 tennisottelua on todettu ennalta sovituksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Europolin mukaan armenialainen rikollisjärjestö lahjoi tenniksen ammattilaispelaajia mukaan vilppiin. Rikollisjengin jäsenet kävivät katsomassa otteluita ja painostivat lahjottuja pelaajia varmistamaan sen, että ennalta sovittu ottelutulos varmistuu.

Rikollisjärjestön jäsenet löivät otteluista vetoa eri maissa.

Pidätysten yhteydessä tehtiin yksitoista kotietsintää. Niissä takavarikoitiin 167 000 euroa käteistä, haulikko yli 50 elektronista laitetta, luottokortteja, viisi luksusautoa ja epäiltyihin sopupeleihin liittyviä asiakirjoja. Samalla jäädytettiin varat 42 pankkitilillä.

Tiettävästi yksi pidätetyistä pelaajista otti osaa tenniksen arvoturnaukseen US Openiin viime vuonna. Pelaajien henkilöllisyyksiä poliisi ei kuitenkaan ole paljastanut.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Isä ja tytär ensi kertaa samaan aikaan lajiensa parhaat urheilijat Suomessa – ”Mieluisa yllätys, että oltiin molemmat osallisena”

  2. 2

    Haile Gebrselassie oli kova maratoonari, mutta suomalainen ”Lentävä posteljooni” oli vielä parempi ja itse asiassa paras kaikista – näin listaa arvovaltainen yhdysvaltalainen yleisurheilulehti

  3. 3

    Suomen kärkigolfaajat kilpailevat ihmisoikeuksia polkevissa maissa – Mikko Korhonen myöntää asian häiritsevän, mutta kyse on työstä ja palkasta

  4. 4

    Pirjo Karetie, 76, tekee pihallaan ja metsissä sellaista, mihin moni nyky­lapsi ei enää pysty – hän on myös voittanut kymmenen MM-kultaa ja tehnyt Euroopan ennätyksen

  5. 5

    ”Keskellä ei mitään” hurmio syntyy ilman viinaa – ”Aika vähän olisi Loimaalta kerrottavaa, jos ei olisi Hurrikaania”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pallopoika varasti kaiken huomion hillittömällä kolikonheitolla Australian avoimissa – ”Tätä ei odotettu”

  2. 2

    Pirjo Karetie, 76, tekee pihallaan ja metsissä sellaista, mihin moni nyky­lapsi ei enää pysty – hän on myös voittanut kymmenen MM-kultaa ja tehnyt Euroopan ennätyksen

  3. 3

    Isä ja tytär ensi kertaa samaan aikaan lajiensa parhaat urheilijat Suomessa – ”Mieluisa yllätys, että oltiin molemmat osallisena”

  4. 4

    Suomalaistulokas pani 206-senttisen Stanley Cup -voittajan istumaan: ”Poika vastaan legenda”

  5. 5

    Suomen kärkigolfaajat kilpailevat ihmisoikeuksia polkevissa maissa – Mikko Korhonen myöntää asian häiritsevän, mutta kyse on työstä ja palkasta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    Tapiolan Honka huolestui koripallo­juniorien perheistä ja vetosi voimakkaasti espoolaisiin – monen nuoren harrastus on vaarassa

  3. 3

    Teemu Selänne vieraili poikansa luona armeijassa eikä hihittely meinannut loppua – ”Voin nukkua yöni rauhassa”

  4. 4

    Tunnettu pornotähti ja West Ham -fani Mia Khalifa kyllästyi Arsenalin tähtipelaajan otteisiin – suorasukainen twiitti sai runsaasti huomiota somessa

  5. 5

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Aikuinen mies pahoinpiteli 13-vuotiaan pojan kirjastossa Helsingin Oulunkylässä – ”Löi maassa makaavaa poikaa useita kertoja”

    3. 3

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    4. 4

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    5. 5

      Muissa maissa EU-eron tunaroinut pää­ministeri olisi pantu jo vaihtoon, mutta May jatkaa yhä – kiitos muiden vallan­halun ja sosialismin pelon

    6. 6

      Luottohäiriön siemen kylvetään jo lapsena – Fiksuun rahan­käyttöön täytyy kasvattaa, ja näillä viidellä ohjeella se onnistuu

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi arvovaltainen Otava julkaisi Antti Heikkilän kirjan, vaikka lääkärikunnan mukaan hänen neuvonsa ovat hengenvaarallisia?

    8. 8

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    9. 9

      Kokkaa jotain ihan uutta jauhelihasta – Tässä viisi helppoa ja nopeaa reseptiä, joista yksikään ei ole makaronilaatikko

    10. 10

      EU-parlamentaarikot vaativat selvyyttä Britannialta – Brexitiä ajanut Farage: ”Meistä tulee leijona, joka karjuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    3. 3

      Näin autosi väri vaikuttaa jällenmyyntiarvoon – Suositun ja hyljeksityn värin ero voi olla iso

    4. 4

      Musertava tappio: Brexit-sopimus kaatui britti­parlamentissa äänin 432–202 – oppositio haastaa nyt hallituksen

    5. 5

      Näin toimii armeijametodi, joka lupaa tainnuttaa ihmisen uneen kahdessa minuutissa – ”Höpöhöpöä”, sanoo suomalainen asiantuntija

    6. 6

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    7. 7

      Vantaa nostaa kädet pystyyn: Kaupunki sakottaa omia sosiaalityöntekijöitään, koska on pakko

    8. 8

      ”Kun asiaan liittyy ulkomaalaisia, keskustelu muuttuu kuin taikaiskusta” – HS kysyi tutkijoilta, miten media on hoitanut Oulun seksuaali­rikoksista uutisoinnin

    9. 9

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    10. 10

      ”Älä mene alaikäisen lähelle edes puhumaan” – Poliisi on jo antanut turvapaikan­hakijoille tiukkoja ohjeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä tanskalainen vodkamainos on nyt paras asia internetissä, koska pääosassa on absurdein suomalainen dialogi koskaan – kysyimme tekijöiltä, mitä heidän päässään liikkuu

    3. 3

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Jokin voimakas lähde lähettää arvoituksellisia radiosignaaleja kaukaa avaruudesta, sanovat tähtitieteilijät

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää