Urheilu

Wadan tutkijat pääsevät Venäjän dopingarkistoihin – edessä voi olla uusia paljastuksia

Wada ja Venäjä pääsivät yhteisymmärrykseen, vaikka takaraja tuli ja meni.

Maailman antidopingtoimiston Wadan Venäjälle esittämä takaraja tuli ja meni, mutta viime keskiviikkona osapuolet pääsivät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen tietojen luovuttamisesta.

Wadan entinen puheenjohtaja Dick Pound sanoo uutistoimisto AFP:lle, ettei Venäjälle pidä asettaa uusia rangaistuksia, vaikkei se antanut pyydettyjä tietoja vaadittuun takarajaan vuoden vaihteeseen mennessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei maailma siihen lopu”, kanadalainen Pound sanoi perjantaina.

Wadan asiantuntijat alkoivat kopioida Venäjän säilyttämiä urheilijoiden testituloksia torstaina. Wadan delegaatio joutui käymään Venäjällä toisen kerran sen jälkeen, kun ensimmäinen yritys epäonnistui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt Wadalla pitäisi olla täysin vapaa pääsy venäläisten testeihin.

Tilanne on Venäjän kannalta hankala. Jos se ei olisi sallinut Wadalle pääsyä arkistoihinsa, Venäjää olisi uhannut sulkeminen pois kansainvälisestä urheilusta.

Kun se päästää Wadan tutkimaan testinäytteitä, lisää venäläisiä urheilijoita voi saada kilpailukieltoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tärkeintä oli, että Wada pääsee tutkimaan Moskovan dopinglaboratorion dataa. Sillä ei ole merkitystä, että se tapahtuu muutama päivä takarajan jälkeen” Pound sanoi.

Wada poisti Venäjän antidopingtoimikunnan Rusadan ja Moskovan dopinglaboratorion valtuudet vuonna 2015 valtiojohtoisen dopingjärjestelmän vuoksi.

Päätöksen seurauksena kymmenittäin venäläisiä urheilijoita suljettiin pois kansainvälisistä arvokisoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Isoista lajiliitoista Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF pitää venäläisten kilpailukiellot voimassa. Poikkeuksena ovat urheilijat, joiden dopinghistoria on todistettavasti puhdas.

”Nyt pääsimme asiassa eteenpäin”, Pound sanoi.

Wadan on määrä käsitellä Venäjän dopingtilannetta sisäisen valvonnan komitean kokouksessa ensi viikolla.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien liitto vastaa

  2. 2

    Lauri Markkanen oli koko ottelun tehokkain, teki tupla-tuplan, mutta Chicagon tappioputki venyi

  3. 3

    Antidopingin uranuurtaja Timo Seppälä palasi julkisuuteen Urheilugaalassa: ”Tämä palkinto on puhtaalle urheilulle – nykyiselle ja tulevalle”

  4. 4

    Hiihtäjä Mari Eder joutui yllättäen leikkaukseen: ”Vaati pikaisia toimenpiteitä”

  5. 5

    Iivo Niskanen valittiin taas Vuoden urheilijaksi: ”50 kilometriä ja olympiakulta, en voi olla oikeastaan tyytyväisempi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  2. 2

    Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien liitto vastaa

  3. 3

    Mika Anttonen vastaa itse jokaiseen avunpyyntöön, vaikka se vie monesti aamuyöhön – kehuista miljardööri vaivautuu

  4. 4

    Iivo Niskanen valittiin taas Vuoden urheilijaksi: ”50 kilometriä ja olympiakulta, en voi olla oikeastaan tyytyväisempi”

  5. 5

    Antidopingin uranuurtaja Timo Seppälä palasi julkisuuteen Urheilugaalassa: ”Tämä palkinto on puhtaalle urheilulle – nykyiselle ja tulevalle”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  3. 3

    Tapiolan Honka huolestui koripallo­juniorien perheistä ja vetosi voimakkaasti espoolaisiin – monen nuoren harrastus on vaarassa

  4. 4

    Teemu Selänne vieraili poikansa luona armeijassa eikä hihittely meinannut loppua – ”Voin nukkua yöni rauhassa”

  5. 5

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    3. 3

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    4. 4

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    5. 5

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    6. 6

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    7. 7

      Äänikirjan lukija yllätti Ruotsissa: lateli nauhalle omia, eriäviä mielipiteitään sukupuolentutkimusta koskevasta kirjasta

    8. 8

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      HS uutisoi väärin pääkaupunkiseudun väestön keskipisteen, sitten asukkaiden sykkivää sydäntä etsittiin kuin dekkaritarinassa – Lopulta selvisi, ettei siellä asu ketään eikä tapahdu mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää