Urheilu

Burnleyn ei tarvinnut laukoa kertaakaan kohti Fulhamin maalia, silti voitto heltisi – ”Meillä oli hiukan tuuria”

Omat maalit nousivat pääosaan.

Burnley voitti lauantaina Valioliigan kotiottelussaan Fulhamin 2–1. Erikoiseksi voiton tekee se, että Burnley ei saanut omista tilanteistaan palloa kertaakaan kohti vastustajan maalia.

Fulham meni ottelussa 1–0-johtoon jo ottelun toisella minuutilla Andre Schürlen komealla nostolla yläkulmaan. Sen jälkeen Fulhamilta kaikki meni pieleen sateisella stadionilla: 20. minuutilla Joe Bryan teki oman maalin ja vain kolme minuuttia myöhemmin Denis Odoi teki samoin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fulhamin epäonnea jatkoa vielä puolustaja Calum Chambers, joka puski tolppaan juuri ennen taukovihellystä.

Toista puoliaikaa Fulham hallitsi, mutta todelliset maalipaikat olivat vähissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fulhamin manageri Claudio Ranieri harmitteli syystäkin lopputulosta, joka pitää joukkueen putoamisviivan alapuolella.

”Tämä ajanjakso on hyvin erikoinen. Pelaamme hyvin ja ansaitsisimme vähintään pisteen”, Ranieri sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Sen sijaan Burnleyllä on menossa hyvä jakso. Nyt tuli kolmas voitto putkeen, ja seura on säilyjän paikalla.

”Meillä oli tänään hiukan tuuria omien maalien ansiosta, mutta meillä ei ole ollut paljonkaan tuuria tällä kaudella”, Burnleyn manageri Sean Dyche totesi.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen katosi radioamatööreiltä, lopulta yhteys löytyi viheltämällä – ”titityy” oli kyllä ja ”kukkuu” ei

  3. 3

    Räikeä tuomarivirhe, huima potkumaali, kaksi jatkoaikaottelua – Super Bowl -joukkueet ratkesivat huikean draaman jälkeen

  4. 4

    Saksan tennistähdeltä melkoinen raivopuuska – lapsetkin väistivät kohtausta

  5. 5

    Montrealin Jesperi Kotkaniemi näytti rangaistuslaukauksen mallia – leveä virnistys kruunasi suorituksen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  3. 3

    NHL-tähtivahdin pinna paloi käsittämättömällä tavalla – huomasi mailan olevan varsin vahvaa tekoa

  4. 4

    F1-sarja muisteli Kimi Räikkösen ja Mick Schumacherin lämmintä kohtaamista – Räikkösen isällinen ote hurmasi

  5. 5

    Mikko Rantanen osui kahdesti Kingsiä vastaan – NHL keksi hyökkääjälle uuden lempinimen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  3. 3

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  4. 4

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  5. 5

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    2. 2

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    4. 4

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    5. 5

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    6. 6

      Keskustelu maahanmuuttajien seksuaali­rikoksista kiihtyi muuallakin Euroopassa, ja lakeja tiukennettiin – Mitä Saksassa ja Ruotsissa on opittu?

    7. 7

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Ruosteen­punainen Kuu pimeni näyttävästi – kuvakooste ja time lapse -video harvinaisesta luonnon­ilmiöstä

    9. 9

      Esikoululaiset uhmasivat hyytävää aamua, sillä ”verikuu” oli nähtävä ihan tähtitornista – ”Vauu”, topatut lapset hihkuivat

    10. 10

      Maanantai on kouluissa isojen ruoka-annosten päivä – Ilmiön syytä ei tiedetä tarkkaan, mutta ruoka­palvelu­vastaavilla on siitä omat arvelunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    5. 5

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää