Urheilu

Kahden hattutempun päivä Shanghaissa: runsasmaalinen ottelu päätti Jokereiden lyhyen tappioputken – ”Pyrimme pelaamaan tylyä vieraslätkää”

Sakari Manninen oli Jokereiden tehopelaaja.

Kunlun Red Star–Jokerit 3–5

Helsingin Jokerit voitti sunnuntaina kello 9 Suomen aikaa alkaneessa KHL-ottelussa Kunlun Red Starin 5–3 (2–1, 2–0, 1–2). Ottelu pelattiin Shanghaissa. Voitto päätti Jokereiden kahden ottelun mittaisen tappioputken.

Jokerit pyrkii vieraspelimatkoillaan pysymään Suomen ajassa, mutta tällä kertaa kelloja oli siirretty parilla tunnilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Hyvältä tuntui kropassa pelata. Aikataulujen osalta kaikki on pyritty tekemään helpoksi. En muista, milloin olisin viimeksi näin aikaisin pelannut. A-junioreissa alkoi pelit joskus kello 12”, Jokerien hyökkääjä Sakari Manninen muisteli tiedotteessa.

Ottelussa nähtiin kaksi hattutemppua. Ensimmäisenä kolmeen maaliin ehti Manninen. Hän teki päivän kolmannen osumansa ajassa 28.15. Tuolloin Jokerit siirtyi 4–1-johtoon, joten osuma oli myös ottelun voittomaali.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Saatiin peliin hyvä startti ja oltiin heti alusta saakka valmiita pelaamaan. Avauserässä meillä oli omat vaikeat hetket, mutta niistä selvittiin. Toinen erä oli meiltä hyvä ja olimme tehokkaita. Kolmannessa erässä vastustaja sai kurottua eroa, mutta ihan tyylikkäästi hoidettiin homma. Hieno voitto ja tärkeät pisteet meille”, Manninen kertoi Jokereiden tiedotteessa.

Mannisella on nyt kasassa 41 tehopistettä. Hän on ensimmäinen Jokerien suomalaispelaaja, joka on ylittänyt 40 tehopisteen rajan KHL:ssä.

Toisesta hattutempusta vastasi Kunlunin Drew Shore, joka teki Jussi Tapolan valmentaman kiinalaisjoukkueen kaikki maalit. Suomalaispelaajista Kunlunin riveissä pelasivat maalivahti Tomi Karhunen, puolustajat Ville Lajunen sekä Joonas Järvinen ja hyökkääjä Olli Palola. Sen sijaan Veli-Matti Savinainen oli sivussa loukkaantumisen vuoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jokerit jatkaa kaukaista vieraskiertuettaan seuraavaksi Vladivostokiin, jossa vastaan tulee ensi tiistaina kello 11 Suomen aikaa paikallinen Admiral. Torstaina kohteena on Habarovsk ja peli alkaa kello 11.30.

”Pyrimme pelaamaan tylyä vieraslätkää, eikä meidän tarvitse miellyttää ketään”, Manninen kuittasi.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Räikeä tuomarivirhe, huima potkumaali, kaksi jatkoaikaottelua – Super Bowl -joukkueet ratkesivat huikean draaman jälkeen

  3. 3

    Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen katosi radioamatööreiltä, lopulta yhteys löytyi viheltämällä – ”titityy” oli kyllä ja ”kukkuu” ei

  4. 4

    Saksan tennistähdeltä melkoinen raivopuuska – lapsetkin väistivät kohtausta

  5. 5

    Sebastian Aho syötti peräti kolme maalia – nousi pistepörssissä jo 20:n joukkoon

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  2. 2

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  3. 3

    NHL-tähtivahdin pinna paloi käsittämättömällä tavalla – huomasi mailan olevan varsin vahvaa tekoa

  4. 4

    F1-sarja muisteli Kimi Räikkösen ja Mick Schumacherin lämmintä kohtaamista – Räikkösen isällinen ote hurmasi

  5. 5

    Mikko Rantanen osui kahdesti Kingsiä vastaan – NHL keksi hyökkääjälle uuden lempinimen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    NFL julkaisi Super Bowlin esiintyjät – yli 84 000 ihmistä allekirjoittanut vetoomuksen pääesiintyjän vetäytymisen puolesta

  2. 2

    NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

  3. 3

    Trump tarjoili jalkapalloilijoille kynttilänvalossa pikaruokaa hopeisilta tarjottimilta – ”Meillä on pitsaa, 300 hampurilaista ja paljon, paljon ranskalaisia perunoita”

  4. 4

    Rebecca Ehrnrooth, 19, teki lumella jotain, minkä ei pitäisi olla espoolaiselle mahdollista – ja sillä voi olla pääkaupunkiseudun urheilulle suuri merkitys

  5. 5

    Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    2. 2

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    5. 5

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    6. 6

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Keskustelu maahanmuuttajien seksuaali­rikoksista kiihtyi muuallakin Euroopassa, ja lakeja tiukennettiin – Mitä Saksassa ja Ruotsissa on opittu?

    8. 8

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    9. 9

      Maanantai on kouluissa isojen ruoka-annosten päivä – Ilmiön syytä ei tiedetä tarkkaan, mutta ruoka­palvelu­vastaavilla on siitä omat arvelunsa

    10. 10

      Mitä, ei laturaivoa? Espoossa hiihtäjät ja kävelijät mahtuvat samoille reiteille yksinkertaisella konstilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    5. 5

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää