Urheilu

Matti Nykänen voi saada valtiolliset hautajaiset – urheiluministeri Sampo Terho pyysi virkakuntaa selvittämään asiaa

Valtiollisia hautajaisia järjestetään vain presidenteille, mutta poikkeustapaus on myös mahdollinen.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin) mielestä edesmennyt olympiavoittaja Matti Nykänen voisi ansaita valtiolliset hautajaiset. Siksi hän on pyytänyt virkakuntaansa selvittämään valtiollisten hautajaisten ja muiden muistamisten mahdollisuutta.

Terho kertoi aiemmin Ylelle, että selvittäisi valtiollisten hautajaisten mahdollisuutta hallituskumppaneiden kanssa. Hän vahvisti myöhemmin Twitterissä pyytäneensä virkakuntaansa selvittämään valtiollisten hautajaisten järjestämistä.
Valtioneuvoston kanslian mukaan valtiolliset hautajaiset järjestetään tai kustannetaan valtion varoista ainoastaan presidenteille. Poikkeustapauksessa valtioneuvosto voi päättää hautajaisten järjestämisestä tai rahoittamisesta myös pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille tai henkilöille, joilla on erityistä kansallista merkitystä.

Hiihdon olympiamitalisti Tapani Niku on edellinen valtiolliset hautajaiset saanut urheilija. Hänet haudattiin Lahdessa vuonna 1989. Olympiavoittaja Ville Ritola sai valtiolliset hautajaiset vuonna 1982.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

  2. 2

    Ensin kadulla oli Pasi, sitten syöksyi Marko – Jääkiekkoilija Marko Jantusen elämän pelasti ystävä, jonka kanssa hän lapsena aloitti juomisen

    Tilaajille
  3. 3

    Iivo Niskasen suksi lipesi kohtalokkaasti norjalaisen juottomiehen jalkoihin – ”Olisi ollut varmasti yksi uran parhaista päivistä”

  4. 4

    Kerttu Niskanen jää sivuun sunnuntain parisprintistä sairastumisen vuoksi – tilalle nousee Anne Kyllönen

  5. 5

    Iivo Niskanen on arvokisoissa ääripäitten hiihtäjä – yksi asia kävi selväksi uuden epäonnen keskellä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

  2. 2

    Lauri Markkanen ratkaisi Chicagolle voiton viime hetken vapaaheitoillaan

  3. 3

    Iivo Niskanen kompuroi alkumatkasta rähmälleen mutta sijoittui neljänneksi, ”tuli emämunaus” – Norjan Sjur Røthe otti MM-kultaa yhdistelmäkilpailussa

  4. 4

    Selostaja nimitteli radiolähetyksessä koripalloilijaa King Kongiksi – ei selosta enää tällä kaudella

  5. 5

    Enni Bertling on neurotieteen tutkija ja Suomen menestynein jääkiipeilijä: ”Minulla ei ole juuri muita toiveita kuin tämä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

  2. 2

    Barack Obama todisti katsomossa, kun Niken kenkä ”räjähti” – reaktiota katsottu jo yli kaksi miljoonaa kertaa

  3. 3

    FC Barcelona purki pettymystään Kummeli-sketsillä – Kalervo Jankko on jo ilmiö Twitter-viesteissä

  4. 4

    Ruotsalaishiihtäjä poseerasi pelkissä vaaleanpunaisissa sukissa

  5. 5

    Päävalmentaja kertoi Patrik Laineen onnistumisista: ”Se toi hymyn kaikkien kasvoille, jopa maalivahtien”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maahanmuuttajien rikoksia selitetään usein kulttuurilla tai mielenterveysongelmilla, mutta syy voikin löytyä miehisyyden pönkittämisestä tai heikosta koulutuksesta

      Tilaajille
    2. 2

      Suomesta, osa 43: Markus Jokela on kuvannut yli 30 vuotta suomalaisten lauantai-iltoja, tuulipukuja, Kanarian-matkoja, papiljotteja ja pitsansyöntiä

    3. 3

      HS vieraili Vienan Kemijoen viimeisessä karjalaiskylässä: Se on henkitoreissaan, vaikka pian valmistuva vesivoimala ei sitä hukutakaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolisoni työ sekoittaa perhe-elämän ja lomat – Lapsetkin ovat oppineet, että aina kun puhelin soi, isän pitää tehdä töitä

    5. 5

      Kun Neuvostoliiton pommikoneet ilmestyivät Helsingin kattojen ylle, vain 16-vuotias Tauno Hammar päätti toimia – ”En osannut pelätä”

    6. 6

      Mukava mies on joskus tasa-arvon tulppana, vahingossa tosin

    7. 7

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    8. 8

      Minna Lindgren hermostui, kun hänen isänsä ei saanut kuolla rauhassa – Nyt vanhuskohun keskellä hän muistuttaa, että osaa vanhuksista hoidetaan liikaakin

      Tilaajille
    9. 9

      Ulkopuolisilla ei ollut 120 vuoteen mitään asiaa Suomen kulta­kauden taideaarteeseen – Tältä Järnefeltin ainutlaatuisessa jugendhuvilassa näyttää nyt

    10. 10

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    6. 6

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    10. 10

      Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää