Urheilu

Annimari Kortteen takareidessä ei ollutkaan repeämää – jättää hallikauden väliin turvatakseen MM-unelman

Korte tähtää reilusti alle 13 sekuntiin.

Pika-aituri Annimari Korte selvisi tammikuun lopulla säikähdyksellä espanjalaisradiologien diagnoosista, mutta päättää kuitenkin jättää yleisurheilun hallikauden väliin varotoimenpiteenä.

Korte, 30, kertoi Instagram-tilillään viime viikon alussa, että takareidestä olisi löytynyt 10 sentin repeämä. Jatkotutkimukset Suomessa kuitenkin toivat helpotuksen: repeämää ei ollutkaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Lääkäri sanoi, että voin kisata, mutta että se on tosi iso riski. Hän käski miettiä, että onko minulle MM-kisat ulkona tärkeämmät kuin EM-hallikisat. Minun unelmana ei ole ikinä ollut juosta EM-hallikisoissa. MM-kisoissa alkueristä jatkoon pääseminen, se on yksi unelma”, Korte kertoi perjantaina.

Tavoitteena reilusti alle 13 sekuntia
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pitkän ja hankalan loukkaantumiskierteen selättänyt Korte palasi viime kaudella ryminällä Suomen pika-aiturieliittiin. Uusi ennätys 13,14 syntyi Espanjassa kesäkuun lopussa. Tulevat maailmanmestaruuskilpailut Dohassa syys- ja lokakuun vaihteessa ovat jo tiukasti suomalaiskiiturin mielessä.

”Koko vuoden tavoitteena on se, että MM-kisoissa pääsisi alkueristä jatkoon. Reilusti alle 13 sekuntia täytyisi juosta. Ei voi olla mitenkään tyytyväinen, jos alle 13 sekuntia ei mene.”

Tammikuinen leiri Teneriffalla toi Kortteelle uskoa, että urheilijan kehityskaari pysyy jatkossakin nousujohteisena.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Juoksin leirillä tasan samaa vauhtia Nooralotta Nezirin ja Reetta Hurskeen kanssa. Siellä tuli testattua, että olen kehittynyt syksyn aikana uskomattoman paljon. Eli ensi kesänä pitäisi tulla huomattavasti kovempia tuloksia. Senkin takia hallikausi ei ollut nyt niin tärkeä, koska Teneriffalla näin, missä mennään”, Korte sanoi.

Suomen talvea Korte lähtee kahden viikon päästä karkuun Espanjan Valenciaan, missä hän viettää harjoituskauden. Suomessa Korte kertoo kilpailevansa lähes kaikki kilpailut ensi kesänä.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kahden maailman­mestaruuden välissä Peter Kotilainen tarttui pulloon – Nyt huippu-urheilija kertoo, että viina oli pahemman ongelman oire

    Tilaajille
  2. 2

    Kimi Räikkösen lähtö vapautti Ferrarin käyttämään kritisoitua taktiikkaa – tallipäällikkö vahvisti päätöksen

  3. 3

    Taskurahoja 1,3 miljoonan potista caddielle maksanut golftähti katuu: ”Luin kommenttini uudestaan ja häpesin”

  4. 4

    Ammattilaisgolfari löi pallon kuudesti veteen ja koki oman Tin Cup -hetkensä

  5. 5

    Lauri Markkanen näytti donkkivalikoimaansa NBA:n nuorten tähtien kohtaamisessa – jalassa erikoisvalmisteiset Suomi-tossut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kahden maailman­mestaruuden välissä Peter Kotilainen tarttui pulloon – Nyt huippu-urheilija kertoo, että viina oli pahemman ongelman oire

    Tilaajille
  2. 2

    Lionel Messin hyväntahtoisesta eleestä tuli kirous pienelle afganistanilaispojalle

  3. 3

    Taskurahoja 1,3 miljoonan potista caddielle maksanut golftähti katuu: ”Luin kommenttini uudestaan ja häpesin”

  4. 4

    Nike-tuotteiden poistaminen protestina kävi kalliiksi urheilukauppiaalle: joutuu sulkemaan liikkeensä – ”Sama kuin huoltoaseman pitäminen ilman bensiiniä”

  5. 5

    Lauri Markkanen näytti donkkivalikoimaansa NBA:n nuorten tähtien kohtaamisessa – jalassa erikoisvalmisteiset Suomi-tossut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nuorten koripallojoukkue keksi kaoottisen pelitavan, jolla se tekee jopa sata pistettä ottelussa – vastustajat raivostuivat: ”Ei ole koripalloa”

  2. 2

    Huippupesäpalloilija Mika-Matti Ojala, 34, on kuollut

  3. 3

    Suomen Voimisteluliitto käynnistää kurinpitomenettelyn valmentaja Titta Heikkilän käytöksestä

  4. 4

    Paljain käsin puuman tappanut polkujuoksija kertoi ensi kertaa kamppailustaan

  5. 5

    Lionel Messin hyväntahtoisesta eleestä tuli kirous pienelle afganistanilaispojalle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies häiriköi lastenvaunujen kanssa liikkeellä olleita naisia Vantaalla

    2. 2

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    3. 3

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    4. 4

      Suurlähettiläs kommentoi irakilais­kenraalin miljoona­tarjousta pakko­palautuksista: ”Hän yritti huijata Suomen hallitusta”

    5. 5

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    7. 7

      Siperiassa satoi mustaa lunta, syyttäjä aloitti rikostutkinnan

    8. 8

      Moskovalainen oikeus vangitsi tunnetun amerikkalaissijoittajan huhtikuulle asti – Legendaariseksi kutsutun Michael Calveyn kiinniotto säikäytti sijoittajapiirit

    9. 9

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    10. 10

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    2. 2

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    3. 3

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    6. 6

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    9. 9

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    10. 10

      Texas ja Kalifornia sekä kolme maanomistajaa riitauttivat heti Trumpin hätätilan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    9. 9

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    10. 10

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    11. Näytä lisää