Enni Bertling on neurotieteen tutkija ja Suomen menestynein jääkiipeilijä: ”Minulla ei ole juuri muita toiveita kuin tämä”

Bertlingin intohimosta kertoo takapihalle rakennettu yhdeksänmetrinen kiipeilyseinä.

Julkaistu: , Päivitetty:

”Vaikka jalka katkeaisi ja tämä loppuisi tähän, tuntuu, että olen saanut jo niin paljon.”

Enni Bertling on perinnöllisyystieteen tohtori ja neurotieteen tutkija Minerva-tutkimuslaitoksessa Helsingin Meilahdessa. Toistaiseksi työt saavat kuitenkin odottaa, sillä arjen täyttää suurempi intohimon kohde.

Bertling, 40, on nimittäin Suomen menestynein jääkiipeilijä.

Kiipeilyuran alku oli rakkautta ensisilmäyksellä. Vuosituhannen alussa tehdyllä Thaimaan-matkalla oli loppuelämän mullistavat vaikutukset, eikä tulevan aviomiehen tapaaminen vuotta myöhemmin hidastanut tahtia. Päinvastoin.

”Kokeilin kiipeilyä, ja se oli sitten siinä. Sen jälkeen en ole pitänyt yli 2,5 viikon taukoa.”

”Homma räjähti ihan käsiin. Kunnes lapset syntyivät, me vain reissasimme ja kiipesimme maailmalla ja asuimme pakettiautossa.”

Lasten syntymän jälkeen matkustamisen oli tarkoitus vähentyä, mutta jääkiipeilyn maailmancup on vienyt kahden lapsen äidin tänä talvena jo Etelä-Koreaan, Kiinaan, Sveitsiin, Italiaan ja Ranskaan. Nyt viikonloppuna on vuorossa maailmancupin päätöskilpailu Yhdysvaltojen Denverissä.

Myös Bertlingin aviomies Pauli Salminen kuuluu Suomen maajoukkueeseen, ja lapset ovatkin olleet Euroopan-kisoissa mukana jo useana vuonna.

”Joulun aikaan sanoin lapsille, että nyt alkaa äidillä kisakausi. Poika vastasi, että ’kyllä minä tiedän, että tuo on jotain sellaista, mikä sinun pitää tehdä’. Ajattelin, miten niistä on tullut noin isoja ja älykkäitä.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


Tammikuussa Bertling teki suomalaista kiipeilyhistoriaa, kun hän otti pronssia maailmancupin osakilpailussa Pekingissä. Ennen viimeistä osakilpailua hän on yhteispisteissä viidentenä, mutta kilpakiipeilyuran alku reilut kolme vuotta sitten oli melkoista hapuilua.

Suomessa ei ollut kunnollisia harjoitusoloja, eikä Bertling ollut esimerkiksi koskaan kiivennyt vaneriseinää jääkiipeilyssä käytettävillä piikikkäillä kiipeilykengillä.

”Potkaistiin vaneria ensimmäisen kerran lentoa edeltävänä iltana. Laitettiin vanerinpala puuhun roikkumaan ja kokeiltiin, miltä se tuntuu”, hän nauraa muistellen ensikosketustaan kilpailuissa jään ohella käytettävään materiaaliin.

”Ei tietenkään pärjätty. Meidän kiipeilemisen katsominen oli kuin maalin kuivumista olisi seurannut, niin hidasta ja vaikeaa.”

Tahmeasta alusta huolimatta Bertling koki ominaisuuksiensa sopivan jääkiipeilyyn paremmin kuin muihin kiipeilylajeihin, joita hän oli harrastanut niin ikään alusta asti.

Harjoitusolot piti kuitenkin saada kuntoon, ja niinpä perheen takapihalle nousikin seuraavana kesänä yhdeksänmetrinen kiipeilyseinä. Seinä on kiinnitetty isoon puuhun, mutta rakennelma ei ole kiinteä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


”Ajateltiin, että jos ei nouse pystyyn, meillä on sitten tosi hieno terassi.”

”Seinä on melkein pystysuora, eli suurin osa painosta on maassa. On siinä tosi paljon kiivetty.”

Vaneriseinä oli Suomen ensimmäinen kilpajääkiipeilyn harjoittelemista varten rakennettu, mutta Bertlingin mukaan he ovat aikeissa purkaa seinän kevään tai kesän aikana. Paloheinään vuosi sitten noussut Suomen Alppikerhon seinä toimii jatkossa Suomen ykköskiipeilijän harjoituspaikkana.

Maailmancupin kilpailuissa reitit sisältävät lähes aina sekä jäätä että vaneria, sillä pelkkä jää olisi liian helppoa kiivettäväksi.

Vanerissa hakkuja saa käyttää vain seinään kiinnitettyihin otteisiin, ja seinään kiinni potkituille jaloille puolestaan pyritään varaamaan mahdollisimman paljon painoa. Näin käsivoimia säästyy osuuksille, joilla jalkoja ei voi käyttää.

Nopeuskilpailussakiivetään pelkkää jäätä pitkin, ja lajissa nähdäänkin välillä pieniä loukkaantumisia.

”Siinä välillä joku lyö hakulla käsiin, kun jää rikkoontuu. Paulikin löi reiteensä viimeksi pienen reiän.”

”Speed on kuitenkin lähinnä venäläisten juttu, ja he ovat sitä mieltä, että jos on hyvä tekniikka, ei lyö itseensä.”


Bertling ei pidä nopeuskilpailua omana juttunaan, vaan lead-kiipeily, jossa kiipeilijä kuljettaa itse varmistusköyttä mukanaan, tuntuu mielekkäämmältä. Tekniikka on voiman lisäksi tärkeää.

Välillä golfhanskainen käsi vie hakun hampaiden väliin, jotta toisesta hakusta saa vaihdettua otteen paremmaksi tai köyden kiinnitettyä seuraavaan varmistuslenkkiin.

Kilpakumppaneita parempi ulottuvuus antaa Bertlingille pienen edun, mutta raskastekoisuus vaikeuttaa menestymistä etenkin pitkiä roikkumisia sisältävillä reiteillä.

”Yläkropan voimaa tarvitaan paljon, mutta jääkiipeilyssä on todella paljon erilaisia ihmisiä mukana. Hakut tekevät ehkä sen, että jokainen voi löytää oman tekniikkansa. Lajissa on paljon mahdollisuuksia eri tyyleille ja strategioille.”

”Ulottuvuus on hyväksi, mutta ainakaan minulle siitä ei ole ollut ihan niin paljon hyötyä kuin toivoisin. Kilpailureiteillä otteita ei koskaan laiteta niin kauas toisistaan, että vain pitkät yltäisivät.”

Kiinassa reitti oli Bertlingille sopiva, sillä pitkiä roikkumisosuuksia ei ollut. Denverissä kaikki kilpailijat ovat uuden edessä, sillä osakilpailu järjestetään kaupungissa ensimmäisen kerran.

Bertling lähti matkaan perjantaina, ja hän myöntää, että maailmancupin kiertäminen ei taloudellisesti ole kovin kannattavaa puuhaa. Kilpailuissa rahapalkintoja on tarjolla finalisteille, ja Kiinan kolmossija toi 650 euroa.

Hän arvioi, että maailmancupin kiertämiseen menee noin 4 000 euroa vuodessa. Sponsoreita hänellä ei ole, ja vaikka Suomen kiipeilyliitto avustaa mahdollisuuksiensa mukaan, auttaisi seuraavalle tasolle pääsemisessä rahallinen tuki merkittävästi.

”Toisaalta olen ajatellut niin, että tässä iässä kaikki hankkivat kesämökin tai purjeveneen – tämä on se minun purjeveneeni.”

Bertling ei kuitenkaan koe joutuneensa luopumaan mistään kiipeilyharrastuksensa vuoksi.

”Kunhan lapsilla on kaikki tarvittava, minulla ei ole juuri muita toiveita kuin tämä.”


Hakkuja, teriä, kenkiä, köysiä. Omakotitalon lähes jokaisessa huoneessa näkyy jotain kiipeilyyn liittyvää. Kellarista löytyy lisäksi ”huoltokeskus” ja tahko, jolla voi teroittaa jääkiipeilyssä käytettävien kenkien piikkejä.

Olohuoneessa kunniapaikalla on jääkiipeilypalkintoja, joista hakun muotoinen erottuu muista. Se tuli Venäjällä järjestetyistä speed- ja lead-kiipeilyn yhdistelmäkisoista, joista Suomi sai joukkuepronssia.

Tai siis Bertling ja Salminen saivat. Bertling oli naisten sarjassa kuudes ja Salminen miehissä seitsemäs, mikä toi kolmannen sijan.


Kiipeilyn lisäksi pariskuntaa yhdistää myös koulutus. Salmisen yritys Liikkuva laatikko myy sähkö- ja laatikkopyöriä, mutta hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori.

”Me ollaan tällainen kahden tohtorin talous, jossa toinen myy polkupyöriä ja toinen kiipeilee.”

Bertling puhuu kiipeilystä intohimoisesti silmät loistaen. Haastattelun aikana on käynyt selväksi, että tämä on se asia, mikä perheen ohella on hänelle kaikkein rakkainta.

Tulevaisuus on kuitenkin vielä auki. Solubiologiaa lukenut nainen on ollut puoli vuotta opintovapaalla ja opiskellut valmentajan ammattitutkintoa ja toiminut kiipeilyvalmentajana Kiipeilyareena-kiipeilyhallissa.

”Tykkään valmentamisesta todella paljon. Täytyy miettiä, miten saisin pidettyä sen mukana jatkossakin. Täydellisessä maailmassa toivoisin, että lajissa olisi jatkumoa ja junioreita kiertämässä maailmancupia. Voin vaikka viedä kaikki itse sinne.”

Hän myöntää, että vaikka tutkijan työ on ollut mielekästä, ei paluu töihin ole tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä.

”On paljon kaikkia vaihtoehtoja. Katsotaan, mihin elämä vielä vie.”

”Matka on ollut jo nyt ihan mieletön.”

Jääkiipeilyn nuorten MM-kisat järjestetään Oulussa 1.–2. maaliskuuta ja Euroopan cupin finaali sekä SM-kisat 3. maaliskuuta.

Kuka?

Enni Bertling


 Ikä: 40 vuotta

 Asuinpaikka: Helsinki

 Koulutus: Perinnöllisyystieteen tohtori

 Urheilusaavutukset: Jääkiipeilyn lead-sarjan maailmancupin kolmas sija Kiinassa 19. tammikuuta.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Italia johtaa 2–0, saako Huuhkajat loppukirin? – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsinnan avausottelua, toinen puoliaika menossa

  2. 2

    Hämmentävä kuva yliopisto­koripallon finaaleista: Tacko Fall on polvillaan ja vieressä seisova pelaaja on yhtä pitkä

  3. 3

    Perparim Hetemaj oli 6-vuotias, kun saapui pakolaisena Suomeen: ”Suomalaisten pitäisikin olla ylpeitä historiastaan”

    Tilaajille
  4. 4

    Liigan puolivälierät: HIFK syttyi Sakari Salmisen ihmemaalista

  5. 5

    F1-sarjan Twitter-tili herkutteli suomalaisten onnellisuudesta kertoneella tutkimuksella – pääosissa juhlahaluton Kimi Räikkönen ja tuulettava Valtteri Bottas

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Perparim Hetemaj oli 6-vuotias, kun saapui pakolaisena Suomeen: ”Suomalaisten pitäisikin olla ylpeitä historiastaan”

    Tilaajille
  2. 2

    Hämmentävä kuva yliopisto­koripallon finaaleista: Tacko Fall on polvillaan ja vieressä seisova pelaaja on yhtä pitkä

  3. 3

    F1-sarjan Twitter-tili herkutteli suomalaisten onnellisuudesta kertoneella tutkimuksella – pääosissa juhlahaluton Kimi Räikkönen ja tuulettava Valtteri Bottas

  4. 4

    Italia johtaa 2–0, saako Huuhkajat loppukirin? – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsinnan avausottelua, toinen puoliaika menossa

  5. 5

    Teemu Pukin seuran pukukopissa on puhuttu Valioliiga-unelman lisäksi brexitistä: ”Siellä oli joitakin jätkiä, jotka eivät tienneet, mitä brexit tarkoittaa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  3. 3

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  4. 4

    3d-printteri takoo hevosille kenkiä ja iskuja vaimentavia ”lenkkitossuja” Vantaalla

  5. 5

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhat matkustajaa evakuoidaan risteily­alukselta Norjan rannikolla – ainakin yhdeksän ihmistä loukkaantunut, kolme vakavasti

    4. 4

      Kylmän sodan legendaariset B-52-pommikoneet ovat kiertäneet viikon Itämerellä – Yhdysvalloilla on käynnissä poikkeuksellisen suuri voimannäyttö

    5. 5

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    6. 6

      Pelastuslaitos: Helsinginkadulle tulvinut vesi on mahdollisesti kaivertanut onkaloita, joista voi aiheutua lisävahinkoa

    7. 7

      Pienten lasten äiti Saara Lehmuskoski haluaa matkustaa yksin, ja se on nyt nouseva trendi: Mitä se kertoo ajastamme?

    8. 8

      Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuolema näytetään Netflixin uudessa Mötley Crüe -elokuvassa – sekä se kuinka törkeästi rokkarit kohtelivat naisia

    9. 9

      Italia johtaa 2–0, saako Huuhkajat loppukirin? – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsinnan avausottelua, toinen puoliaika menossa

    10. 10

      Laura Lindstedt kirjoitti hyperseksuaalisen naisen tarinan ja nyt hän kertoo, miksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    4. 4

      Pelastuslaitos: Helsinginkadulle tulvinut vesi on mahdollisesti kaivertanut onkaloita, joista voi aiheutua lisävahinkoa

    5. 5

      Liki 200-vuotias huvila rapistui hylättynä vuosia keskellä vanhinta Helsinkiä, pelastus koitti yllättävältä taholta

    6. 6

      Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuolema näytetään Netflixin uudessa Mötley Crüe -elokuvassa – sekä se kuinka törkeästi rokkarit kohtelivat naisia

    7. 7

      Tuhat matkustajaa evakuoidaan risteily­alukselta Norjan rannikolla – ainakin yhdeksän ihmistä loukkaantunut, kolme vakavasti

    8. 8

      Kylmän sodan legendaariset B-52-pommikoneet ovat kiertäneet viikon Itämerellä – Yhdysvalloilla on käynnissä poikkeuksellisen suuri voimannäyttö

    9. 9

      Laura Lindstedt kirjoitti hyperseksuaalisen naisen tarinan ja nyt hän kertoo, miksi

      Tilaajille
    10. 10

      Pienten lasten äiti Saara Lehmuskoski haluaa matkustaa yksin, ja se on nyt nouseva trendi: Mitä se kertoo ajastamme?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    4. 4

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    6. 6

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    7. 7

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää