Urheilu

Therese Johaug sanoo, että pitkästä kilpailukiellosta oli myös hyötyä – ”Pystyn käyttämään kapasiteettiani merkittävästi paremmin”

Monipuolisemmaksi hiihtäjäksi kehittynyt Johaug aloittaa neljän MM-kullan metsästyksen yhdistelmäkilpailussa.

Seefeld

Norjan Therese Johaug, 30, aloittaa lauantaina Seefeldissä MM-urakkansa, jonka päätteeksi hänellä on hyvin todennäköisesti koossa neljä kultamitalia ja voittoprosenttina pyöreä sata.

Nyt on kulunut viikkoa vaille neljä vuotta siitä, kun Johaug kilpaili viimeksi hiihdon arvokisoissa.

Helmikuussa 2015 Ruotsin Falunissa Johaug oli MM-kisojen hiihtokuningatar voitettuaan 15 km:n yhdistelmäkilpailun ja päätösmatkan 30 kilometriä (p) sekä viestin.

Marraskuun lopulla Johaug palasi dopingrikkeestä saamansa 18 kuukauden kilpailukiellon jälkeen voittajana maailmancupiin. Hän oli voittanut myös edellisen mc-kilpailunsa kevättalvella 2016.

Jos Johaug voittaa Seefeldissä lauantaina 15 km:n yhdistelmäkilpailun eli skiathlonin, hänen kahden peräkkäisen arvokisavoittonsa väliin jää siis lähes neljä vuotta.

Kilpailukiellon takia Johaugilta jäivät väliin vuoden 2017 MM-kisat Lahdessa ja viime talvena Pyeongchangin olympialaiset.


Tämän kauden maailmancupissa Johaug on voittanut kaikki normaalimatkojen starttinsa.

Pienimmillään hänen voittomarginaalinsa toiseksi sijoittuneeseen on ollut joulukuussa Lillehammerin 10 km:llä (v) yhdeksän sekuntia ja suurimmillaan viikkoa myöhemmin Beitostølenin 15 km:llä minuutin ja kuusi sekuntia.

Matkaan suhteutettuna ylivoimaisimman voittonsa Johaug otti tammikuussa Viron Otepäässä, kun hän maailmancupin vaativimpiin kuuluvalla ladulla jätti 10 km:llä (p) toiseksi sijoittuneen Ruotsin Ebba Anderssonin 48 sekunnin päähän.

Norjalaislehti Dagbladet tutki tilastoja ja päätyi siihen tulokseen, että kyseessä oli väliaikalähdöllä hiihdetyllä naisten perinteisen kympillä kaikkien aikojen ylivoimaisin voitto.

Toki voittoerojen vertailu on kyseenalaista, koska latuprofiilit ja kelit vaihtelevat. Lisäksi vaikuttaa se, kuinka korkealla kilpaillaan.

Kauden aiemmat vaiheet huomioiden Johaug kertoi varsin vaatimattomasta MM-tavoitteesta.

”Unelmoin yhdestä henkilökohtaisesta mitalista. Siihen olisin tyytyväinen”, Johaug sanoi perjantaina Norjan joukkueen mediatapaamisessa.

Johaug myönsi, että kauden aiemmat tulokset antavat tietynlaista itseluottamusta.

”Minun täytyy todella tuntea verenmaku suussani, jotta voin saavuttaa unelmani. Tunnen olevani valmis, vaikka minua jännittää. Kyse on yhteislähdöstä, jossa voi tapahtua paljon. Tämä on minulle ensimmäinen yhteislähtö valtavan pitkään aikaan”, sanoi Johaug, joka ei osallistunut yhteislähtöjä sisältäneelle Tour de Ski -kiertueelle.


Tämän talven aikana on saatu viitteitä siitä, että nyt kilpailukieltonsa jälkeen Johaug on parempi ja monipuolisempi hiihtäjä kuin aiemmin.

Kilpailukieltonsa aikana hän harjoitteli koko ajan normaalisti – ja oli vaatimusten mukaisesti myös dopingtestaajien saavutettavissa.

Tuolloin hän keskittyi vahvistamaan heikkouksiaan, muun muassa hankkimaan lisää voimaa ylävartaloonsa. Ajatuksena oli muun muassa parantaa tasatyöntöä perinteisellä hiihtotavalla.

Nyt näyttää siltä, että se on tuottanut tulosta.

Aiemmin Johaug tunnettiin kovana ylämäkihiihtäjänä. Mitä pidempiä nousuja kilpaladulla on, sitä paremmin se sopii kevytrakenteiselle hapenottohirmulle.

Tämän kauden väliaika-analyysit ovat kuitenkin kertoneet, että nyt Johaug on yksi parhaista myös niin sanotuissa helpommissa maastonkohdissa, joissa perinteisellä ratkaisee tasatyöntö.

”Tunnen itseni vahvemmaksi kuin koskaan ennen, koska olen kehittynyt helpossa maastossa hiihtämisessä. Ennen voitin sekunteja nousuissa, mutta nyt sitä tapahtuu myös tasaisemmilla osuuksilla. Se on uutta”, Johaug sanoi tammikuussa Dagbladetille.

Johaug on kertonut huomaavansa kehittymisensä myös kilpailun aikana.

”Pystyn käyttämään kapasiteettiani merkittävästi paremmin. Se tuntuu valtavan hyvältä.”

Johaug myöntää, että pakollinen pitkä kilpailutauko oli tavallaan hänelle myös hyödyllinen, ja sen seuraukset ovat nyt nähtävissä.

”Minulla oli enemmän aikaa lepoon, minkä seurauksena kestin kovempaa harjoittelua. Kun oli vähemmän matka- ja kilpailupäiviä, oli aikaa harjoitella enemmän. Siitä olen hyötynyt”, Johaug sanoi Dagbladetille.

Myös Krista Pärmäkoski on huomannut, että Johaug ei ole hiihtäjänä entisellään.

”Hän on varmasti kehittynyt kaikessa. Varsinkin tasatyöntö on kehittynyt ja kaikki osa-alueet, koska tietyllä tapaa niihin pystyy panostamaan, kun ei ole kilpailuja. Hän on kyllä osannut käyttää tauon hyödykseen. Äärettömän kova kilpailija”, Pärmäkoski sanoi perjantaina.

Hänellä oli myös napakka näkemys lauantain kisan perusjuonesta.

”Therese vie, ja muut vikisee.”
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yhdysvaltalaisen taitoluistelijan epäillään viiltäneen luistimellaan tahallisesti eteläkorealaista kilpakumppaniaan MM-kisoissa

  2. 2

    Krista Pärmäkoski kamppailee maailmancupin kokonaiskilpailussa myös rahasta

  3. 3

    NHL-pesti erotti Kotkaniemen veljekset, mutta nyt on taas kivaa: ”Voimme vain toivoa, että Montreal draftaa hänet”

  4. 4

    Syöttökone Juhamatti Aaltonen nöyryytti entistä seuraansa – Ville Niemiseltä hilpeä lääke HIFK:n loppuhetkien törkyilyyn: ”Kylmä pää ja lämmin sydän”

  5. 5

    Italialla loukkaantumishuolia ennen Suomen kohtaamista: nuori maalitykki joutui sivuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    3d-printteri takoo hevosille kenkiä ja iskuja vaimentavia ”lenkkitossuja” Vantaalla

  2. 2

    Yhdysvaltalaisen taitoluistelijan epäillään viiltäneen luistimellaan tahallisesti eteläkorealaista kilpakumppaniaan MM-kisoissa

  3. 3

    Lahden Pelicansin kannattajilta karut terveiset Helsingin IFK:lle ennen illan ottelua

  4. 4

    Krista Pärmäkoski kamppailee maailmancupin kokonaiskilpailussa myös rahasta

  5. 5

    Hillitön ”pallituuletus” toi Cristiano Ronaldolle kahdenkymmenentuhannen euron sakot

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  3. 3

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  4. 4

    3d-printteri takoo hevosille kenkiä ja iskuja vaimentavia ”lenkkitossuja” Vantaalla

  5. 5

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmiskunnan kohtaloon – Tässä on hiilinielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    3. 3

      Puhelu kesti yhdeksän minuuttia, ja sen aikana luonto käänsi Becky Boydin kodin ympäri ja tappoi 23 naapuria

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaalaispitseriaan käveli nälkäinen mies, jolla ei ollut rahaa – omistaja Ahmet Ciray päätti alkaa jakaa ruokaa ilmaiseksi

    5. 5

      ”Hymyt ovat hyytyneet jokaiselta naureskelijalta” – Näin syntyi legendaariseksi hehkutettu kappale, jota lukuisat pitävät suomiräpin vaikuttavimpana biisinä

      Tilaajille
    6. 6

      EU-johtajat: May saa lisäaikaa, mutta ehtona joko erosopimus tai mahdolliset eurovaalit

    7. 7

      Uusi laskelma: Vuonna 2050 Suomessa pitäisi olla 1,4 miljoonaa ulkomaalaista, jotta eläkemaksujen merkittävä nousu vältettäisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    9. 9

      Kaikkeen tottuu, myös Donald Trumpiin Yhdysvaltain presidenttinä

    10. 10

      Miten lohduttaa masentunutta vanhusta, joka suree elämässä tekemiään valintoja?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    2. 2

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    3. 3

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    4. 4

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    6. 6

      Maailman ehkä harvinaisin muumi­muki saattaa olla peräisin thaimaalaiselta jätelavalta, josta se päätyi 40 eurolla Pohjois-Pohjanmaalle

    7. 7

      ”Esitin, etten ymmärrä mistään mitään” – Nyt puhuu Iltalypsyn karjakko, jonka ikimuistoinen katse pyyhki poliitikoilla pöytää 25 vuotta sitten

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    9. 9

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    10. 10

      Amsterdam sai tarpeekseen seksi­työläisiä pällistelevistä turisti­ryhmistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    3. 3

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    4. 4

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    6. 6

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    7. 7

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    8. 8

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalainen keksintö lupaa vähentää autojen päästöjä jopa 80 prosenttia: ”Mitä järkeä on tuoda fossiilista polttoainetta ulkomailta?”

    11. Näytä lisää