Urheilu

Neuvostoliiton pelko vei Kokkosen perheen Kanadaan – upporikkaan urheilu­järjestön luottomiehenä toimivan Rayn ura alkoi vip-vieraiden turvamiehenä

Kanadansuomalainen Kokkonen on Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n toiminnantarkastaja. Hän on tyytyväinen, että IBU:n johtoa on uusittu lahjusepäilyjen takia.

Östersund

Ray (Raimo) Kokkonen tykkää sillistä.

Silli ei ole ainoa syy, miksi 71-vuotias Kokkonen tekee pitkän matkan Kanadasta ampumahiihdon MM-kisoihin Ruotsiin.

Östersundissa hän tosin maistoi jokaista kuutta sillilaatua, jota oli tarjolla paikallisessa ravintolassa. ”Kanadassa niitä ei saa.”

Kokkonen on Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n toiminnantarkastaja, ja hän on ollut muutenkin sen keskeisissä tehtävissä vuodesta 1984 lähtien. Kokkonen valittiin silloin ampumahiihdon tekniseen komiteaan.

Sarajevo oli silloin osa entistä Jugoslaviaa, ja ampumahiihto kuului lajina kansainväliseen viisiotteluliittoon.

Kokkosta naurattaa, kun hän muistaa noita aikoja. Viisiottelu oli silloin vielä iso laji. Nyt tilanne on päinvastoin.

Ampumahiihto eriytyi omaksi lajikseen vuonna 1993 Lontoossa pidetyssä kokouksessa. Perustettiin Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU, josta tuli Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsen.

Tänä päivänä IBU on yksi rikkaimmista urheilun yksilölajien liitoista. Pelkästään sen vararahastossa on 50 miljoonaa euroa – summa, josta monet muut lajiliitot voivat vain uneksia.

Urheilijoille IBU maksaa vuodessa huomattavan määrän palkintorahoja. MM-kisoissa Östersundissa potti on 1,17 miljoonaa euroa ja kauden päättävässä Holmenkollenin maailmancupissa 423 000 euroa.

”Reservi on vain kasvanut vuosien varrella. Rahaa ei toistaiseksi käytetä mihinkään. Se kasvaa korkoa huonojen päivien varalle”, Kokkonen sanoo.

Huonoja päiviä ei vielä näy. Ampumahiihto kerää vuositasolla miljardin tv-yleisön, kun kaikki katselukerrat lasketaan yhteen.

Pelkästään Suomessa kauden maailmancupeilla ja esimerkiksi Östersundin MM-kisoilla on yhteensä arviolta 20 miljoonaa eri katselukertaa.

Mikään muu talviurheilulaji ei pääse vastaavaan lukuun.

Ei siis ihme, että IBU on rikas.


Suurimmat maksajat löytyvät Saksasta. IBU saa tv-sopimuksista kymmeniä miljoonia, ja kisojen viisi isointa sponsoria ovat saksalaisia.

IBU ei kerro sopimusten hintoja.

”Onhan se hassua, että Pohjois-Amerikassa monikaan ei edes tiedä, mitä ampumahiihto on. Saksassa se on on todella merkittävä laji”, Kokkonen sanoo.

Kokkonen on itsekin ampumahiihtomiehiä, tosin siitä on aikaa. Hän kilpaili vielä siihen aikaan, kun aseena käytettiin kivääriä. Nyt aseena on pienoiskivääri.

Työ IBU:ssa on palkatonta ja vapaaehtoista, ja Kokkosella on meneillään viimeinen nelivuotiskausi toiminnantarkastajana.

Varsinainen tilintarkastus kuuluu maailmanlaajuisesti toimivalle KPMG:lle.

Palataan sen kautta paljastuneisiin IBU:n ongelmiin myöhemmin, kunhan ensin muistellaan Kokkosen perheen muuttoa Pohjois-Amerikkaan.

Oli vuosi 1951. Raimon isä oli sotinut viisi vuotta Neuvostoliittoa vastaan ja saanut tarpeekseen.

Isä Kokkonen päätti, että perhe muuttaa Kanadaan.

”Olin silloin kymmenvuotias enkä ymmärtänyt kaikkia. Isä pelkäsi, että Suomi vallataan ja päätti viedä perheensä Amerikkaan”, Kokkonen kertoo.

Pohjois-Amerikassa perhe tuli laivalla Halifaxiin, josta matka jatkui Torontoon ja suomalaisalueelle lähelle Thunder Baytä.

Raimo vaihtoi nimensä Rayksi ja pestautui Kanadan armeijaan, jossa hän palveli 38 vuotta tykistön upseerina.

Ura urheilutehtävissä urkeni vuonna 1976, kun Montreal järjesti kesäolympialaiset.

Kokkonen johti 35 miehen kaartia, jonka tehtävänä oli vartioida eri maiden vip-vieraita.

Kokkosella oli olkapäissään kaksi kapteenin natsaa, jotka näyttivät Suomen armeijan alikersantin arvolta.

Kokkonen muistaa, kuinka Suomen olympiakomitean silloinen puheenjohtaja Jukka Uunila taputti ”alikersanttia” päähän ja antoi tälle olympiakomitean pinssin.

”En tiedä, onko pinssi enää tallella. Pinssejä on kertynyt vuosien varrella aika monta laatikkoa”, Kokkonen naurahtaa.

Kokkonen vakavoituu, kun häneltä kysyy IBU:n viime kevään tapahtumista.

Itävallan poliisi oli seurannut kaksi vuotta liiton norjalaista puheenjohtajaa Anders Bessebergiä Venäjän-yhteyksistä ja lahjusepäilyistä.

Bessebergiä epäillään 243 000 euron arvoisen lahjuksen ottamisesta sitä vastaan, että 65 venäläistä ampumahiihtäjää oli välttynyt positiiviselta dopingnäytteeltä vuodesta 2011 alkaen.

Asian tutkinta on kesken, eikä Kokkonen sen enempää kuin IBU:n toinenkaan toiminnantarkastaja Juha Viertola voi ottaa siihen kantaa.

Kokkonen on kuitenkin niin monessa liemessä keitetty konkari, ettei hän voi olla sanomatta mielipidettään.

”Varmaan jotain isoa on takana. Poliisi ei muuten seuraa ja kuuntele Bessebergiä kahta vuotta.”


Kokkonen ja Viertola vakuuttavat, ettei IBU:n tileistä löydy hämäryyksiä viiden viime vuoden ajalta.

”Mitään ei mene kirjojen ohi, jos joku ei huijaa tahallaan.”

Kirjanpitotarkastuksessa löytyi muun muassa auton pesukuitti. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kyseistä autoa ei ollut IBU:n rekistereissä.

Sen jälkeen paljastui, että erotettu puheenjohtaja oli hyväksynyt itselleen huomattavan autoedun ilman IBU:n hallituksen hyväksyntää.

Muitakin epäselvyyksiä löytyi, ja myös IBU:n potkut saanut pääsihteeri Nicole Resch oli ollut mukana juonessa.

Nyt liittoa johtaa ruotsalainen Olle Dahlin, joka on aloittanut tutkinnan epäillystä venäläisten dopingtapausten pimittämisestä ja lahjuksista.

Mutta ei Kokkonenkaan ole pulmunen. Huumorimies osaa hauskanpidon.

Kokkonen kertoo sinänsä viattoman tarinan takavuosina pidetyistä nuorten MM-kisoista, jossa paikalla oli sakki suomalaisia ja yksi virolainen.

Kisapäivän päätteeksi porukka päätti pitää saunaillan. Sauna oli mukavasti sakkoringin vieressä, ja kisajärjestäjät olivat varanneet vierailleen kaksi pulloa votkaa.

”Siinä saunottiin ja juotiin votkaa. Jossain vaiheessa saimme päähämme, että juostaan sakkoringin ympäri ilman vaatteita. Totta kai joku paljasti sen paikallislehdelle. Meistä oli juttu, muttei onneksi kuvaa.”

Fakta

IBU maksaa hyvät palkinnot


 IBU on Kansainvälinen ampumahiihtoliitto, jonka päämaja sijaitsee Salzburgissa Itävallassa.

 IBU itsenäistyi omaksi kattojärjestökseen kansainvälisestä viisiotteluliitosta vuonna 1984.

   IBU on 69 jäsenmaan ja -liiton edunvalvoja.

 Ruotsalainen Olle Dahlin valittiin viime vuonna IBU:n puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun norjalaista Anders Bessebergiä epäiltiin lahjuksista.

 Pelkästään MM-kisoissa Östersundissa IBU maksaa 1,17 miljoonaa euroa palkintorahaa.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    MM-hiihdoista lähtenyt dopingskandaali paisuu: Syyttäjän mukaan verenvaihtoa on tapahtunut ainakin kymmenessä maassa, myös Suomessa ja Ruotsissa

  2. 2

    Entinen maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtonen kertoo Urheilulehden haastattelussa saamastaan dopingtarjouksesta ja sen hylkäämisestä: ”En olisi arvostanut sen jälkeen itseäni”

  3. 3

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  4. 4

    Onko tässä jääkiekkoromantiikkaa? Ilveksen Arttu Ruotsalainen ja Kärppien Aleksi Heponiemi yrittävät kaataa kasvattajaseuransa Liigan puolivälierissä

  5. 5

    Olympiakultaan poikansa Arto Härkösen valmentanut Kalevi Härkönen on kuollut

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  2. 2

    MM-hiihdoista lähtenyt dopingskandaali paisuu: Syyttäjän mukaan verenvaihtoa on tapahtunut ainakin kymmenessä maassa, myös Suomessa ja Ruotsissa

  3. 3

    Sebastian Aholle järkyttävä määrä peliaikaa – Hurricanes juhli voittoa klassisen Nintendo-pelin sorsastuksella

  4. 4

    Vimpelin Veto tilasi jo Donald Trumpin nimellä varustetun pelipaidan: ”Se lähtee lippiksen kanssa”

  5. 5

    Entinen maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtonen kertoo Urheilulehden haastattelussa saamastaan dopingtarjouksesta ja sen hylkäämisestä: ”En olisi arvostanut sen jälkeen itseäni”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  3. 3

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  4. 4

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  5. 5

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kartta näyttää miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    2. 2

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    3. 3

      Lapsen kiukun laannuttamiseen on yksi, yksinkertainen keino

      Tilaajille
    4. 4

      Selvitys: Viranomaiset eivät löydä käyttöä kansalaispalveluksen suorittaneille

    5. 5

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    6. 6

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä” – miksi tekijän oma selviytyminen vaikuttaa rangaistukseen?

      Tilaajille
    7. 7

      Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

    8. 8

      Tutkijat: Ilmastonmuutoksen kieltäjien jääkarhuväite tukeutuu yhteen lähteeseen, joka ei perustu tieteeseen

    9. 9

      Flunssat harvenivat, kun askelissa tuli kymppitonni täyteen

    10. 10

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    3. 3

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    4. 4

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    5. 5

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    6. 6

      Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

    7. 7

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    9. 9

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    10. 10

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää