Urheilu

Mercedes-ylivoimaa Australian aika-ajoissa: Valtteri Bottas jäi niukasti paalupaikasta, Kimi Räikkönen onnistui lupaavasti

Lewis Hamilton otti paalupaikan.

Mercedes oli täysin ylivoimainen formula ykkösten kauden avauskilpailun aika-ajoissa Melbournessa Australiassa. Paalupaikan otti maailmanmestaruuttaan puolustava Lewis Hamilton, jolle Valtteri Bottas hävisi reilun sekunnin kymmenyksen.

”Valitettavasti ei ihan riittänyt paalulle, mutta hauskaa oli”, Bottas sanoi aika-ajon jälkeen ratahaastattelussa.

Bottas oli kiinni paalupaikassa vielä aika-ajojen viimeisen vaiheen alkuvaiheessa, mutta viimeisellä nopealla kierroksellaan Hamilton iski ajan, johon Bottas ei pystynyt vastaamaan.

Paalupaikka on jo kahdeksas Hamiltonille Melbournessa.

”Valtteri teki erinomaista työtä. Se oli niin lähellä”, Hamilton sanoi ratahaastattelijalle.

Sekä Bottas että Hamilton korostivat, että hankalien talviharjoitusten jälkeen aika-ajo sujui mainiosti. Bottas vakuutti C Moren haastattelussa, että talli odotti Ferrarin olevan nopeampi aika-ajoissa.

Ferrarin Sebastian Vettel oli kolmas ja jäi Bottakselle jo puoli sekuntia. Redbullin Max Verstappen oli neljäs, ja Ferrarille siirtynyt Charles Leclerc viides.

Alfa Romeolle siirtynyt Kimi Räikkönen sijoittui yhdeksänneksi. Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi ei yltänyt aika-ajojen viimeiseen vaiheeseen, sijoitus 14:s.

”Olisimme pystyneet ajamaan lujempaa, jos kaikki olisi mennyt nappiin. Vähän pettynyt olen”, Räikkönen sanoi C Moren haastattelussa.

Räikkösen aika-ajo ei alkanut kovin lupaavasti, sillä hän selvisi ensimmäisestä osiosta jatkoon eli 15 joukkoon juuri viidentenätoista. Pää pysyi pinnalla 0,051 sekunnin turvin. Toinen osio meni huomattavasti paremmin, ja Räikkönen oli kahdeksas, kun kymmenen nopeinta pääsi viimeiseen osioon.

Kauden avaava Australian F1-kilpailu ajetaan sunnuntaina kello 7.10 alkaen Suomen aikaa. C More Max näyttää kilpailun.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Häirikkö levittää valheellista tietoa hiihdon harrastajien latuinfosivustolla: ”Hei trollaaja, keksipäs nyt muuta tekemistä!”

  2. 2

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  3. 3

    Snookertähti Ronnie O’Sullivan sivusi lajilegenda Stephen Hendryn ennätystä

  4. 4

    Makwan Amirkhani kohtaa brittiottelijan kesäkuussa: ”Syön hänet elävältä”

  5. 5

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  2. 2

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  3. 3

    Järjettömän väkivaltainen tempaus toi kanadalaiselle pelaajalle kolmen vuoden pelikiellon

  4. 4

    Ultrajuoksija Noora Honkala yllätti kärkinaiset duathlonin maailmansarjassa: ”Oli kieliongelmia järjestäjien kanssa”

  5. 5

    Suomalainen junioreiden jalkapallovalmennus saa kovaa kritiikkiä: kilpailua demonisoidaan liikaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  2. 2

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  3. 3

    3d-printteri takoo hevosille kenkiä ja iskuja vaimentavia ”lenkkitossuja” Vantaalla

  4. 4

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  5. 5

    Perparim Hetemaj oli 6-vuotias, kun saapui pakolaisena Suomeen: ”Suomalaisten pitäisikin olla ylpeitä historiastaan”

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    2. 2

      Jussi Halla-aho kommentoi perussuomalaisten väkivallalla kuohuttanutta vaalivideota – Finnkino lopettaa mainoksen esittämisen teattereissaan

    3. 3

      Muellerin raportista tihkuu vielä herkullisia yksityis­kohtia ja Trump käy entistä rajummin lehdistöä vastaan, arvioi tutkija

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Narinkkatorilta tehtiin viisi ilmoitusta mielenosoittajien tekemistä pahoinpitelyistä lauantaina

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Häirikkö levittää valheellista tietoa hiihdon harrastajien latuinfosivustolla: ”Hei trollaaja, keksipäs nyt muuta tekemistä!”

    8. 8

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    9. 9

      Mielen­terveyden ongelmat piinaavat opiskelijoita, näillä keinoilla vältät karikot

    10. 10

      Apple pitää tänään show’n, johon on ladattu valtavat odotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    4. 4

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Mersukuski kaahasi reilusti yli kahtasataa – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    10. 10

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää