Urheilu

Sebastian Vettelin ”kalapuikoista” revittiin ahkerasti huumoria aika-ajoissa, ”kuin pelihahmo Mario”

Sebastian Vettel kutsui viiksiään suomeksi kalapuikoksi MTV:n haastattelussa.

”Pitikö ylimääräinen paino Vettelin pois eturivistä”, Formula 1:n Twitter-tili velmuili Sebastian Vettelille Melbournen F1-osakilpailun aika-ajon jälkeen. Ylimääräisellä painolla tarkoitettiin Vettelin viiksiä´, jotka nousivat Mercedeksen ylivoiman lisäksi lauantaina puheenaiheeksi F1-sirkuksessa.

Videolla haastattelija kysyy suoraan, hidastivatko naamakarvat vauhtia?

”En usko. Ehkä sinä olet kokenut jonkin dramaattisen naamakarvojen muutoksen, joka on muuttanut luonnettasi, mutta ei, olen varma että ei”, Vettel naureskeli.

Myös MTV:n haastattelussa Vettelin viikset tai ”kalapuikot”, kuten Vettel niitä sujuvasti suomeksi kutsuu, nousivat esille. Vettel kertoi, että Valtteri Bottas oli kiinnittänyt niihin erityistä huomiota.

Tällä kertaa Vettel sanoikin, että hän ehkä ottaa ne pois ennen sunnuntain kilpailua.

”Jos se tekisi meidät nopeammiksi”, Vettel nauroi.



Sosiaalisessa mediassa Vettelin viikset saivat myös runsaasti huomiota. Vetteliä verrattiin muun muassa pelihahmo Marioon.
Viikset eivät tuntuneet riemastuttavan.
Vai hakiko Vettel saksalaisten tv-sarjojen poliisien tyyliä?
Ferrari-kuski Vettel oli aika-ajojen kolmas ja hävisi selkeästi Mercedes-kaksikolle Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas.

Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Satu Mäkelä-Nummela ampui trapissa uuden maailmanennätyksen

  3. 3

    Aina ei tarvita ilmaveiviä, venäläishyökkääjä näytti erikoisen tavan tehdä maali

  4. 4

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  5. 5

    David Beckham ei tällä kertaa luistanut vastuusta liikennerikkomuksensa jälkeen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Valtteri Bottas nousi lausunnoillaan Kimi Räikkösen tasolle ja ylikin: uuden sukupolven roku?

  3. 3

    Valtteri Bottas ei totellut tallipäällikön käskyä ja sai tämän oikein tyytyväiseksi

  4. 4

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  5. 5

    Valtteri Bottas teki avauskisan voitollaan F1-historiaa, mutta kerran hän on saalistanut vieläkin enemmän pisteitä yhdestä kilpailusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Pyöräilyn maailmanmestari Kelly Catlin on kuollut 23-vuotiaana

  3. 3

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  4. 4

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  5. 5

    Donald Trump otti golfmestaruuden omiin nimiinsä, vaikkei osallistunut edes koko kilpailuun

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    5. 5

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää