Urheilu    |   HS-analyysi

Ampumahiihtäjiä huolestuttaa, katoavatko rahoittajat, kun Kaisa Mäkäräinen jonain päivänä lopettaa

Laji itsessään ei Suomesta katoa, vakuuttaa maajoukkueen päävalmentaja Jonne Kähkönen.

Östersund

Kaisa Mäkäräinen on tyylilleen uskollinen.

Jälleen kerran Suomen paras ampumahiihtäjä kertoo vasta keväällä tai alkukesästä, jatkaako hän pitkää uraansa vielä vuodella vai ei.

”Ei ole järkevää pohtia sitä. Jos sanoisin nyt jotain, niin mieli voisi vielä muuttua. Tämä vuosi on kesken. Jos nämä eivät ole viimeiset, niin sitten nämä ovat toiseksi viimeiset”, Mäkäräinen sanoi Östersundin MM-kisojen aattona.

Vaikka Mäkäräisen vuonna 2005 alkanut kansainvälinen ura jossain vaiheessa loppuu, ampumahiihto ei katoa Suomesta. Olkoonkin, että suurin osa penkkiurheilijoista varmasti ajattelee niin.

”On totta, että Kaisan jälkeen on iso aukko, johon jollain on tilaisuus iskeä kiinni. Tilanne huolestuttaa, koska tällä hetkellä meillä ei ole niin kovatasoista urheilijaa kuin Kaisa”, sanoo Suomen ampumahiihtäjien päävalmentaja Jonne Kähkönen HS:lle Östersundissa.

Mari Eder (o.s. Laukkanen) väläytti toissa vuonna kahdella maailmancupin voitollaan Holmenkollenilla, mutta hän lopetti tämän kauden kesken. Jatkosta ei ole varmuutta.

Maajoukkueen saksalainen huoltopäällikkö Danielo Müller sanoi keskiviikkona HS:n haastattelussa, että Mäkäräisen jälkeen Suomella on vain kaksi ampumahiihtäjää, joilta voi odottaa menestystä: Venla Lehtonen ja Tero Seppälä.

Lehtonen täytti MM-kisojen aikana 24 vuotta, ja Seppälä saavuttaa saman iän ensi vuoden tammikuussa.

Heitä pidetään yleisesti ”nuorina ja kehittyvinä urheilijoina”, mutta huippusijoituksiin kumpikaan ei ole vielä päässyt.

Esimerkiksi tšekkiläinen Markéta Davidová on 22-vuotias ja hän on voittanut nuorten maailmanmestaruuden lisäksi yhden aikuisten maailmancupin osakilpailun.

Ruotsalainen normaalimatkan olympiavoittaja ja tuore maailmanmestari Hanna Öberg on 23-vuotias.

”Suomessa nuoremman kaartin urheilijoilla menestysnälkä on ehkä ollut vähän liian kova. Itse en ole ehtinyt olla koko vuotta urheilijoiden mukana”, Kähkönen sanoo. Hän aloitti päävalmentajana viime vuoden heinäkuussa.

Uhkaako ampumahiihdolle käydä kuin suomalaiselle mäkihypylle, kun Mäkäräinen lopettaa?

”En oikein sitä näe. Miehissä ei ole tullut huipputulosta hetkeen, mutta siellä on useita urheilijoita, jotka pystyvät sen tekemään.”

Nuorten MM-kisoissa suomalaiset pärjäsivät tammi–helmikuun vaihteessa hyvin, joten siellä voi olla kasvamassa toivottua potentiaalia.

Otto Invenius sai Slovakiassa nuorten MM-pronssia 19-vuotiaiden pikamatkalla, ja hänen isoveljensä Tuukka Invenius oli viides 22-vuotiaiden sprintissä.

Jaakko Ranta oli 22-vuotiaissa pikamatkalla kuudes ja takaa-ajossa kahdestoista. Kaisa Keränen oli 19-vuotiaiden normaalimatkalla kolmastoista.

Ranta tuli aikuisten MM-kisoihin Östersundiin mukaan miesten viestiin.

Menestys nuorten arvokisoissa ei kuitenkaan takaa samaa aikuisten sarjassa. Tilanne on vähän sama kuin suomalaisessa yleisurheilussa.

”Suomessakin on ollut nuorissa menestyjiä, mutta sitä ei ole saatu käännettyä menestykseksi aikuisissa. Siinä on ongelman ydin: miksei tässä meillä onnistuta”, sanoo Olli Hiidensalo.

Hän on ollut parhaimmillaan nuorten MM-kisoissa normaalimatkalla kahdestoista vuonna 2012 Kontiolahdella. Aikuisten MM-kisoissa hänen paras sijoituksensa on 25:s viime lauantain pikakisassa Östersundissa.

Hiidensalon mukaan Suomessa seuran valmennus loppuu nuoriin ja sitten ollaankin jo maajoukkueen valmennuksen varassa.

Kähkösen mukaan urheilijoilla riittää parannettavaa kotiharjoittelunsa ja maajoukkueen harjoitusleirien välillä.

”On mietittävä keinoja, miten sitä saadaan nostettua päivästä toiseen paremmalle tasolle.”

Ruotsissa maajoukkueen urheilijat asuvat ja harjoittelevat samassa paikassa Östersundissa. Joukkue harjoittelee yhdessä aamupäivän, ja yksilöharjoitukset ovat iltapäivällä.

Kähkönen kannattaa samantapaista mallia myös Suomeen.

Ruotsissa saksalainen päävalmentaja Wolfgang Pichler on ottanut tiukan linjan. Hän on nostanut maajoukkueeseen uuden sukupolven ja siirtänyt urheilijoita syrjään vanhemmasta päästä.

Suomessa se ei ole mahdollista.

”Meillä se olisi liian raaka linja. Kävisi iso kato, koska meillä ei ole niin paljon harrastajia”, Kähkönen sanoo.

Mäkäräisen menestys on osaltaan tuonut Suomessa nuoria lajin pariin. Tällä hetkellä harrastajia on viitisensataa.

Karkeasti laskettuna lajia harrastavien tyttöjen ja poikien määrä on yhtä suuri, mutta tyttöjen osuus on koko ajan kasvanut.

Jos edes yksi tai kaksi prosenttia 500 harrastajasta nousisi kansainväliselle huipulle, Suomella olisi 5–10 maailmancupin tasoista uutta ampumahiihtäjää.

Sen ei pitäisi olla mahdoton yhtälö.

Nuoren hiihtäjän voi kuitenkin olla entistä vaikeampaa siirtyä ampumahiihtoon, vaikka mieli niin tekisi, Hiidensalo sanoo.

”Seurojen ja nuorten tilanne vaikeutuu, kun ampumaratoja suljetaan Suomessa. Lupaava nuori voi pysyä hiihdossa, kun lähellä ei ole ampumaratoja, mutta ei laji Suomesta kuole.”

Sen sijaan Mäkäräisen päätös lopettaa voi näkyä muulla tavalla.

”Se on valitettavaa, että rahoittajat voivat äänestää jaloillaan, ja sponsorien hankinta on todennäköisesti vaikeampaa, kun Kaisa lopettaa. Muuten se ei vaikuta kilpailemiseen”, Hiidensalo sanoo.

Mäkäräinen on tuonut menestyksellään lajille uusia tukijoita, jotka ovat hyödyttäneet koko maajoukkuetta ja Suomen ampumahiihtoliittoa.

Tämän takia liitto maksoi kaudella 2016–2017 Mäkäräisen urheilijarahastoon 10 000 euron bonuksen ”liiton solmimista yhteistyösopimuksista”.
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Satu Mäkelä-Nummela ampui trapissa uuden maailmanennätyksen

  3. 3

    Mielenkiintoinen tilasto povaa Valtteri Bottakselle maailmanmestaruutta, historiassa ei yhtään poikkeusta

  4. 4

    Aina ei tarvita ilmaveiviä, venäläishyökkääjä näytti erikoisen tavan tehdä maali

  5. 5

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

  2. 2

    Valtteri Bottas nousi lausunnoillaan Kimi Räikkösen tasolle ja ylikin: uuden sukupolven roku?

  3. 3

    Valtteri Bottas ei totellut tallipäällikön käskyä ja sai tämän oikein tyytyväiseksi

  4. 4

    Teemu Pukki kovemmassa vireessä kuin kukaan moneen vuoteen, Lionel Messi omalla kymmenluvullaan

  5. 5

    Valtteri Bottas teki avauskisan voitollaan F1-historiaa, mutta kerran hän on saalistanut vieläkin enemmän pisteitä yhdestä kilpailusta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Vimpelin Veto riemastui Donald Trumpin twiitistä ja kutsui presidentin katsomaan maailman parasta suomalaista baseballia

  2. 2

    Pyöräilyn maailmanmestari Kelly Catlin on kuollut 23-vuotiaana

  3. 3

    Valtteri Bottas otti ylivoimaisen voiton ja vielä lisäpisteen nopeimmasta kierrosajasta, Kimi Räikkönen pisteille Australian F1-osakilpailussa

  4. 4

    Judoka Katri Kakko muutti Helsinkiin tavoitellakseen unelmaa maailman­mestaruudesta – Sitten hänen elämänsä romahti

    Tilaajille
  5. 5

    Donald Trump otti golfmestaruuden omiin nimiinsä, vaikkei osallistunut edes koko kilpailuun

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    5. 5

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    10. 10

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää