Urheilu

Kalle Samooja taisteli uransa parhaan tuloksen golfin Euroopan-kiertueella: ”Varmasti kasvattaa pelaajana tulevaan”

Samooja oli kuudes Keniassa käydyssä kisassa.

Turkulainen Kalle Samooja taisteli sunnuntaina vakaasti ja rohkeasti golfin Euroopan-kiertueen osakilpailuvoitosta Keniassa.

Muut olivat kuitenkin hieman parempia, ja 31-vuotias Samooja joutui tyytymään jaettuun kuudenteen sijaan käytyään sunnuntain päätöskierroksen aikana jakamassa johtopaikkaa.

Kuudes sija on kuitenkin turkulaisen paras Euroopan-kiertueella, jolla hän pelaa ensimmäistä kauttaan. Hän paransi kymmenellä pykälällä uransa parasta sijoitusta pääkiertueella.

Kyseessä on myös suomalaispelaajien paras sijoitus tällä kaudella. Miesten pääkiertueella pelaa ennätyksellisesti viisi suomalaista.

”Olipahan päivä. Vahvan oloista tekemistä ja hyvä tunne koko päivän. Marginaalit ovat pienet, ja tällä kertaa tämä kääntyi näin päin. Kokonaisuudessaan tämä oli hyvä viikko. Varmasti kasvattaa pelaajana tulevaan. Nyt viikon huili, jonka jälkeen isketään vielä kovempaa Intiassa”, Samooja sanoi tiedotteessa.
Päätöskierroksella turkulainen käytti 70 lyöntiä (par 71) ja sai yhteistuloksen 13 alle parin (70+67+64+70).

Viimeisellä kierroksella Samoojan tuloskorttiin merkattiin neljä birdieä ja kolme bogia.

Samoojalla oli paikkoja useampaankin birdieen, mutta putteri ei ollut aivan kuumimmillaan. Sijoitus putosi reikien 15 ja 18 bogien myötä.

”Siihen homma vähän kaatui, etten saanut niitä muutamia paikkoja käytettyä. Loppuun tuli vielä harmittavat pari virhettä”, Samooja sanoi.

Kenian kisasta Samooja tienasi runsaat 35 000 euroa nousten kiertueen rankingissa sijalle 70 ja parhaaksi suomalaiseksi.

Kisan voitti Italian 22-vuotias Guido Migliozzi (–16), joka on Samoojan tavoin kiertueen tulokas.

Kisan toinen suomalainen, Kim Koivu, oli hyvissä asemissa kahden kierroksen jälkeen mutta hiipui viikonloppuna jaetulle 54. sijalle (70+69+72+73).

Nairobi, Kenia:

Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,1 miljoonaa euroa:

Lopputulokset, 72 reikää, par 71:

268 lyöntiä (–16): Guido Migliozzi Italia 67+68+64+69,

269 (–15): Justin Harding Etelä-Afrikka 70+65+68+66, Louis de Jager Etelä-Afrikka 64+66+70+69, Adri Arnaus Espanja 66+68+65+70,

270 (–14): Gaganjeet Bhullar Intia 65+70+66+69,

271 (–13): Romain Langasque Ranska 67+70+69+65, Kalle Samooja Suomi 70+67++64+70 (jakavat 6. sijan),

...284 (par): Kim Koivu Suomi 70+69+72+73 (jakoi 54. sijan).
Urheilun luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  2. 2

    Järjettömän väkivaltainen tempaus toi kanadalaiselle pelaajalle kolmen vuoden pelikiellon

  3. 3

    Englannin alasarjassa tehtiin huikea Gascoigne-tyylinen maali

  4. 4

    Epäonnistunut ampuma-asennon muutos saattoi vaikuttaa Kaisa Mäkäräiseen koko kauden: ”Voi olla, että tällainen vekslaaminen ei ollut hyväksi”

  5. 5

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  2. 2

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  3. 3

    Järjettömän väkivaltainen tempaus toi kanadalaiselle pelaajalle kolmen vuoden pelikiellon

  4. 4

    Suomalainen junioreiden jalkapallovalmennus saa kovaa kritiikkiä: kilpailua demonisoidaan liikaa

  5. 5

    Ultrajuoksija Noora Honkala yllätti kärkinaiset duathlonin maailmansarjassa: ”Oli kieliongelmia järjestäjien kanssa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

  2. 2

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  3. 3

    3d-printteri takoo hevosille kenkiä ja iskuja vaimentavia ”lenkkitossuja” Vantaalla

  4. 4

    Norjan hiihtotähti Therese Johaug julistettiin voittajaksi, vaikka hän oli hitaampi kuin toiseksi tullut

  5. 5

    Perparim Hetemaj oli 6-vuotias, kun saapui pakolaisena Suomeen: ”Suomalaisten pitäisikin olla ylpeitä historiastaan”

    Tilaajille
  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    2. 2

      Ulkoministeri Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä epäillään vuonna 1967 syntynyttä miestä, poliisilla ei näyttöä teon suunnitelmallisuudesta

    3. 3

      Harvinainen rikosten sarja Espoossa toi tuomion: Mies varasti lapsilta reput ja uhkasi tappaa viimeisillään raskaana olevan naisen

    4. 4

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    5. 5

      Mersukuski kaahasi reilusti yli kahtasataa – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    8. 8

      Virolainen Asta Tikerpäe kyyditettiin neljä­vuotiaana Siperiaan ”isänmaan vihollisen” lapsena: ”Luulin, että menemme kylään tädin luokse Tallinnaan”

    9. 9

      Alle kymmenen vuotta vanhassa asunnossa voi olla rakennusvirheitä, ja jos tärkeä vakuutus puuttuu, ostaja saattaa joutua maksamaan korjaukset itse

    10. 10

      Yhtälö ei nyt täsmää: Poliitikot myyvät vaalien alla kansalle höttöistä laskelmaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    4. 4

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    5. 5

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    8. 8

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    9. 9

      Helsinki nostattaa asuntojen hintoja: kaupunki saa myymistään tonteista sitä enemmän rahaa, mitä kalliimmalla niille rakennettavat asunnot myydään

    10. 10

      Grafiikka näyttää, miten suomalaiset kahmivat norjalaisten yhtiöiden pika­lainoja: Viran­omaiset ryhtyivät uusiin toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää